Krouvin lavalla perjantaina

Sen kesäisempää iltaa ja tanssin iloa en unohda koskaan. FBI ja Helmi soittamassa. Paikalla oli tanssitaitoista väkeä. Mukavia tanssikappaleita sopivan liukkaalla lattialla. Niin polkat, masurkat kuin jenkkakin, joka useampaan kertaan sekä useita tangoja, fuskusta, jivestä ja rokeista puhumattakaan. Unohtamatta rumbaa ja cha-chaata, jota ainakin kaksi paria soitettiin. Joko jaloissani tai sitten orkesterin esityksessä oli jotain vikaa, mutta rumbassa ja cha-chassa jalkani eivät tahtoneet löytää oikeaa rytmiä. Oliko niin, etteivät kaikki kappaleet tulekaan aidosti esitettyinä... Tällä kertaa ei mitään usean rivistön muodostamaa naisjoukkoa odottamassa hakijoita. Suunnilleen saman verran molempaa sukupuolta. Siis ihanteelliset olosuhteet tanssi-illalle.

Harvoin, en kyllä nyt edes muista, koska, olisin saanut tanssia niin monen mieleisen herran kanssa, joista neljä palstalaista. Teitte illastani unohtumattoman. Varsinkin pääkaupunkilaisen sanansäilän&tanssintaitajan kanssa oli tanssiminen yllätyksellistä. Luulin jo tietäväni ”kaiken” tanssin saralla, mutta ei. Opin tanssimisen taidon toista puolta, musiikin tulkintaa, johon tarvitaan taidon lisäksi mielikuvitusta ja siitä sain esimakua mitä jalkani eivät joka hetki tajunneet ;) Kiitos kaikille.

Ja kiitos Matille palstasta. Mitä puuttuisikaan elämästä, jos tätä palstaa ei olisi tai en tietäisi sen olemassaolosta. Olisiko tilalla jotain muuta yhtä mukavaa – tuskinpa. Tanssiminen ja siihen liittyvät ihmiset ovat elämän rikkaus.