Revontulen lauantai-ilta 7.11.2009

Omegan entistä soittajaa, Anna-Liisaa menin katsomaan Revontuleen lauantai-iltana. Rosso-orkesteri ja Tarja Lunnas ovat minun mieliorkesterieni joukossa. Edellisenä iltana olin Pekkaniskan Poikien tansseissa ja siellä ensi kerran näin ja kuulin uudessa orkesterissaan Rosson entistä soittajaa Taisto Lunkkaa. Hyvin oli hän sopeutunut uuteen joukkoon.

Nyt sitten oli kuunneltava, miten Anna-Liisa ja Rosso-orkesteri ovat löytäneet yhteisen sävelen. Tässä kolmiossa on vielä Omega-orkesteri kolmantena ja heillä ei liene vielä Anna-Liisan tilalla ollut vakinaista soittajaa. Heitä haluaisin myös kuulla ja nähdä, sillä missäpä muualla saisin kuulla heidän rumpalinsa tekemiä kauniita, hyvin taidolla soitettuja kappaleita, jotka levyllekin on koottu.

Vaihtuvuutta on tapahtunut kovin paljon orkesterien kokoonpanoissa. Niinhän se elämässä menee. Syitä on varmaan monia. Kun pidän jostain orkesterista, tavastaan soittaa, kappalevalinnoistaan ja heistä itsestään, niin uudet kokoonpanot jotenkin vain hämmentävät ja menee aikaa ennen kuin totun muutokseen. Tärkeintähän tietysti on, että uusi orkesterin jäsen on tyytyväinen valintaansa ja kasvaa täysivaltaiseksi soittokunnan jäseneksi. Jokunen aika varmaan menee, että soittajat oppivat tuntemaan toistensa musiikilliset taidot ja sovittamaan niitä yhteen. Ihan samaa oppimista ja sopeutumista itse elän parasta aikaa uudessa työpaikassani, vaikka työ onkin tuttu.

Tanssit olivat jo alkaneet, kun saavuin paikalle. Iso Aurorasali oli käytössä. Orkesterin neljä jäsentä saivat soittaa väljässä tilassa. Lavalle sopii isompikin orkesteri ja vaikka kaksi. Salin lattia oli sitten viime käynnin hiottu ja oli yhtä hyvä kuin pienemmän salin, jossa niin monet tanssit olen tanssinut vuosien mittaan. En ollut pitänyt aiemmin missään vaiheessa Aurorasalin nihkeästä lattiasta, vaikka joskus tangoakin siellä olen harrastanut ihan kunnolla.

Revontuli on tullut vastaan tanssiväkeä pienin, mutta mukavin "tarjouksin". Ensiksi joka 8.kerta on ilmainen Revontuli Klubin (ilmainen plus lehti) jäsenille. Vesipiste on hyvällä paikalla etuaulassa. Kahvikupposeen saa alennuksen, kohtuuhintaisia leivonnaisia ja lavaisäntä ja -emäntä huolehtivat monista asioista illan kulussa - jopa tanssittamalla (selässä paidassa lukee "saa tanssittaa"). Vahtimesterit ja muu henkilökunta on ystävällistä ja avuliastakin (tarvittaessa...). 

Mukavalta kuulosti orkesterin soitto ja Anna-Liisalla oli tuttuun tapaan haitarikin käytössä. Mutta nyt ei tietysti esitetty niitä omegamaisia kappaleita, vaikka ne tuntuisivat minusta luonnollisilta, kun lavalle katson. Erilaista musiikki oli, mutta hyvin tanssittavia kappaleet kaikkineen. Argentiinalaisia tangojakin esitettiin ja muitakin tangoja, joten siltäkin osin olin tyytyväinen.

Tarja Lunnas puolestaan on yhtä puoleensa vetävä kuin aiemminkin. Kaunis on hänen äänensä ja kauniita ovat kappaleetkin. Hänen pukeutumiseensa kiinnitän aina huomioni. Tyylikäs oli tämäkin leninki. Ilolla panin merkille, ettei solisti ole unohtanut kauniita ja tunnettuja vanhoja kappaleitansa.

Tanssiväki oli lähes eri maata kuin edellisen illan väki Kisarannassa. “Maalla” on omatyylisensä tansseissa kävijät. Varsinkin tässä paikassa, joka on ravintolan ja tanssipaikan yhdistelmä. Revontuli on satsannut paljon moniin asioihin vuosien mittaan. Heidän nettisivuiltaan löytyvät tiedot.

Aurorasali on jo vuosia ollut entisen pienemmän tanssisalin jatke ja monessa eri käytössä. Salissa on todella juhlallisuutta. Hyvin sopi tanssimaan tässä salissa. Vuorotuntihaku luo vilkkautta tanssiin kutsuissa. Muutamia omiin askeliini sopivia tanssiherroja oli paikalla, joten tanssillinen osuuskin oli kohtuullinen. Heissä oli muutamia tuttuja, joiden kanssa tanssin. Osan aikaa istuin kuuntelemassa ja katsomassa orkesterin soittoa ja myöhemmin solistin esiintymistä.

Omat tanssini jäivät vähiin huolimatta vuorotuntihausta. En oikein osannut hakea ja herrojen haulla siirryin istumaan osaksi aikaa. Viiden herran kanssa tanssin yhdet kappaleet. Yksi haki naistenhaun puolella ja oli hieman nauttinutkin eikä tanssitaitoakaan parane kehua. Masurkka oli naistenhaulla ja hain yhtä herraa rauhallisesti kävellen ja olin jo ihan naamat vastakkain, kun sivusta tuli juosten daami ja koppasi herran edestäni. Hetken seisoin hölmistyneenä ja hain hieman taaempana seisovaa tuttua herraa. En muistanut osaako hän, mutta osasi jenkka-askeleen ja hieman erikoisesti, hyvin nopealla askeleella valssintapaisesti polkkaosuuden. Hyvin silti meni. Fuskua ja vastaavia olivat tanssit niiden muiden kanssa. Kolmen muun herran kanssa tanssin useita kappaleita kunkin kanssa ja ne olivat sellaista tanssia mitä toivon, mistä tulee tanssin iloa. Illan aikana ei oma tanssifiilikseni ollut läsnä moneen otteeseen. Jonnekin se vain katosi välillä. Orkesterin viimeisen valssin alussa lähdin kotimatkalle tihkusateeseen. Toivon pääseväni jatkossa kuulemaan Rosso-orkesteria ja toteamaan, että uusi soittaja on hyvissä käsissä;>)