Ruusulinnassa....

....liian kauan edellisestä käynnistä, sillä väki oli outoa joukkoa. Aivan muutama tuttu paikalla ja naisten kaksin/kolminkertainen määrä miehiin nähden ei luvannut hyvää iltaa. Varjokuvan tähden tämäkin matka tuli tehtyä, kun en selvinnyt viikolla heidän lähempänä olevaan tanssi-iltaansa.

Ruusulinnan tanssitila on iso ja kun naisia on paljon, tulee kyllä ahdistava olo eikä se naistenhaullakaan helpottanut. Päinvastoin, luovuttamisen tunne tuli ja toiseksi, ventovieraiden hakeminen umpimähkään ei kuulu tapoihini.

Alkuillasta oli mukava tanssia, ne harvat tututkin huomasivat ja oli tilaa. Kiitoksen ansaitsee tuntematon herra, joka haki polkalle ja vientikin oli hyvä oikein ajoitettuine suunnanvaihtoineen. Loppuillan aikana kahdet jivet koettelivat jalkojani toisen herran kanssa. Rytmi olisi ehkä ollut fuskuun sopivampi, mutta niin mennään kun viedään.

Varjokuva oli kyllä edukseen Mistraliin verrattuna. Luulin kyllä lavalla olevan Megan aina toisen settinsä alkuun saakka ja ennätin ihmetellä, miksi Mega soittaa niin eri lailla kuin ennen. Mattilat ja orkesterit menevät välillä sekaisin. Piti ihan katsoa vanhoista kirjoituksistani, mitä olin Mistralista kirjoittanut, kun mielikuva oli, että olivat hyviä. Ja niinhän se oli kesällä Kukonhiekan lavalla. Nyt vaan ei tuntunut samalta. Argentiinalaistyylinen, taitoa vaativa tango oli sama kuin kesällä. Hienoa kuultavaa, mutta tanssiminen ei ihan onnistunut, vaikka oli hyvä viejä. Jonkun verran oli monien tanssijoiden suunnissa ja askelissa yllätyksiä.

Varjokuvan esitykset olivat tuttua laatuluokkaa. Heitä on ilo kuunnella ja katsella, jos ei vaikka tanssimaan pääsekään. Kuoleman paikka-tangoa odotan aina esitettäväksi ja siinä ei pety. Volyymit olivat kohdallaan, mitä ei voi sanoa Mistralista.

Kun olen tarkkailija luonteeltani, niin mielestäni tanssiväki on muuttunut sitten viime kevättalven tai nyt oli satunnaisesti erilaiset tanssijat paikalla. Keski-ikä tuntui korkeammalta. Nuoria oli suhteessa vähän muuhun joukkoon. Samoin hyviä tanssijoita. Ainahan muutamia hyviä on joka tanssipaikassa sekä miehiä että naisia. Mutta esimerkiksi tangossa silmäni ei erottanut persoonallisia tanssijoita tai sitten oli liian ahdasta. Tango ei ole tungostanssi paitsi jos osaa ottaa nautinnon kannalta hipsuttelunkin.

Illasta voin sanoa, että musiikki Varjokuvan osalta oli kiitettävää ja Mistralinkin oli tyydyttävä. Solistilla olivat kauniit kappaleet mattilalaismaiseen tyyliin. Omat tanssit jäivät vajeelle sekä tanssin että mielihyvän osalta. Jos enemmän kuuntelee kuin tanssii, tuntuu siltä kuin ei olisi tanssinut ollenkaan;( Jotenkin vaje on korvattava itselle. Ja aionkin sen pian tehdä.

Joku sanoisi, että on pidettävä tauko tanssin suhteen, jos tältä tuntuu ja hetken jopa ajattelinkin niin. Tanssiminen vain on niin mukavaa, ettei siinä voi luovuttaa niin kauan kuin kroppa kestää.

Toivotankin kaikille niille eilisillan naisille, jotka eivät kenties saaneet ollenkaan tanssia tai pääsivät harvakseen lattialle, sitkeyttä, yritteliäisyyttä ja uskoa itseensä. Kolmen tunnin odotus naistentunnin alkuun tuskin kohottaa kenenkään itsetuntoa. Mutta siitä se on aloitettava, jos muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja mallin voi ottaa naistenhakutavan osaavista naisista. Jako on tehty ennen kuin seuraava kappale alkaa soida. Mitenhän olisi, jos nais/miessuhde olisi päinvastoin ja haku olisi naisten suurimman osan iltaa – kuten nyt on miehillä. Haettavat luultavasti vähenisivät nopeasti. Kyllä naiset ovat eri planeetalta kotoisin ;)))