Tulenliekki

Lauantai-illan tanssipaikka oli minulle viime hetkeen asti arvoitus, vaikka olin palstalle - minne menossa, jo laittanut Tulenliekin. Sinne se matka kuitenkin suuntautui, vaikka Nelinpeli olisi ollut kera Agentsien Syvälahdessa ja Hangan lavalla Syke ja moni tuttu tanssittaja. Kaikki siis hyviä, mutta valintatilanteessa ajattelin, kenen musiikkia voin kuunnella tanssimattakin ja Varjokuva se on.

Siis hyvissä ajoin olin jo perillä edellisen kerran oppieni jälkeen. Kun on kaksi orkesteria, musiikki alkaa jo klo 20 kertoi talon isäntä. Paikan nettisivuilla aloittamisaikaa en löytänyt, joten kerroin, että se olisi hyvää asiakaspalvelua, jos se siellä olisi. Levymusiikkia voi olla alussa ja ennen yhdeksää aloittaa toinen orkestereista. Muistelen kyllä edellisellä kerralla, että orkesteri lopetteli ensimmäistä settiään lähellä yhdeksää. Toisena orkesterina oli Rosso, joka myös on mieluisten tanssiorkesterieni joukossa (toinen perättäinen ilta). Ilta jatkui orkesteria vaihdellen. Tarja Lunnas nyt tarkemmin katsottuna oli hoikistunut ja oli upeannäköinen. Pidän hänen äänestäänkin. Musiikista ei ole valittamista heidänkään osaltaan.

Varjokuvan kappaleet alkavat olla tuttuja, mutta niihin en kyllästy. Välillä tulee yllättäen jotain mitä en muista kuulleeni. Onhan vuosien mittaan pitkiä aikoja, etten tapaa heitä ollenkaan ja nyt taas viikon välein mahdollisuus olla paikalla. Kyllä minä aika monta kappaletta istuin ja kuuntelin heitä. Jotain heidän musiikissaan ja esittämistavassaan on, mikä koskettaa minua syvästi.

Tanssiväki oli odotetunlaista. Pariskuntia, istumapaikan ostaneita herroja, naisia enemmän kuin miehiä ja takan lämmössä ja hämärässä oli oma tunnelmansa. Lattia ei oikein aluksi luistanut. Tuttuja oli muutamia, niin naisissa kuin miehissäkin. Tanssimaan pääsin jonkin verran ja naistentunnista meni kolme varttia ihmetellessä, mitä en muista koskaan ennen tehneeni. Viimeiselle neljännekselle hain ketä ennätin, siis kaksi kappaleparia. Polkan puolikkaasta kiitokset ja terveiset polkan opettelijalle. Vain tanssimalla oppii tanssimaan. Nyt, kun kirjoitan illasta toipuneena, en enää muista koko illan kulkua. Niin, eräs jo aikaisemmin tuntemani herra paljasti nikkinsä avoimesti ja toinen nikkiherra ei alkuillasta tohtinut esitellä itseään. Ei tanssiminen ole maailman vakavin asia eikä palstakirjoitukset ja mielipiteet sitä vähääkään. Vain ihminen itse, omana persoonaanaan on todellisuus. Miellyttävä persoona oli nainen Joensuun seudulta. Tarjosi miestään tanssitettavaksi/haettavaksi, mutta en tohtinut. Herra haki tosin loppuillasta ja taitoa riitti ja tanssin iloa. Kiitos jutteluhetkestä ja terveisiä teille, jos satutte lukemaan. Tanssi.net ei tosin ollut keskustelun aihe, joten tältä "taudilta" olette ehkä välttyneet...

Illan loppupuolella jouduin tahtomattani tilanteeseen, joka sai minut lähtemään kotimatkalle. Eikä se johtunut paikallaolevista tanssivista ihmisistä. Itkin tämän vuoden ensimmäiset itkuni, vaikka kuinka yritin keskittyä vain ajamiseen. Minä, joka pidän itseäni vankkumattoman lujana ja omasta mielestäni pystyn ottamaan vastaan mitä vaan, en kestänytkään. Joskus voin sitten itkeä kaiken sisälläni olevan tuskan kerralla, paitsi nyt - kyyneleet eivät kuiviin vuotaneet... Tarja Lunnaskin laulaa kauniin laulun turhaan vuotaneista kyynelistä.

Meistä savolaisista sanotaan, ettemme mekään ole täydellisiä, sillä meiltä puuttuvat heikkoudet. Täydellinenkö sitten? Minun akilleen kantapääni on löytynyt ja sen kanssa on vain elettävä.