Peurungan torstai-ilta 29.1.2009

Minulla oli kyllä tarkoitus olla edellisenä iltana Peurungassa kuulemassa Öisiä Kulkijoita, mutta onneksi sain tietää ennen lähtöäni, että soittokunnan kulkuneuvo oli jättänyt soittajat välille. Öiset Kulkijat on jotenkin onnistunut kaksi kertaa kohdallani jättämään illan väliin. Edellisellä kerralla pääsin paikalle asti ja vasta perillä tiesin, että orkesteri oli vaihtunut. ÖK:n joukot olivat kulkutaudin vallassa. Onkin aikaa kun olen heidän illassaan ollut. Kiertelevät niin vieraita mantuja, vaikka minulla on ollut ikävä sekä pikku että isoa A:ta. Onneksi heidän matkojensa kulun saan seurata Tien päällä-osiostaan - aitoa ja rehellistä soittajien elämää.

Mukavan tanssi-illan Peurungassa saivat aikaan Onnenmaa-orkesteri ja Kari Vepsä. Tietysti tanssitaitoisilla herroilla oli osuutensa asiaan.  Kuntoutujia, ravintolaväkeä ja tanssinharrastajia oli alkuillan vähyyden jälkeen jossain vaiheessa ilmaantunut pieneksi ahtaudeksi asti.

Tanssitilakaan ei mikään suuren suuri ole, mutta hieman voi käyttää reuna-alueita, joissa olikin mukavaa tanssia. Onnenmaan musiikki oli hyvää tanssimusiikkia eikä solistinkaan kappaleet huonoja olleet. Hänellä on persoonallinen ääni, jota mielelläni kuuntelin. Orkesterinkin herrat olivat laulutaitoisia.

Joitakin tuttuja tanssijoita oli paikalla. Niin herroissa kuin naisissakin. Vaikka lähikaupungin tanssinharrastajat mielellään tanssivat keskenään, niin muutama herra ystävällisesti haki minuakin. Useimpia tanssilajeja oli tilaisuus tanssia.

Eräs vieraileva herra oli jostain länsirannikolta - pilkkireissulla. Tanssitaitoa kyllä löytyi, taisi ollakin illan paras tanssija. Tai ainakin niin itse tunsin. Ihmettelinkin alkuillasta, ettei hakenut minua. Tai ei siinäkään mitä ihmettelemistä ole. Olen kuulemma joskus kuin myrkyn niellyt. Pitäisi kai pitää peiliä kädessään ja vilkaista kuvaansa. Kun ikihymy ei vain säily kauan aikaa. No, oikeasti, yritin olla aurinkoisennäköinen ja tämä tanssitaitelija haki ja haki useamminkin. Tangonaskeleet sattuivat erityisen hyvin yksiin. Oli meillä yhteinen taitava naistanssijatuttukin hänen kotikulmiltaan.

Ravintolatanssi-illaksi ei ollenkaan hassumpi ilta. Mieleisen orkesterin ja/tai solistin illoissa siellä käyn myöhemminkin. Kotimatkalla mietin, että tuleeko kesällä viisi vuotta, kun olen ollut tämän orkesterin tansseissa viimeksi. Silloinkin oli hyvä tanssi-ilta.