Krouvin lavan perjantai-ilta 6.6.2008

Toistamiseen Krouvin lavalle olin menossa, vaikka idän suunnassa olivat toiset rakkaat soittajat. Minulla olisi ollut hyvä syy olla Tulenliekissä, sillä pitkän ajan puheitteni jälkeen vihdoinkin paikalla olivat soittomiehet ensi kertaa. Mutta tiesin pian tapaavani heidät, joten oli Markuksen ja Sextetin aika (orkesterin sivut taitavat olla "huollossa"…). Oli se aika nyt myös Matin, Tepon ja Horizonen, vaikka musiikillinen mielikuvani heistä ei muuttunut tälläkään matkalla.

Matka sen sijaan on aina yhtä sielun lepoa. Rauhallinen, kauniitten maisemien läpi kulkeva tie, jota voisi ajella vaikka huvikseen, vaikka polkupyörällä. Mukavia tienvarsipaikkoja, joissa voi pysähtyä eväitä syömään ja vaikka uimaan. Tai laskeutua niittykukkien joukkoon ja katsella sieltä taivaalla hiljalleen liikkuvia poutapilviä. Kuunnella tuulen henkäyksiä ja vaikka raukeana sulkea silmänsä. Matkalla ennätän miettiä kaikkea, hassuakin, maan ja taivaan väliltä. Yhtä kevät/kesähuumausta. Ihana valssi soi ajatuksissani.

Perillä sen sijaan palasin totuuteen, tanssipaikkojen arkeen. Huolimatta hulvattoman hauskasta seitsikon tervehdyksestä lavalta, iloista mieltä ja uskoa ja toivoa sain kovasti hamuilla olevista oloista. Kai se oli ensin löydettävä itsestäni, sillä fiilisaineet taisivat jäädä kotiin.

Aluksi paikalla oli väkeä vielä vähemmän kuin viikko sitten. Illan mittaan paikka täyttyi ja tanssi-ilta siitä tuli, kun ummisti silmänsä sille, että Matti ja Teppo-väkeä oli suurin osa tanssiväestä. Tanssinharrastajia ei ollut montakaan, ei ainakaan miehissä ja omalla kohdallani fuskattavat ym. kädenalitanssit olivat vähäisiä. Sylitansseja enimmäkseen taapertelin saaden oppia alan harrastajalta ;>) Lajinsa paras oli onneksi paikalla, joten siltä osin tunsin iloa.

Naistenhaulla en oikein tiennyt ketä hakisin ja siksi päätinkin hakea aluksi ihan vierasta herraa, jonka huomasin istuneen penkissä pitkän aikaa. Ei ollut kuulemma hakenut ketään ja arveli naistentunnin jälkeen lähtevänsä pois. Foksia menimme. Kertoi tosin iät ja ajat käyneensä tässä paikassa ja etelässäkin. Taisi olla niitä maan hiljaisia poikia – peräkylällähän tämä paikka oli. Kaikkihan me sovimme tanssilavoille.

Tanssillisesti en päässyt mihinkään vireeseen paitsi turhaannuin. Markus lauleli sinkkulevyiltään kappaleet Jos Siivet Saisin ja Jää Vain Kyynel. Ne ovat todella kauniit kappaleet. Orkesterihan on niitä parhaita tanssiorkestereita. Laidasta laitaan tanssittavaa musiikkia ja olisinpa toivonut, että ilta olisi ollut yksin heidän hallussaan ja paikalla silloin varmaan enemmän tanssiväkeä.

Illan toisen orkesterin soittamisesta ei jäänyt mieleen erikoista. Kaikkeahan voi tanssia, mitä lavalta soitetaan. Mitä tylsempää, sitä paremmin voi tulkita ja fiilistellä, jos tahtoo. Matti ja Teppo ovat valloittaneet joidenkin sydämet tyylillään. Makuja ja mielipiteitä riittää näissä asioissa. Musiikista sen verran, että huomasin rumpalin käyttävän vispilöitäkin ja rumpujen ääni oli silloin kaunis, mutta suurin osa oli yhtä jyskytystä. Basisti taisi jäädä toiseksi. Oli siinä illan aikana eroa, miten orkesteri osaa ottaa yleisönsä. Taitolaji sekin. Illan plussan puolelle jäivät muutamat mieleiset tanssitut kappaleet ja Markuksen ja Sextetin osuudet. Pitäisiköhän nimi muuttaa, kun lavalla sentään on tähtiä kuin Otavassa vai poikia kuin Jukolassa ;<))