Uskomatonta oli katsella tienvarsia ja tähtikirkasta taivasta ajaessani Jyväskylän Viihdekeskukseen. Tuntui ihan talvelta ja näyttikin. Etelän lumettoman matkan jälkeen tuntui hyvälle ja kun on mahdollista aloittaa hiihtäminenkin, niin luulisi biorytmienkin olevan positiivisina. Mutta ei, ne taitaa kulkea omia teitään. Tosin fyysisen puolen plus 99% on taannut matka- ja tanssikestävyyden. Mutta siihen se jääkin. Tunnepuoli on kuopan pohjalla miinus 95%:lla ja järki samassa suunnassa 47%:lla. No, sitä ei tarvitse käyriltä katsoa, kun välillä ensin toimin ja sitten ajattelen. Viime päivät ovat osoittaneet sen. Mutta ei silti ihan kurjaa ole ollut, kun tietää mitä vastaan taistelee. Tanssihulluus on sekä hyvä että paha tauti. Riippuu mistä näkökulmasta sitä ajattelee.

Niin, pakkasta oli miinus 20, kun saavuin tanssipaikalle. Sisällä oli hieman lämpöisempää ja illan mittaan jopa kuuma. Orkesterin tauoilla soitti levyjä joku minulle tuntematon herra. Kelpasi niitäkin kappaleita tanssia. Mutta tämä, kuulemma "Euroopan paras orkesteri", piti huolen, että saimme tanssittavaksi musiikkia jokaisen makuun. Kaikkia lajeja oli mahdollista tanssia, jos sattui itse kohteeksi tai ennätti naistenhaulla tanssia. Naisia tosin oli kai kolme kertaa se määrä, mitä miehiä. Liekö kaikki naiset päässeet tanssimaan ollenkaan. Näytti monet istuvan penkissä pitkiä aikoja. Jos itse istun penkkiin, siihen usein jäänkin. Eli paras on vain olla tarjolla, haettiin tai ei. Joka toinen tunti on naistenhaku eli aika suuri mahdollisuus on päästä hitaankin hakijan tanssimaan. Silti naistenkin hakuvuorolla jää miehiä seisomaan. Jos heitä on omalla vuorollaankin. Sen enempää syitä pohtimatta hakemattomuuteen, lipun ostaminen ei velvoita ketään tanssiin hakuihin. Monet ovat pitkin seinänvieriä ja juomien myyntitiskin luona, joten ei tiedä, ovatko tulleet tanssimaan vai kuuntelemaan. Ylätasanteella oli koko ajan ihmisiä, jotka lienevät olleet kuuntelemassa tai jotkut menneet lepäämään kappaleiden välillä.

Omat tanssini sujuivat niin kuin olin ajatellut. Sopivin välein lattialle pääseminen oli hyvä asia ja kun sattui mieleisiä herroja, niin ilta oli hyvä. Useimmat herroista olivat tuttuja ja hakuvalinnat sekä heidän puoleltaan että itseni tekeminä olivat useimmiten täsmähakuja niille lajeille, jotka sujuvat hyvin. Tanssijoiden paljouden takia oli hieman ruuhkapaikkoja, mutta pääsääntöisesti eteneminen sujui hyvin ja keskilattia oli jätetty pelkästään kädenalitustansseihin. Erityinen ilon aihe oli tavata pitkästä aikaa tangontaitaja tangokaupungin seudulta. Tanssiminen tuntui yhtä hyvälle kuin ennenkin.

Tällä kertaa ei onni suosinut pääsyä kaikille tanssilajeille. Onneksi herrat hakivat mm. tangoille ja molemmille valssilajeille. Kun naistentunti alkoi, niin valo ennätti juuri ja juuri syttyä, kun herrat oli viety ja kun tango alkoi soida, kävelin kahville, pois musiikin kuulumattomiin. Kun sitten palasin, olikin polkan toinen puolikas menossa. Tästä kyllä keskustelimme haitaristin kanssa, mutta onhan lavalta pitkä matka valokylttiin, joten oli jäänyt huomaamatta, että on naistenhaku. Sain käsityksen, etteivät soita tätä lajia naistenhaulla, mikä on useimpien  orkesterien tapa. Kädenalitansseissa useampi herra tuntui vielä varovan kättäni, vaikka itse tunnen sen kestävän ja juuri käden liikuttelu on hyväksi. Mutta otan kiitollisena vastaan huolenpidon. Ehkä vielä itsekin toimin vaistomaisen varovaisesti ja mielelläni välillä olin pois hakualueelta. Aika parantaa kaikki haavat.

Paikalla oli hyvä tanssijajoukko, sillä Suken buggikurssi oli vetänyt paikalle kauempaankin taitureita. Koska muutoinkin tässä paikassa käy tanssitaitoista väkeä, niin on hyvä, että on edes yksi hyvä paikka keskemmällä Suomea, etelän linnojen ja keskusten lisäksi. Täällä ei tunne olevansa ulkopuolinen, mikä tunne tulee harvoilla käynneillä etelän tanssipaikoissa, vaikka sielläkin on nimi- ja kasvotuttuja. Erään kasvotutun nuoren herran kanssa olemme tanssineet muutaman kerran jo aiemmin ja nyt tuli puheeksi Tanssinetti. Kirjoittelee sinne joskus. Mutta se mikä taas yllätti, oli se, että on tunnistanut minut jo aiemmin ja siksikö lie hakenutkin tanssimaan, vaikka on pääkaupunkiseudulta. Oli mukava kuulla positiivista palautetta päiväkirjastani ja sen ulkoasusta. Viimeksi mainitusta välitän kiitoksia myös hyvälle ystävälleni, joka jaksaa ohjata minua vieläkin monissa sivuihin liittyvissä asioissa.

Orkesterista voin vain todeta, että jos se aikanaan hallitsi kotimaassa tanssimaailman valtaistuinta, jota kovasti keikuttelivat muutamat muut kovaa työtä tehneet orkesterit, niin viimein sinne huipulle nousi joku muu ansaitusti. Kun koko elo on kuin ne lukemani biorytmit nousuineen ja laskuineen, myös orkestereilla tapahtuu suvantovaiheita, syystä tai toisesta. Väsyminen on yksi asia, joka jokaisen tulisi ottaa huomioon, tekipä mitä tahansa. Lepo on hyväksi, hiljentäminen ja menneen tarkastelu. Sitten voi aloittaa kuin puhtaalta pöydältä kuljettaen mukanaan kaiken hyvän ja jättäen taakseen ne vähemmän tärkeät seikat. Kosketinsoittaja Tomin mukaan tulo on tehnyt hyvää koko orkesterille. Tuntuu kuin kaikki olisivat alkaneet uudistua. Iloiset ilmeet ovat kaikilla olleet aina ja kai ikuisen lavakuluttajan näkeminen saa heidät hymyilemään.

Ja iloiten voin todeta orkesterin sielun uuden lookin. Säkkäräpää oli kuin pieni pojankloppi, komea kuin mikä. Saa nähdä seuraavan kerran ovatko sakset pilanneet pään. Mutta mitäs me luonnonkiharapäät. Nämä ovat meille lahja jostain, joskin itse ainakin käyn jatkuvaa taistelua kiemuroita vastaan.

Paluumatkalla erittäin kirkkaiden tähtien loisteessa suunnittelin hiihtämisen aloittamista, mutta jokin siinäkin vielä tuo varovaisuuden. Ehkä kuitenkin uusi viikko antaa rohkeutta ladulle lähtöön. Lapin matkaani ei ole enää monta viikkoa, joten jotain olisi tehtävä, että jaksan kulkea tunturilta toiselle ja ainakin hiihdellä taivaalliselle Haavepalolle.