Järvenpään tanssikeskus ja Pajarinhovi 26-27.10.2007

Kuin rakkaat lapset minulle, ovat Pekkaniskan Pojat ja Varjokuva. Viikko sitten valitsin ensin mainitun ja Kuntotalon vaikka Varjokuva oli myös lähellä Pesäkalliolla. Tänä viikonloppuna minulla oli mahdollisuus olla kahtena iltana Varjokuvan tansseissa ja mitä erilaisimmissa paikoissa.

Töiden jälkeen perjantaina ei jäänyt aikaa suunnitella matkaa, vaan heti kohta autonrattiin ja jonoja oli odotetusti molempiin suuntiin tiellä. Lahdesta etelään päin olikin väylää ajaa ja oikeastaan jo Heinolasta lähtien. Jouduinkin hyvissä ajoin perillä huomaamaan, että olipa väkeä rumbakurssilla ennen tanssien alkua. Kahvioon kuitenkin ensiksi suunnistin, sillä pitkän matkan jälkeen oli tarpeen jotain juoda ja syödä.

Levymusiikilla ilta alkoi ja alkuvalssi tulikin tanssittua persoonallisessa, tutussa viennissä. Perään tulleelle tangolle haki myös tuttu herra, jonka näkeminen aina ilahduttaa. Humpatkin menivät samalla ja pian orkesterikin oli komeana korkealla lavalla. Illan kulku oli melkein niin kuin arvelin. Alkuillasta oli mukavampi tunnelma, mutta jostain ilmaantui naisia niin, että salin keskivaiheilta orkesteriin päin oli paksu rintama. Kun naisten puolituntinen alkoi, niin silloin vielä näki haettavat ja onnistuinkin muutamiin hakuihin. Tuttujakin oli paikalla paljon ja mukava oli joku sana vaihtaa naisten puolella.

Herrojen haut jäivät kyllä vähiin ennen varsinaista naistenhakua varsinkin kun eturiviin eivät kaikki sovi ja minäkin katsoin parhaaksi olla takana. Olinkin valinnut hyvän istumapaikan orkesterin läheltä, josta seurasin sekä tanssihakukriteereitä että soittomiehiä. Viimeksi mainittu siksi, että viikkoa aiemmin oli ollut tyytymättömiä tanssijoita esitetyn tanssimusiikin suhteen. Jälkeenpäin kuulin, että niin oli tälläkin kertaa eräs pariskunta. Mitä ja mitenhän sitä pitäisi soittaa, että kelpaisi. No, minun kyllä kelpasi kuunnella ja oikein tarkistin kuuloani, kun Elviksen kappale alkoi kuulua Kyöstin laulamana. Siinä palautui mieleeni heinäkuiset lapseni häät ja heidän häätanssinsa.

Tanssimusiikkia laidasta laitaan esitettiin ja näytti kelpaavan tanssijoille. Ajattelin kyllä jatkaa istumistani, mutta sitten paikalleen jumiutumisen pelossa tein naistentunnin loppupuolella kolme hakua. Harkittuja ja kohdistettuja. Naistentunnilla ei kunnollista hakutapaa ollutkaan, sillä enimmäkseen vaihdot näyttivät tapahtuvan lennossa eli tutut vaihtoivat keskenään. Lopuille herroille olisikin ollut vaikka kaksi tai kolme naista yhtä kohden.

Istuessani katselin väen tanssimista ja ensimmäisenä ja ei ehkä toisenakaan seikkana tanssin iloa näkynyt. Suorittaminen vakavin ilmein oli yleisvaikutelma. Ainahan joku hymypoika ja –tyttö on joukossa, mutta tässä etelän muutama iso tanssipaikka eroaa muista tanssipaikoista. Onhan se hienonnäköistä, kun lähes koko väki menee käden yli ja ali, kuka milläkin taidolla, mutta eriytymistä se osoittaa tanssikulttuurissa. Ehkä tulevaisuudessa on erilaisiin tansseihin painottuvia tanssipaikkoja, joissa käyvät tietyt ihmiset. Ehkä myös vain tietyt orkesterit käyvät näissä paikoissa. Itse asiassa kuitenkin koko Suomen tanssivaan väkeen verrattuna etelän muutaman paikan suunnilleen sama väki on pieni osa. Muualla maassa tanssikulttuuri kulkee omaa tietään. Siihen sopii tanssin monet kasvot.

Niinpä Pajarinhovin lauantai-ilta oli osoitus, mitä suomalainen tanssi-ilta oikeasti on. Tanssimaan sopivat kaikki, jotka ovat tulleet tanssimaan. Ei tarvitse olla jatkuvasti kursseilla käyvä, kaikkia kiemuroita osaava. Riittää kun tuntee musiikin voiman sisällään ja jaloissaan ja sopivan sylin ja kropan vastassaan. Askeleet ja tunnelma ovat silloin yhteiset. Niinpä paikalla olikin Karjalan laulumailta monenlaista väkeä.

Paikasta ensi vaikutelmana tuli mieleeni Tulenliekki, joka valittiin hiljan Suomen parhaaksi tanssipaikaksi. Valoisampi oli tämä pyöreä tanssisali kuin Tulenliekin kulmikas sali, mutta nyt hieman ajoittain nihkeä lattia oli jalan alla huono. Muutoin koko talokompleksi oli isohko erilaisine ruokailu-juoma-kahvio-kauppaosastoineen. Tanssisalissa oli keskellä ihan oma aitaus. Siellä jotkut tanssivat ja oli kai helpompi kuin siinä ympärillä, jossa välillä oli ahdastakin. Sekahaun johdosta myös naiset hakivat ja erikseen oli tunnin verran naistenhakua myöhemmin illalla. Tanssit on ilmoitettu alkaviksi kello 20 levymusiikilla ja orkesteri aloitti kello 21.15 ja jatkoi kello 1.30 saakka.

Ennen orkesterin tuloa minulla oli ilo jutella miehen kanssa, jota arvostan ja kunnioitan hyvin paljon. Oikeastaan keskustelusta jääneen sisäisen valon ansiosta näin tässä illassa vain hyviä asioita, joita paikan tanssimiehet vain korostivat. Varjokuvakin oli kuin "kotonaan"  täällä maalla ja esiintyminen minun silmin oli antaumuksellisempaa kuin edellisenä iltana. Tiedän kyllä heidän esittävän parastaan ja tosissaan joka kerta kun nousevat lavalle, sillä he rakastavat soittamista ja erityisesti heidän rokkikappaleissaan se tulee hyvin näkyvästi esille. Minua taas koskettaa eniten Kyöstin ääni mm.Ilta himmenee-kappaleessa. Jokaisella meillä on juuremme ja kun niille voimme joskus hetkeksi palata, niin se näkyy ainakin tässä joukossa hyvin antaumuksellisena esiintymisenä.

Tanssiherroissa oli monta mukavaa viejää niin valssiin, tangoon, jiveen, buggiin, foksiin ynnä muihin. Polkka oli jäädä väliin kunnes pieni, sievä, nuori daami kysäisi, että sinähän osaat polkan. Hyvin sujui, kumpi lienee vienytkään. Eniten sydämeni teki ylimääräisiä lyöntejä yhden herran takia. Eräs "kultainen" daami sanoi naamastani näkyneen, kai sielun tilani…. Illan aikana muutamat kappaleet olivat sulavasti soljuvia hänen kanssaan ja sainkin sitten pitää hänet lattialla koko viimeisen setin ajan. Lattian luisto oli palautunut, joten pitkällä askeleelle vientikin onnistui hyvin.

Kotimatkalla mietin, että minun on täytynyt tanssia hänen kanssaan jossain ennenkin. Niin oli tutuntuntuinen sopiva syli ja askeleet kuin toisilleen luodut. Täydellisen tanssin kaikki elementit siinä täyttyivät. Ilman Varjokuvaa en olisi paikalla ollut, joten kiitollinen ajatus sinnepäin illan kulusta kaikkineen.