Mikkelin satamatanssit 22.8.2009

Satamatanssit Mikkelissä oli uutta, jatkunevatko vastaavat myöhemmin. Paikalle minut sai orkesteri La Strada ja mukana Anita Hirvonen, vaikka toisinpäin pitäisi kai ajatella, kun luin netistä kirjoituksen edellä mainituista. Orkesteri on perustettu Anitalle, ainakin kirjoituksen mukaan.

Satamassa oli jo kovasti väkeä, kai tulleet kauniiseen iltaan istumaan ja nauttimaan monipuolisista tarjoiluista, mitä tarjottiiin mm. kaksikerroksisessa Toivo-laivaravintolassa. Minäkin tein tuttavuutta tämän Toivon kanssa, kun oloni oli kuumaa rommia vailla. Se kuulemma parantaa kaiken. Minusta se maistui kyllä pahalle, vaikka miten hunajaa juomaan lisäsin. Ehkä minua kuitenkin enemmän lämmittivät ennen rommia juodut pullakahvit satamakahviossa. No, sitten jaksoinkin seisoa ja katsella ja kuunnella esiintyjiä.

Paikalle mennessäni jokin paikallinen soittokunta oli lavalla ja väki tanssi kiveyksellä. Hyvä oli esiintymislava, tilaa ja riittävän ylhäällä, jotta esiintyjät näkyivät hyvin. Kello 20 aloitti La Strada. Minulla on muistoissani muutamia heidän iltojaan ja ikävä kyllä, mielessäni on yksi ilta, jolloin ei tuntunut hyvälle. Lie olleet omat fiilikset pohjilla, mutta oli jotain muutakin. Toisaalta taas mm. Kukonhiekan lavalla joskus heidän esityksensä olivat upeat.

Alku jo näytti erilaiselle kuin edellinen kerta heitä kuunnellessani. Herrat olivat kissimirreissään todella komeita. Oli tilaa ja soitot olivat mahtavia. Jos pidänkin trumpetisti Jari Nurmisen täydellä antaumuksella olevasta soitosta, niin illan tähti oli percussioissa oleva 9 v nuori herra. Rusetti hänelläkin oli kaulassaan ja tyylikäs puku. Harteille olevat vaaleahkot hiukset otsatukkineen antoivat hellyttävän vaikutelman. Kun hän vielä lauloi mukana orkesteriosuuksia ja eli muutoinkin orkesterin tahdeissa ja liikkeissä, niin kyllä kaikesta näki, että siinä on lahjakkuus. Arvasin, että jonkun orkesterin jäsenen lapsi hän on. Rumpalin lähellä hän soitteli ja yhteistyötä heillä oli ja miksi ei olisi, isä ja poika kun ovat. Sen kuulin myöhemmin.

Olin paikalla orkesterin kaksi osuutta ja Anitan yhden. Illan viileys hiipi paikalle ja Saimaalta tuli pieniä tuulen henkäyksiä. Tosin ihmisjoukossa ei paleltanut. Illan alkupuolella tanssin muutaman kappaleen erään tuttuni kanssa viistolla kiveyksellä, mutta muutoin katselimme esityksiä. Seurasin varsinkin nuoren herran työskentelyä melko läheltä, kun lavan sivulla oli tilaa. Anitan fanijoukko oli lavan edessä ja heitä oli paljon. Se oli tietysti hienoa, kun Anitan ja fanien yhteys toimi. Muutamia juttuja Anitalla oli, mutta enimmäkseen hän lauloi ja lauloikin hyvin. Kaikkia niitä hänen “omia” kappaleitaan. Kappaleen Et usko kuinka koskeekaan ajan rummuissa istui nuori herra ja hyvin hän osuutensa vei läpi.

En ole aiemmin seurannut tarkemmin kuin orkesterin trumpetin soittajaa, koska pidän puhallinsoitosta ja hän on loistava siinä. Nyt seuratessani pientä soittajaa, samalla tuli seurattua rumpalia ja jo ennen kuin tiesin, mikä suhde heillä on, hämmästyin, miten erilaiset ilmeet rumpalilla oli nyt kuin joskus aiemmin. Siinä oli iloa, valoa ja lempeyttä, kun hän seurasi ja varmaan kannusti ilman sanojakin poikaansa. Siinä oli kaksi koskettavan hyvää esiintyjää.

Mitenkään väheksymättä orkesterin muita soittajia, tämä “pari” oli silmieni kohde. Musiikit olivat siis hyvät ja orkesterilla lienee muutakin tekemistä musiikin kanssa kuin tanssi-lava-ym. esiintymiset. Kertoi joku heidän kotikylänsä ihminen tässä aiemmin.

Ilta sai sen aikaan, että tekee mieleni hakeutua heidän tanssilavailtaansa, mutta sellaiset lienevät ilman nuorta herraa, vai mitähän nykysäännöt sanovat alaikäisten läsnäolosta. Toisaalta, onhan Mattilan sisarusparven nuorimmatkin olleet mukana keikoilla. Sittenhän sen näkee. Kiitin ennen lähtöäni nuorta herraa ja mikä herrasmies hän oli. Hän otti vastaan kiitokset kuin kokenut esiintyjä konsanaan. Hänestä vielä kuulemme.