Vuoksenniskalla (Töllillä) sunnuntaina 27.1.2008

Hiihtämään olin päässyt jo monena päivänä ja viikonlopun hiihtäminen teki raukean olon. Siinä levätessäni mietin Töllin sunnuntai-illan tansseja. Ja en nyt ehkä muuten, paikasta en niin välitä, mutta edellisen illan orkesteri oli esiintymässä ja ehkä en jatkossa kykene tanssimaan vähään aikaan, joten pian huomasin olevani matkalla "maailman ääriin" ;>)

Matka olikin yhtä säiden vaihtelua. Aluksi oli hyvä sää. Tie oli osin jäinen ja osin luminen. Sitten ilmaantui tuulilasiin pisarointia ja ihmettelin, joko vettä sataa, vaikka oli pari astetta pakkasta lähtiessäni. Alijäähtynyttä vettä se oli. Suli, kun pyyhkijöitä ja pesuainetta käytin. Tie on hyvin vaihteleva maastoeroin, puustoin ja mutkien kera. Voimakkaita tuulen puuskia ilmaantui ja tie oli yks´kaks´ kokonaan lumen peitossa. Hyvä kun erotti tien reunat. Mannaryynilunta rapisi vasten auton peltejä ja sade lakkasi alkaen hetken päästä uudestaan. Pitkiä valoja ei voinut käyttää, kun en nähnyt lumisateelta mitään. Sitä se olikin loppumatka. En ennättänyt pitkästyä matkaan.

Alkuvalssit olivat soimassa, kun olin jättämässä vaatteitani alakerran naulakkoon. Armaani on kuin huhtikuu-humppa alkoi soida seuraavaksi ja katsekontaktihaulla sain perässäni tulleen, paikan iloisimman herran lattialle. Aikojen alun pinssituttu hän on ja tanssii niin hienosti, että minun jalkani tekevät varmasti jotain muuta kuin mitä hän tarkoittaa, mutta hauskaa on.

Vaikka ilta alkoi ihan mukavasti, oli siellä kolkko tunnelma. Väkeä oli aluksi vähän, onneksi myöhemmin tuli lisää, että jonkinlainen tanssitunnelma siitä syntyi. Vertailukohtana minulla oli edellinen ilta ja ero oli liian suuri. Ainoa, mikä oli samanlaista, oli musiikki. Se oli kuin edellisen illan toisinto. Siinä oli illan pelastus, jos nyt muutamien herrojen kanssa oli lisäksi ilo tanssia.

Paikalla oli eräs hyvin puettu, miellyttävä herra, jonka rauhallisen vakaata olemusta olen ihaillut. Samaa on tanssiminenkin hänen kanssaan. Tanssiotteessa on turvassa. Tanssin useita kappaleita kahden tutun herran kanssa. Toinen herra on aiemmin hakenut polkalle, nyt ei, mutta myöhemmin tanssimme hitaat valssit ja perään masurkat. Hain häntä myöhemmin naistenhaulla, mikä oli taas liian vaikeaa minulle. Toisen kilpapuolta harrastaneen herran kanssa jivet ovat aivan mahtavat, olleet ennenkin. Siinä tunnen todella tanssivani jiveä ilman mitään fuskauksia. Pulssi oli varmaan pilvissä, varsinkin kun tanssimamme kappale oli illan lopulla, jolloin kahden päivän hiihdot ja kolmet tanssit alkoivat olla takana. Tangoja ja rumbaa oli mukava myös tanssia hänen kanssaan eli loppuilta, jolloin väki väheni tuntui tanssi-illalta.

Alkuillasta eräs minulle tuntematon pitkä herra vei hauskaa jenkkaa kuvioilla ja haki useammalle kappaleelle. Olo ei vain tuntunut lähellekään samalle kuin edellisenä iltana, vaikka lavalla oli yhtä hyvä ja mieleinen joukko kuin edellisenä iltana. Jos voisi vaikka filmata kaksi erilaista iltaa ja näkisi eron tanssiväen ja tunnelman välillä. Yleinen iloisuus puuttui Töllillä. Miten se tarttui minuunkin. Vai sallin sen tarttua.... Edellisenä iltana taas kaikki ihmiset ympärillä olivat hymyileviä. Mutta oli siellä orkesterin lisäksi kaksi hyvää asiaa: Mennessäni nautin päällystetyn voileivän kahvin kanssa ja lähtiessäni aivan ihanan kermatäytekakkupalan, mikä ei pieni pala ollutkaan, taas kahvin kera.

Olin jo lähdössä kotimatkalle, kun viimeiselle valssille kysyi Kaakonkulman tango-asiantuntija. Loppuun asti nämäkin tanssit olin paikalla. Yön syli odottikin jo matkaajaa. Hiljainen oli kotitie.