Iloisena Revontulessa

Julia
2004-11-28 12:13

Tieni piti kulkea Pesäkalliolle, mutta muutoksen aiheutti seuralaiseksi meno Revontuleen, jossa Kari Tapio esiintyi paikan täyttäneelle pikkujouluväelle.

Olen alkanut vierastaa Pesäkalliota, mutta Tommi Soidinmäki ja Lumipallo ovat yhdistelmä, joka on vastustamaton ja aina kun voin, yritän päästä heitä kuuntelemaan ja tanssimaan. Siinä on orkesteri, joka on top-listani viiden parhaan joukossa. Kesän ja Lapin matkani aikana olen useamman kerran heidän tansseissaan ollut ja osaavat soittaa monipuolisesti ja iloisin ilmein. En jättäisi heitä väliin ilman erityistä syytä.

Kari Tapion ja poikien esitykset olivat jotenkin laimeita, mutta hyvän viejän kanssa kaikesta saa mukavaa, iloista ja mielihyvää tuovaa. Musiikin tulkinta oli herran hallussa ja siinä oli oppia minullekin. Seinäruusuhameeni sai tuuletuksensa monien koristeena olojen jälkeen.