Jälkisavut Tulenliekistä

Tanssimaanhan sitä mieli tekee työviikon jälkeen. Pitkästä aikaa perjantai-ilta kului Tulenliekissä.

Musiikki oli taattua hyvää Finkkujen esittämää ja Akselin ja Elinan häävalssi koko joukon lauluesityksenä oli koskettava. Voisi vaikka seisoa lavan edessä ja katsella heitä. Nyt kuitenkin tanssin sen.

Toisena orkesterina oli minulle täysin tuntematon Vaihtoaskel ja Sami Kojonen (jälkeenpäin muistin, että on tämän vuoden SMORK-finalisti). Siinä vasta orkesteri, joka nousi kerralla minun hyvien orkesterieni listoille. Tyylikkäitä, nuoria miehiä, tummat puvut yllä ja kissimirrit kaulassa. Solisti Sami komea mies ja hyvä ääni. Tanssilajeja tuli ihan nettitietojen mukaisesti. Sen puuttuvan masurkan soittivat sitten Finkut naistentunnilla ja siinä oli taitolajia kerrakseen kahden kappaleen osalle. Oli täysin oikeatempoinen eli niin hidas, että polkkaosuudella vaati taitoa "olla ilmassa" riittävän kauan. Finkut tuntevat rytmit, ei käy kieltäminen. Ja minä hain täysin tuntematonta herraa. En ollut edes nähnyt hänen tanssivan ja enkä enää muista edes minkänäköinen oli. Mutta käteenkäypä taitaja oli. Vaistoni toimivat joskus hyvin.

Tanssisalin keskellä olevassa takassa pidetään tulet melkein tanssien alusta lähtien ja se on kyllä tarpeetonta. Kaipa jokin muu seikka asialla on. Kuumahan illan aikana tuli. Yksi asia mitä en myöskään ymmärrä on, että salissa on aika pimeää. Ei ihan äkkiä erota herroja toisistaan, ei ainakaan etempää katseltuna. Oman komiikkansa hämäryys siis tuo hakutilanteisiin.

Tavalliseen tapaan naisia oli enemmän ja naisten ikä alhaisempi kuin miesten, sillä isäntämiehiä vai poikamiesisäntiä oli penkissä jonkun verran. Talossa on muutakin tarjoilua (eri puolella kai), niin tanssijoihin sopii monenlaisia menijöitä. Tosin häiriöksi ketään en huomannut. Varsinaisiksi hyviksi tanssijoiksi katsomani miehet olivat alle kymmenen joukossa. Onneksi joka tanssipaikassa on muutamia tuttuja, ainakin naamatuttuja, niin tanssimaan pääsi kohtuullisesti. Tanssin taso on sitten toinen juttu, mutta hauskaa oli.

Tangot särkevät sydämeni, kun tajuan, ettei ole paikalla itselle sopivaa. Tai voi olla, mutta tanssittavat tuttujaan, mikä kuuluu joka tanssipaikan kuvioihin. Joskus on leikillä puhuttu, että rintaan on pantava lappu: tanssin aika hyvin kaikkea, etköhän kokeilisi...? Tai että, olen tangosielu, huomaathan sen...?

Paikalla olikin palstanlukijoita, nikin ja/tai pinssinhaltijoita ainakin seitsemän itseni lisäksi. Kiitos Tähdenlento miehesi lainasta. Hän tunnisti minut viime viikonlopun pinssitansseista alkuillasta ja ystävällisesti haki tangolle naistentunnilla, kun en itse löytänyt haettavaa. Tangoa en halua kävellä eikä sitä nyt tarvinnut tehdä. Kiitos hänelle. Kaksi muuta tangoparia menikin sitten ihan muuten vaan. Olenkin sanonut, että kaikkea muuta voin kävellä lattialla siinä tahdissa, kun satutaan viemään, mutta tangoa en haluaisi. Jos koskee, etten saa tanssia, kun tango soi, niin vielä enemmän tunnen kipuna kävelemisen. Miten osaisikaan sulkea korvansa musiikilta ja keskittyä siihen kävelyhetkeen. Miten voi hehkua iloa, jos sitä ei tunne. Miten voi antaa iloa viejälle, jos koko kroppa itkee. Vaikka se hetki on vain muutama minuutti, mutta silti. Se tango voi olla illan ainoa tai vaikka toistetusti kävelytetty...

Polkka jäi tanssimatta. Siihenhän haetaan varman päälle tutut. Muut tanssilajit tulikin tanssittua kohtuullisessa viennissä, jotkut jopa ihan hauskasti. Hakutapa tässä tanssipaikassa on sekahaku ja yksi tunti naisille. Sekahaulla miehet hakivat ja jotkut parempina itseään pitävät herrat jopa naistenhaulla hakivat tuttujaan. Kukin tavallaan. Sekahaku ei sovi minulle. Sekainen mikä sekainen. Tyhmäänkin päähän sopivat selkeät vuorot, mistä hyvänä esimerkkinä on Jyväskylän Viihdekeskuksessa vuosia jatkunut vuorohaku, mikä on osoittautunut hyväksi, kohtuulliseksi ja tasapuoliseksi.