Odotukset täyttyivät

 

Lähes 12 tunnin tanssimatka tuntuu näin jälkeenpäin aika pitkältä ja kun vielä muistan biorytmien ennusteen, niin uskoa minulla oli uhmata niin säätä kuin voimiakin. Mutta näin ainutlaatuista tanssi-iltaa en olisi jättänyt väliin kuin todellisesta esteestä. Niin, niitä voimia ei biorytmien mukaan ollut yhtään missään. Kaikki käyrät kuopan pohjalla, niin fyysiset voimat kuin tunne ja järkikin. 

 

Silti nyt tunnen, että olen elämäni kunnossa. Pikkukolotuksia ei kannata jäädä kuuntelemaan. Kävin ihmettelemässä päivällä luontoa. Sininen, pilvetön taivas. Aurinkoa kohti kävellessä kuumotti poskiakin. Ja mikä ihmeellisintä. Saimaan pinta oli ihan erilainen niemen eri puolilla. Kaakonpuolella niemeä oli sula vesi ja vastarannan lumisia puita taustanaan vedestä nouseva höyry kiemurteli matalana hieman veden pinnan yläpuolella. Ensin ajattelin kauempaa katsottuna lumen pyörivän ohuen jään pinnalla. Oli pakko pysähtyä ihailemaan postikorttimaisemaa. Niemen toisella puolen pohjoisen puolen ilmanvirtaus oli jäädyttänyt koko lahden. Peilikirkkaalla pinnalla oli pieniä luminokareita ympäriinsä joka puolella kauas vastarannalle asti. Mistähän ne ovat tulleet?

Kävellessä silmät lepäävät luonnon kauneudessa ja ajatukset palaavat edelliseen iltaan.

 

Jouduin siis hyvissä ajoissa perille, kun olin laskenut ajoajan hyvin reiluksi. Ensimmäinen satakilometriä meni jonossa puolessatoista tunnissa körötellen keskimäärin 70 km/t. Ajajat kunnioittivat tolppapoliiseja. Hyvä niin. Loppuosalla vauhtia sai pitää paremmin.

 

Ensimmäiseksi nautin kahviossa muna-anjovisvoileivän ja kahvikupillisen tutun espoolaisen palstanikki-daamin kanssa. Sitten riviin odottamaan, että haetaan. Tanssiminen sujuikin varsinkin alkuillasta koko ajan. Myöhemmin odottelin hakuja taaempana ja sieltäkin haettiin. Lepuutin nilkkaani, sillä olin pitkästä aikaa hieman korkeammilla korkokengillä, joissa oli tosi ohuet haljasnahkapohjat ja yhtä ohut nahka päälläkin. Muutamia kertoja olin hidas ja varpaani olivat alimmaisina. Loppuillassa tanssin pienen matkaa turvakengissä olevan herran kanssa tangoa varauksella, etten jätä varpaitani alle. Hyvin sujui, mutta harmi, kun hän joutui poistumaan pian.

 

Esiintymislavalla olivat kahdet soittimet valmiina ja vaikka ei olisi Varjokuvan nimeä rummuissa näkynyt, niin asetelmat ovat niin tutut, ettei erehtyä voi kumpi soittaa milläkin puolella. Ilta alkoi Varjokuvan osuudella ja päättyi PNP:n hitaaseen ja tavalliseen valssiin. Niin hyvä, kun nyt oli tilaisuus vertailla heitä, niin oikeastaan on parempi, että kuuntelen heitä erikseen. Ei ole oikein verrata itselle kahta niin mieleistä orkesteria. Kun jompikumpi aloitti, ajattelin, kyllä he ovat hyviä ja unohdin toisen. Kun taas vuoro vaihtui, tuli sama tunne. Se hiuksenhieno ero on, että PNP:n musiikki  kutsuu välittömästi lattialle, mutta Varjokuvan musiikkia voin ja usein vain kuuntelenkin. Se vie tavallaan minulta jalat alta. Kaikkia heidän kappaleitaan on myös mukava tanssia. Oikein hyviä fiilistelykappaleitakin on ilmaantunut mukaan tänä vuonna ja Kuoleman paikka-tangoa ei voita mikään esitettynä, paitsi sen tanssiminen.

 

Tanssitilaa oli hyvin eikä mitään tungosta juuri syntynyt. Paikalla olikin tanssitaitoinen väki.

Palstanikkejä oli ennätysmäärä, mitä olen nähnyt yhtä aikaa ja ilmeisesti oli monta, joita en tiedä. Mukava oli tavata naistuttuja ja heitähän on etelässä, kun aiemmin jaksoin useammin matkailla etelän tanssipaikkoihin. Niin myös monia herroja, palstalaisia ja muita tanssituttuja.

 

Minun tanssi-illan pelastavat kansalliset tanssit ja tangot. Kaikki muu on sitten jo plussaa. Masurkalle en päässyt ja polkalle haki tuntematon herra toiselle puolikkaalle. Kaipa sieluni "tuska" näkyi ilmeissäni. Kaksille jenkoille pääsin ja molemmat herrat olivat tuttuja ja hyvin mieleisiä. Mutta tangot, tohdinko niistä kirjoittaa. Uusi – vanha tuttavuus, jonka ulkonäön olin unohtanut tanssi kanssani useamman tangon ja yksi oli sellainen, että hain häntä miesten haulla, kun ei itse valinnut ketään. Naistenhaullakin sain hänet lattialle, vaikka oli ilmeisesti menossa kuivailemaan itseään. Kohteliaana herrana ei kieltäytynyt. Tangot hänen kanssansa olivat hyvin haasteellisia ja antaumuksellisia. Erityinen kiitos hänelle kärsivällisyydestä ja herrasmiesmäisyydestä. Illassa tuli monta tangoa, mikä on todella hienoa, kun molemmat orkesterit huomioivat asian.

 

Ihania sylitansseja sain tanssia useamman herran kanssa ja eri tyylisissä vienneissä kahdet rumbat jäivät mieleeni. Tangoherralla on hallussa neliörumba kaikkine kiemuroineen. Itse tanssin olkoon nyt nimenä vaikka kansainvälinen rumba. Neliörumban perusaskelia joskus muinoin treeneissä opetettiin, mutta pian siirryttiin opetuksessa tähän, mitä enimmäkseen lavoilla nykyisin nähdään. Mutta hauskaa oli ja soveltaa saa ja kaavoihin ei tarvitse kangistua. Kysehän on kosiotanssista, minkä ikävä kyllä unohdin, sillä oli pakko paneutua uuden ihmisen vientiin intensiivisesti. Loppuillasta PNP esitti minun omimani rumban ja herra vei minulle tutulla tyylillä. Sama herra haki minua useammalle kappaleelle, vaikka en ihan hyvin osannut seurata häntä.

 

Viimeiset valssit istuin portailla PNP:n kaiuttimien vieressä ja katselin näitä komeita ja tyylikkäästi puettuja herroja lierihattuineen. Äänenvoimakkuus oli kohdallaan koko illan, niin kuin oli Varjokuvallakin. Heidän vakituinen nappulakoneenhoitaja ei ollut paikalla, mutta osasi sijainenkin työnsä.

 

Minulle ilta oli kaikinpuolin mieleinen ja ikimuistoinen. Mitähän mieltä kaksi soittokuntaa olikaan toisistaan? Toisen rumpali ainakin kehui toista rumpalia ja ihaili hänen työvälineitään.