Niin onnenkerjäläinen kohtasi onnenlintusen lopultakin
Kristoffer2006-06-26 10:08
Piirtyi silmiini pienen vaaran laelta Vesivehmaan laaksojen, loivien rinteiden ja tasankojen kuvankaunis panoraama kuin Afrikan savannien vihreät kunnaat vailla väsyneitä leijonia ajaessani kohti Asikkalan mutkaa.
Ei niinkään väsyneitä leijonia Finkkujen soittajat olleet, mutta ilmiselvästä syystä kuitenkin varsin haikeatunnelmaisia, sillä olihan Aku matkalla toimertua toimarin toimeen Cosmos Factoryyn Hasta manjana-sävelien saattelemana.
Tuo Vesivehmaan vihreys jatkui samanlaisena linjana koivujen levollisen keinunnan välittämien väreilevien varjojen tunkeutuessa paviljongin ikkunoista sisään juuri silloin kun näin Julian ensimmäisen kerran elämässäni.
Ja voin sanoa, että hänen katseensa syvä kultivoituneisuus kertoi niin minulle kuin muillekin miehille, että edessämme oli sellaista hengen aateluutta, jota ei ihan joka eikä joka toinenkaan päivä onnistu kohtaamaan. Siksipä minua pelotti pysäyttää hänet hänen ohittaessaan minut matkallaan vesipisteen luo. Kauttaaltaan lähes vapisin.
Alun yllätyksen ja hämmennyksen jälkeen onnistuin jopa muutaman sanankin hänelle änkyttämään, mutta viimeistään tanssit yhdessä hänen kanssaan muutti kaiken. Taivas varjele, että hän tanssi jumalaisesti lumiperhosen lailla, ja yhtä matkaa tanssin edetessä pelkoni häipyi ja hänen suloinen levollisuutensa valtasi minutkin.
Ja toden totta, noiden tanssien jälkeen Kristofferin oli tovin jos toisenkin tasaannuttettava hengityksensä ulkoalueen viileiden varjojen katveessa. Oloa helpotti kun näki edessään Vesivehmaan uljaiden koivujen välittämien varjojen levollisen keinunnan, saman levollisuuden jota lähelläni hetken olleen "tangosielun" lämpö heijasti.
Näistä tunteiden viipyilevistä sävelistä kiitos Sinulle Julia näiden sanojen välityksellä, jotka eivät ole kuin seitinohut siivu siitä mitä en saa sanotuksi.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.