Perjantai-ilta 25.1.2008

Savonsolmun edellinen vierailuni tapahtui joulukuun alkupuolella. Pekkaniskan Pojat esiintyivät silloin. Näihin matkoihin minulla liittyy yleensä myös käynti äitiäni katsomassa. Paluumatkalla poikkean perjantai-illan tansseihin, jos minulle mieleinen tai mielenkiintoinen orkesteri on paikalla. Oli mennyt aika pitkä aika edellisestä Finlanders-orkesterin illasta.

Siinä matkalla mietin äitiäni. Jalat vielä toimivat ja aivotkin. Ja hyvä, että tuntee, vaikka välillä sotkee sisareni ja minut. Mutta se muisti. Oma maailmansa se on muistihäiriötä potevalla. Hetkiä, että ymmärtää ja tajuaa ja kohta on niin kuin ei olisi puhuttukaan jostain asiasta. Se kuitenkin on hyvä, ettei itse kärsi muistamattomuudesta, koska ei tunnista sitä. Miten meitä tulevia Alzheimerin tautia tai muita dementioita potevia hoidetaan tulevaisuudessa. Voisimmeko kenties vielä työssä olevina ja veronmaksajina tehdä asian eteen jotain. Lääketiede kehittyy, mutta mitään pikahoitoa asiaan ei ole. Nykyisistä lääkkeistä on kuitenkin monelle hyötyä toimintakyvyn säilymiseksi. Ehkä parhaiten säilytämme muistiamme käyttämällä päätämme. Matka sujuukin hyvin tulevaisuuden "uhkia" ajatellessani. Perille päästyäni ravintolaan kaikki muu unohtuu. Onneksi. Jokaisesta ilon hetkestä on pidettävä kiinni. Se, että äiti kuitenkin voi olosuhteisin nähden hyvin ja itse pystyn tekemään useimpia asioita, mitä haluan, ovat positiivisia puolia elämässäni.

Tuttuja oli tullut tanssimaan ja kuulemaan orkesteria. Ja oli myös paljon  tuntemattomia. Paljon keski-ikäisiä pariskuntia. Itse asiassa tunnelma oli konserttimainen. Tanssiminen orkesterin esiintymisen ajan tungoksessa oli vellomista. Orkesteri aloitti muistaakseni kello 22.30 ja esittivät kolme settiä eli yhden jälkeen heidän osuutensa loppui. Alkuillasta yhdeksästä lähtien oli levymusiikkia noin puolitoista tuntia, jolloin tanssiminen tapahtui kohtuullisissa tiloissa.

Muutamia tanssitaitoisia herroja oli paikalla, joten siinä tungoksessakin olin mukana osan iltaa. Mitään tanssin hurmiota ei tanssimalla siinä voi syntyä, mutta orkesterin kappaleissa oli monta kaunista kuunneltavaa kappaletta. Mieluummin istuinkin katselemassa ja kuuntelemassa. Taitavia soittajia he kaikki ovat. Tomikin tulee kesällä olleeksi jo kaksi vuotta orkesterissa ja on niin kuin olisi aina ollut mukana. Minä en osaa ottaa uusia tuulia kerta heitolla vastaan ja omalla kohdallani pähkäilen muutoksia kauan ennen kuin täysin hyväksyn ne. Siksi myös Tomin lähtö Omegasta tuntui ensin ikävältä. Nyt kun Anna-Liisa Väkeväinen on astellut Tomin saappaissa kohta kaksi vuotta ja on soittajana ja laulajana todella hyvä, niin kaikki on kohdallaan. Ei tämä elämä ole juna ilman väliasemia.

Orkesterin tämän illan tyylikkäimmin pukeutunut herra solmioineen oli myös mukava tavata, kun harvoin näen. Hyvä oli muistutus ensi kesän lavoille kukkamekosta, jonka suunnittelun lupasin aloittaa hyvissä ajoin. Musiikki oli tietysti suunnattu osin ravintolaväelle ja oma tyylinsä orkesterilla on, omat lajinsa, joista koen puuttuvan perinteistä tanssimusiikkia. Toisaalta jokaisella orkesterilla oma tapansa esittää tanssittavaa musiikkia. Mielelläni tanssin osan heidän kappaleistaan, mutta aika paljon katson kuuntelumusiikiksi, jonka esittämistä on mukava katsoa. Taitavia ja komeita herroja kun on lavan täydeltä. En varsinaisesti hakeudu heidän tansseihinsa, sillä toivon, että tanssi-illassa kuulen omille jaloilleni sopivaa musiikkia ja enimmäkseen tanssilajien mukaisesti. Nuoremmat tanssijat suhtautuvat tanssi-illan musiikkiin eri lailla. Siksipä on hyvä, että on erilaisia orkestereita ja erilaisia tansseissa kävijöitä. Siitä koostuu suomalainen tanssilavakulttuuri.