Ruusulinnassa 27.9.2008

Kyllähän minä suunnittelen tanssimatkojani, mutta joskus teen muutoksen lyhyellä ajalla. Jälkeenpäin sitten teen "vertailuja", millaista olisi ollutkin olla esimerkiksi siellä minne alkuaan oli tarkoitus mennä. Lauantai-illalle olin suunnitellut Mäntymotellin iltaa kera KinoJaken. Pidän heidän tavastaan esittää tanssimusiikkia. Siinä on kuusimiehinen/naisinen, nuorta elinvoimaa ja erittäin taitavaa ja hienostunutta musiikkia esittävä joukko. He esittävät  klassikoita ja erikoisen upeita kappaleita, joita ei kuule toisilta orkestereilta. Viulu on harvinaisuus tanssiorkesterissa. Tässä se on. Kaikki tanssilajit ovat heidän ohjelmistossaan.

Ei olisi kyllä ollut mitään syytä jättää heitä väliin. Paitsi tulevaisuuden rumpali/muusikko, pieni mies etelässä sai sen aikaan. Hän muutti suunnitelmiani ja olin melkein tuntia ennen tanssien alkua Ruusulinnassa. Ennätin tavata pientä miestä ja perhettään. Kun harvemmin näen lapsen, niin joka kerta kuuntelen häntä ihmetellen ja näen, miten ihminen jo syntymästään lähtien on oma persoonansa. Musiikki on tälle lapselle tuttu juttu ihan pienestä lähtien.

Pekkaniskan Pojat ja Helmenkalastajat olivat illan orkesterit. Helmenkalastajat on Viihdyttäjä 2008-kilpailun voittajaorkesteri ja oli viime kesän Kesäillan Valssi-orkesteri. Heidän sivuillaan on mukavasti merkitty, mitä mm. esittävät tanssi-illassa. Pekkaniskan Pojista on tullut tanssilavojen suursuosikki. Musiikki on niin sopivasti soitettua, että voin vain ihaillen heitä kuunnella ja tanssiakin, jos vietäväksi onnistun pääsemään.

Minusta paikalla oli paljon väkeä ja naisia oli liikaa ainakin kolmas osa. Joku kertoi, että oli hyvä tila tanssia verrattuna moniin muihin iltoihin. Oikeastaan hyvin sopikin tanssimaan ja joillain kappaleilla oli väljääkin. Mutta se ahtaus tuli naistenrivissä tai siinä naismassan takana. Siinä minä seisoin niin kauan kuin jaksoin. Siinä oli kuuma vaikka vain seisoin. Olenhan takavuosina käynyt useamminkin tässä paikassa, joten ulkonäkö- ja tanssituttuja herroja kyllä oli paikalla. Heille riitti naisten eturivissä haettavia. Muutamia tuttuja naisia oli myös paikalla. Aika ikävä ilta oli tanssin osalta. Musiikin osalta hyvä.

Kyllä pitkä hame tulkitaan herrojen taholta seinäruusuvaatteeksi, vaikka se vanha punainen sellainen ei ollutkaan ylläni. Oikein tukkimiehen kirjanpidolla tarkistettuna tanssin koko iltana 15 kappaleparia, joten reilussa neljässä tunnissa jäi paljon aikaa seisoa ja saada jalkani väsyneiksi. Harvoin tanssiminen väsyttää jalkoja.

Mietin siinä kaikenlaista niin kuin senkin, että kuka tai ketkä ne oikeastaan pitävät pystyssä tanssipaikkaa. Entä jos nytkin paikalla olleet naiset, joita koko ajan seisoi tai istui penkeissä isot joukot, jättäisivät tulematta tanssipaikalle. No, ajatus vain, naiset ovat hyväuskoisia kerta toisensa jälkeen.

Pieniä ilon hetkiä illassa oli muutaman herran kanssa. Mm. ensimmäinen palstanimimerkki, johon tutustuin yli viisi vuotta sitten tässä samassa paikassa. Kaakonkulman tuttu herra huomasi minut illan lopulla ja samasta suunnasta olevan tutun pariskunnan herra haki jollekin. Hitaille valsseille haki ulkonäöltä tuttu herra ja itse hain naistenhaulla samalle lajille toista herraa, jonka tiedän tanssipaikoilta, mutta en ole koskaan tanssinut hänen kanssaan. Tangoista en muista muuta kuin lopummalla iltaa minua kävelytti tuntematon herra. Muistan kyllä kenen kanssa tanssin, mutta en enää mitä lajeja.

Kahvitauolla olin tutussa seurassa ja tanssijan jalkavaivat ovat "hyvä" puheenaihe. Polkat kuitenkin tanssimme vaivoistamme huolimatta. Minulla tosin ei ole oireita tanssiessa, mutta monessa muussa liikkumisessa senkin edestä. Ehkä Ruusulinna jää väliin tanssimatkoja suunnitellessani. Satulinnan olen jo jättänyt pois tanssipaikoistani. Tai sitä sanaahan ei sano, jonka kautta ei käy. Ei koskaan-sanonta on hyvä unohtaa. Taisin joskus sanoa, että etelän isoilla tanssipaikoilla on mukava käydä, kun näkee paljon hyvin tanssivia ihmisiä, mutta enää en tarvitse sellaista iloa itselleni.