Vuoksenniskan työväentalon tanssit

 

Satulinnan matkan jälkeen tarvitsin ehdottomasti sielulleni rauhan ja sen suo tanssimusiikki, mikä koskettaa ensi sävelistä alkaen. Se levoton tunnelma, minkä isolla tanssipaikalla ihmismassat saivat aikaan, kaipasi tasaantumista. Lisänä Satulinnassa oli vielä kolmen orkesterin vaihtumiset puolen tunnin välein, mikä ei myöskään tuntunut järkevältä. Nyt oli paikalla yksi orkesteri, mikä riittäisi ihan mille tahansa tanssipaikalle. Väkeä ei ollut aluksi kovin paljon, sillä olisiko autourheilut televisiossa aiheuttaneet kotisohvalle jäämisiä. Illan mittaan kuitenkin oli sali täynnä.

 

Musiikki oli tanssittavan hyvää, myös penkissä kuunneltuna. Volyymit olivat kohdallaan, kiitos myös uutukaisen nappulakoneenhoitajan. Varjokuvan niin tyylikkään rauhallisen joukon näkeminen tekee hyvää minulle. Miksihän jotkut orkesterit eivät välitä pukeutumisestaan. Farkkuja ja teepaitaa tms yllään voivat nousta estraadille. Onneksi on useita orkestereita Varjokuvan tapaan, joille kokonaisvaikutelmaan kuuluu myös siisti vaatetus.

 

Tanssilajien monipuolisuus on aina ollut yksi illan parhaita puolia niin kuin myös soittajien oma vakaa persoonallisuus lavalla. Tangoja tuli illan aikana useita eikä niitä tullut tiskin alta, vaan Varjokuva esitti ne tunnetulla taidollaan ja sydämellään ja kun Varjokuvan Hande tauoillakin soitti tangot, niin muuta ei enää tarvinnut toivoa. Miellyttävä oli aloittaa ilta tangolla Kaakonkulman sulavaliikkeisen herran kanssa. Myöhemmin illan parhaimmat tangot sain tanssia kahden mieluisimman tangontaitajan kanssa, joten jo ne pelkästään saivat illasta onnistuneen. Myös oikealla otteella ja vartalokontaktilla viety hidas valssi on hyvänolon tuoja ja unohtaa en voi masurkkaakaan. Pyrin välttelemään kädenalitansseja ja olkapää osoittautui erilaisissa vienneissä erilaiseksi. Joskus ei koskenut yhtään ja heikossa viennissä taas oli arkuutta.

 

Oli mukava tavata myös kaksi komeaa herraa, joista nuoremmalla oli ihana hiuskampaus eikä vanhemmankaan hassumpi ollut. Viimeksimainittu osaa soittamisen lisäksi myös tanssia ja pieni mies sallikin sen isälleen.

 

Naistenhaulla en saanut pidäteltyä itseäni, kun huomasin käsieni ulottuvilla yhden taitavimmista tanssijoista, jonka tiedän ja jonka luonne on vaatimaton ja kohtelias. Uskalsin hakea häntä, kun hänkin on joskus minua hakenut ja tietää tangotunteeni ja tangoja on jossain tanssittukin. Mutta nyt ei ollut tango, jossa olisin ollut vahvimmillani hänen kanssaan. Kun kappaleiden välissä sanoinkin asiasta jotain, niin vastaus oli, että tämä on nyt meidän yhteinen tanssimme, nämä minuutit. Ja siinä fuskuboogiwoogilindyä tai jotain, tanssi hän aurinkoisesti hymyilevänä ja mitä lienen minä mennyt. Ei kaaduttu, joten hyvin meni;) Hänellä on taito tanssia parille ja sellaista kaipaa joskus toisiltakin herroilta. Silmät ovat sielun peili tanssiessakin ja hymy riisuu aseista tosikonkin.

 

Toinenkin yllättävä tilanne tuli naistenhaulla. Odottelin, kun kiireisimmät hakivat ja takaseinän lähellä oli sopivannäköinen kohde. Ja tango oli kyseessä. Minähän aina hakeudun kiinni kropallani, jos herra vain ei osoita eleitä muusta vientityylistä. Olikin oikein sopiva syli ja askeletkin kohtuulliset tangoa varten. Astuin tietysti jalkojen väliin, mitenkäs muuten. Kappaleiden välissä hän ennätti tentata taustojani tanssin suhteen ja muisti jossain nähneensä minut entisen elämäni tanssiparin kanssa. Ei siinä mitään, mutta toisen kappaleen lopussa huomautti jotain tanssityylistäni lähellä. Pyytelin anteeksi, etten ollut todellakaan tarkoittanut muuta kuin tanssimista. Koskaan kukaan ei ole vartalokontaktiani tangossa moittinut, joten olin hämmentynyt. Sitten miestenhaun alkaessa hän hakeekin ja kertoo, ettei tarkoittanut ainakaan loukata, vaan kertoa, että se oli illan paras tanssi… Että se siitä lähentelystä, joskus vain emme tohdi sanoa suoraan asioita.  

 

Kokonaisuutena tanssin paljon enemmän kuin Satulinnan ruuhkassa, jossa tanssi-intoni oli kadonnut ja jäi aikaa jutella tuttujen kanssa. Taas kerran maalaistyttönä viihdyn paremmin pienemmissä paikoissa. Elämäni kohokohta vajaa kahden viikon päästä on kahden lempiorkesterini samanaikainen läsnäolo Ruusulinnassa. Toivon olevani voimissani, sillä vastaava tilanne oli alkuvuodesta jossain rannikolla, mutta yllättäen vain PNP olikin paikalla. Onneksi sain tiedon ajoissa ja en tehnyt pitkää matkaa.  Kumpaakin näen kyllä erikseen, mutta nähdä yhtä aikaa on mahtava juttu.