Pääsiäismaanantaina 24.3.2008

Kun 1. pääsiäispäivä meni ihan yöpaitasillani kotosalla, niin toisena päivänä oli saatava jotain aikaan. Aloitin sen kirkkaassa auringonpaisteessa hiihtämällä. En ollut hiihtänyt sitten Lapin matkani, vaikka lunta olisi kyllä ollut. Nytkin satoi viime yönä lisää, joten suunnittelemani matka Ladun majalle ei onnistunut. Latua ei ollut aukaistu. Toiseen suuntaan sitten oli kuin junaradalla olisi mennyt. Auringon hehkuessa lumi heijastui puhtaan valkoisena ja sitä vasten nuori koivikko hiveli silmiä. Vanhemmista koivuista oli tuulessa irronnut ohutta pinta kerrosta ladulle. Kuin pieniä kalvon paloja rullalla siellä täällä ladulla. Tuntui taas hyvältä hiihtää, vaikka hengitystiet eivät ihan kunnossa olleetkaan. Rauhallisella hiihdolla lievitin rasitusta.

Niinpä kotiin tultuani ja ihan rauhassa suihkuun mennessäni ajattelin vilkaista netistä, mihin aikaan senioritanssit alkavat Elimäen Vilppulan ns. talolla. Muistin väärin niiden alkavan klo 17, mutta oikea aika oli klo 15. Harvoin olen niin nopeasti selvinnyt tien päälle kuin nyt. Ehkä olisin ehtinyt alkuun, jos olisin saanut yksin ajella tiellä, mutta paljon oli muitakin. Ehkä katselivat maisemia, mutta jonojen vetäjinä oli kuskeja, joita ei häiritse, vaikka minkälainen jono siunaantuisi taakse. Vauhti oli heillä ihan oma ja useimmiten alle nopeusrajoitusten. Saahan tiellä ajaa sitä vauhtia, mitä laki sallii, mutta myös hitaammin. Mutta, minä en kestäisi, että saisin jonon aikaan taakseni. Osaisin kyllä ajaa tien sivuun ja antaa tietä. Kun maantie oli mutkainen, ei ohitusmahdollisuuksia juuri ollut.

Niinpä hieman myöhästyin alusta, puolisen tuntia. Eikä sekään haittaa, mutta olisin halunnut kuulla orkesterin esitykset alusta lähtien. Siitä on anteeksiantamattoman pitkä aika, kun viimeksi olen Markus Sextetiä ollut kuulemassa. Surua on ollut orkesterilla poisnukkuneen soittajakumppanin takia. Nyt olikin paikalla uusittu orkesteri. Puhaltimissa oli uusi basisti ja bassoa hoiti nyt ihan ensi kertaa mukana ollut, roudariksi itseään tituleeraava herra. Uusi basisti ja entinen basisti ovat vuoroin mukana. Toisena kosketinsoittajana on ollut vuoden alusta entinen PNPn soittaja. Eli kolme uutta oli lavalla ja neljä entistä soittajaa.

Oli siinä komea joukko ja niin oli myös soittokin. Kauniita kappaleita hyvin esitettyinä ja eri kielillä. Mukava oli kuulla Markuksen laulamista ja välispiikkaukset olivat hauskoja. Soittimiakin orkesterissa on hyvä valikoima erilaisine rumpuineen ja puhaltimineen. Äänentoisto oli myös kohdallaan. Tanssipuoli meni odotetusti. Aluksi haki vain muutama herra. Hidas valssi, tango ja nilkkuhumppa, jossa en taaskaan osannut kunnolla vastapäivään pyörimistä. Kai sitä on alettava harjoitella kotona, vaikka vain harvoin sitä herrat tanssivat. Jotain sylitanssia ennen naistenhakua tanssin. Yritin sitten siitä naismäärään nähden vähäisestä herrajoukosta löytää ne hakeneet herrat. Hitaita valsseja tanssin kahteen kertaan, saman herran kanssa. Vaikka alussa tanssimme tosi ruuhkassa, sattuivat jalkamme suunnilleen kohdalleen eli ykkönen oli hallussa, mutta sitten myöhemmin, vaikka oli tilaa tanssia, olimme jossain välimuodossa eli olipa vaikea sulkea korvat musiikin ykköseltä. On se vaan vaikea tanssilaji. Viejän pitäisi jaksaa kuunnella alussa ja lähteä sitten vasta, kun erottaa tahdit. Kahdet tangot tanssin, mutta ei ne olleet lähellekään sellaisia kuin toivon. Jos nyt ei paljon mikään muukaan ollut kovin persoonallista.

Paikka on selkeä eläkeläisten tanssipaikka, jossa satunnaisesti vierailee muitakin, mutta joukkoon on aika vaikea sopeutua. Paikassa on hyvin erottava tuttujen hakeminen, kun heillä taitaa olla niitä päivätanssejakin. Muutaman käyntini perusteella olen itsekin saanut pari kolme tuttua ja hakevat, vaikka käyntivälini ovat pitkät.

Kun minulta jäi hiihdon ja lähtökiireen takia ruokailu heikoksi, niin kahdet kahvit join ja erilaiset päällystetyt voileivät söin. Kahvi ja leipä yhteensä kaksi euroa, on halvin, minkä tiedän tanssipaikoilla. Niinpä juodessani jenkat menivät ohi, jos nyt kukaan olisi hakenutkaan. Polkkaa katselin jalat hytkyen. Masurkasta en tiedä, soitettiinko se ennen tuloani tai jossain välissä. Cha-chaalla keskilattialla oli muutama tanssipari ja voi miten monta kertaa sylitanssijat tuppasivat siihen samaan. Tanssittajani sanoi, että se on ihan tavallista tässä paikassa. Ehdotinkin sitten lipun myynnissä olleelle paikan isännälle, että voisiko asian eteen tehdä jotain, esimerkiksi jokin lattiatilan käyttöohje. Hän arveli, että orkesteri voisi sen kertoa tanssiväelle!!! Taidan laatia jonkin paperille/tai etsin netistä sopivia kuvia ja vien sen ensi kerran paikalle. Jospa jokin huumorimielinen piirros ohjeineen auttaisi asiaa.

Illan lopulla istuin lähellä orkesteria – kuulolla ja katselulla. Kyllä siitä hyvä tulee uusienkin soittajien kanssa. Aika on hyvä käsite. Eikä yhteistyö ollut huonoa nytkään. Yön syliin-valssi on kaunis illan päätteeksi – kuunnellakin ja kiitoskappaleessa Aurinkoon on kevään ja kesän odotusta. Tästä tanssi-illasta jäi sieluun odotus seuraavasta orkesterin kohtaamisesta, tavallisessa tanssipaikassa, jossa on kaikenikäisiä tanssijoita. Kesää kohti mahdollisuudet ehkä lisääntyvätkin.