Hypätäänkö kehiin ?

Muistin hiihtoliikkeen jivekurssilla, kiitos Pia M:n hyville neuvoille. Olin töiden jälkeen kiertänyt 12 km tutun hiihtolenkin ja en malttanut olla lähtemättä vielä harjoituksiin. Sää oli taas upea niin kuin oli koko viikonlopun, jolloin hiihtelin samaa reittiä.

Silloin lauantaina oli kirkas, sininen taivas ja aurinko yritti kohottautua taivaanrannalta kunnes kaukaa tulevan lämpövoimalan savut peittivät laajan alan taivaasta ja myös auringon. Sumu laskeutui puiden latvojen tasolle ja alkoi hälvetä ja aurinko nousi sumusta kahden sateenkaaren keskeltä. Kun puut olivat valkeassa huurassa ja kiersivät pitkin rantaviivaa, oli näky mahtava ja tunsi itsensä aika pieneksi luonnonilmiöiden keskellä ja kiitolliseksi.

Ennen hiihtomatkaa lauantaiaamuna heräsin muistaen uneni, mitä ei usein tapahdu. Juoksin kevyesti veden pintaa pitkin ja jalkani eivät uponneet yhtään ja olo oli rauhallinen, kun saavutin matalan rannan, jossa oli muutamia tuttuja ym. Mutta se tunne, että vesi kantaa oli ihmeellinen ja siitä alkoi koko päivän kestänyt hyvä olo. Tunne oli sama kuin kolme eri kertaa unessa lentämiseni ihan vaan käsiä heiluttelemalla!!

Viime torstaista lähtien biorytmit olleet, kaikki kolme aluetta, plussalla. Fyysiset voimavaratkin huipussaan. Siksi kai on jaksanut tehdä ansiotyön lisäksi kaikkea mahdollista ja on ollut hauskaakin. Piti jopa istua pari tuntia pikkukaupungin ainoassa pikkutanssiravintolassa, jossa muutaman neliön tanssitilassa huojui pareja toinen toisiinsa nojaten. Kai olin orvon näköinen, kun eteeni tallusteli iso nallekarhu lempeine silmineen pienessä sievässä ja kumartui kysymään: Hypätäänkö kehiin ? Kun puistelin päätäni, jatkoi, eikö kutsu? Sain sanottua ettei nyt hypätä. Jälkeenpäin mietin, mitä olisin menettänyt, jos vaikka olisin käynyt pari kappaletta nojailemassa.

Joskus pitäisi osata suhtautua lempeämmin kanssaihmisiin. Ja tanssiinkutsu - siinä oli jotakin! Saatan jopa käyttää sopivassa tilanteessa. Me tanssi-ihmiset osaamme harrastuksemme tiimoilta asetella itseämme ja toisiamme monenlaisiin jonoihin ja kehityskaariin vaikkakin leikkimielisesti, mutta totta toinen puoli. Muistaisimme aina välillä pysähtyä ja ajatella, missä mennään ja miten.

Mutta kahta en vaihtaisi ... tanssimista ja hiihtämistä. Ulkoilkaa tavallanne itsekukin ja jaksamme taas sisätiloissa liitää parketeilla.

Ja Matille kiitos palstan pidosta. Se on niin hyvä kuin voi olla näissä olosuhteissa. Toivottavasti jaksat ja on mahdollista pitää yllä tässä muodossa. Ja hambosta: yrityksistäni huolimatta sitä ei saatu meidän tanssiseuran ohjelmistoon, joten vähäinen taito katoaa. Kiitos vielä Jämsän oppiesi.