Ravintolassa 9.1.2009

Siitä on hieman yli kolme kuukautta, kun viimeksi olin Varjokuvan tansseissa. Perjantai-iltana matka Kouvolan Mulligans-ravintolaan ei ollut tanssimatka. Sen tiesin etukäteenkin.

Viimeksi varmaan samassa paikassa olin joskus vuosi sitten ja sama oli orkesterikin. Mielestäni paikka on ne muutamat kerrat, mitkä siellä olen käynyt, jotain muuta kuin tanssiravintola. Minulla tietysti tanssimisesta on erilaiset mielipiteet kuin tyypillisellä ravintolaväellä. Heille ilta on hauskanpitoa, rehvasteluakin, mihin tietysti johtavat paikan juomat. Harvoin viina saa aikaan esille ihmisen parhaita puolia – ne ikävät puolet kyllä nousevat pintaan.

Tanssiminen onkin sitten pääasiassa epämääristä hengailua. Joku tanssinharrastaja oli paikalla. Kukin tavallaan ja mitään yllätyksiä ei ollut paitsi, että tajusin taas kerran, mitä Varjokuvan musiikki minulle merkitsee ja miten ikävä minulla on ollut heitä. Suljin kaiken muun ympäriltäni ja kuuntelin ja katselin heitä.

Vaikka musiikki nyt olikin paljolti ravintolaan suunnattua, mutta ei muuta voi odottaakaan eikä ole edes tarvetta. Silti tyytyväisenä kuuntelin heitä lähelle kello yhtä. Paljon oli kauniita kappaleita ohjelmistossa, jos oli nopeitakin kappaleita. En varmaan koskaan ymmärrä, miksi Varjokuva tai muu vastaava orkesteri esiintyy juomapaikassa. Väelle on ihan samantekevää, vaikka levyt soisivat.

Tai olihan toinenkin yllätys ja kolmaskin.Toinen oli heti alkuillasta paikalle ilmaantunut adonis (tutkin sanan positiivistä merkitystä!), hyvin miellyttävä tuttu herra, jolla tanssitaidon kehitys on tunnistettavissa. Se kolmas yllätys oli myös miespuolinen - sain onnitella vauvan johdosta erästä pariskuntaa. Minä olen kyllä sokea noissa raskausasioissa. Ehkä en katsele naisia sillä silmällä.

Olin paikalla heti iltayhdeksältä ja minua hämmästytti henkilökunnan kielenkäyttö, jonka kohteena olivat orkesteri ja heidän soittimensa. Kovasti pohtivat, miten orkesterin ”roippeet/romppeet” saadaan pois aukioloajan puitteissa, ettei kenenkään tarvitse jäädä töihin. Siis kai odottamaan, kun soittajat siirtävät soittimet ym autoonsa. Tuntui pahalta kuulla niitä puheita.

Oma tanssillinen osuuteni oli muutamien kappaleiden varassa. Kaksi tuttua herraa oli, joiden kanssa muutamat tanssit sujuivat ja kaksi vierasta, joista toinen oli liikutetussa tilassa. Kolmas vieras herra ei ollut tuttu eikä hänen naisseuralaisensakaan, mutta olivat todella mukavaa juttuseuraa, kun tanssilattian vellovaan ahtauteen ei erityistä mielitekoa tainnut olla meillä kellään. Herra oli lähes kaksimetrinen, mutta mukavasti sujuivat kahdet foksit hänen kanssaan. Hänessä oli ryhtiä, raamia ja kohteliaisuutta. On hän ollut aiemmin komea kadetti.

Kotimatkalla kuukin ilmestyi ja luulin, että se oli jo täysi, mutta kotona totesin, että sunnuntaina vasta on täysikuun aika. Miten Varjokuvan musiikki saakin minut levolliseksi. Nytkin tätä kirjoittaessani heidän ensimmäinen levynsä soi taustalla. Ja parasta aikaa hidas valssi Yö katseessasi. Sitä ei esitetty ravintolassa eikä se sinne olisi sopinutkaan. Jossain muualla – joskus – kuulen sen.