24.4.2010 Haapamäen Suojalla

Tälle illalle oli useita sopivia tanssipaikkoja minullekin, mutta en tarvinnut niitä miettiä,  sillä Antti Ahopeltoa ja Voimaorkesteria en voinut sivuuttaa. Hyvä oli sää ajellessani eikä liikennettä juuri ollut. Silmäni lepäävät varhaiskevään luonnon heräämistä katsellessani. Ei ollut perilläkään vielä väkeä. Arvatenkin Reijo Taipale Jyväskylän Viihdekeskuksen talvikauden päättäjäistansseissa sai monet ajelemaan sinne.

Levymusiikki oli soimassa ja ihan muutama pariskunta oli istumassa penkeissä. Niinpä menin kahville yläkertaan. Suselin leimalla saa lipun myynnissä kahvilipun eli kahvin ja pullan. Tuoreita olivat pullat ja hyviä voileipiäkin oli jo tehty valmiiksi. Sellaisen kävin myöhemmin illasta syömässä.

 

Niinpä siinä kahvilla ollessani yläkertaan tuli orkesterin sympaattinen basisti ja pieni juttuhetki siinä sujui sekä iso halaus. Ilta oli erilainen kuin edellinen kerta. En pyrkinyt koko aikaa istumaan

Paikassa on vuorotuntihaku alkaen miestenhaulla. Muutama hyvä tanssiherra oli paikalla. Ihan alkuillan aikana huomasin tanssiessani ovenpieleen nojaamassa hymyilevän naisen, jonka kasvoista ei voi olla tunnistamatta jälkikasvua. Arvelinkin, että Antin vanhemmat ovat paikalla. Siinä ulkopuolella sitten oli mukava tervehtiä heitä ja vähän myöhemmin Anttiakin. Anttiahan olen tavannut useamman kerran, Seinäjoellakin 2008, mutta vanhemmat ovat olleet kaksi kertaa aiemmin samassa paikassa kuin minä. Vanhemmat tanssivat koko illan oikein mukavan näköisesti. Minulla oli ilo tanssia kahdet kappaleet Antin isän kanssa.

Eräs kookas herra haki illan alussa, orkesteriosuudella, tangolle. Ajattelin, että voi, voi, mutta erehdyin. Hyvää perustangoa tanssimme, joitakin ohiaskelia ja hyvät käännökset. Hän haki myös Antin alkukappaleelle Hopeinen kuu. Itse hain myös häntä naistenvuorolla, vaikka liian vähiksi jäivät hakuni kaikkiaan. 

Jenkoille haki herra joka ollut monta kertaa aiemminkin samassa paikassa, mutta ei ole hakenut ennen tanssimaan. Enkä minäkään häntä. Jotenkin vaistoan ketä ei pidä mennä hakemaan. No, nyt sitten hain häntä, kun haki ensin. Hän haki useaminkin, hitaalle valssille ja kävelyhumpalle. Vai buggiako se olikin. Sitten hän haki tangolle, josta kertoi pitävänsä. Hidas valssi ja rumba ovat hänelle ykkösiä. Rumballe en päässyt. Tanssitaitoisia siinä oli vähän. Sitten tutun pariskunnan herra haki, kaksikin kertaa. Arveli kai etten penkkiin yritä istumaan pitkäksi aikaa.

Vanha tanssituttu oli parinsa kanssa tanssimassa, mutta tanssivat erikseenkin. Muutaman kappaleen tanssin hänen kanssaan. Levymusiikkina tuli sambamaista lajia, joka ei tuntunut sopivan oikein millekään askellukselle. Ennätimme kokeilla monta tapaa tanssia sitä. Toinen oli selvempi ja sitä kyllä en tiedä mitä tanssittiin, mutta ympäri salia liikuimme kädenalituksineen ja rytmissä säilyimme. Hauskaa se oli ja näkyi varmaan naamastakin.

Polkka tuli sitten myöhemmin ja olin katselulla. Tällä menolla unohdan polkan tanssimisen. Hitaita valsseja tuli 2,5 kappaletta. Ensimmäiset alkuillasta katselin. Oli vielä vähän väkeä ja haku ei kohdistunut minuun. Toivon sen lajin tanssittavan oikein. Taukomusiikkina tuli sitten hieman vaikea rytminen hidas valssi, jolle vieras herra haki. Tai se tapahtui niin, että naistenhaku vaihtui miehille kesken kappaleparin. Herra haki sille ja kappaleen loputtua totesi, ettei seuraavakaan voi olla vaikea (?). Oli hidas valssi. Varmuudeksi vielä totesin asian ja vastaus oli, että kurssilla on ollut. Tanssimme sen sitten kaikissa mahdollisissa tahdeissa. Oliko hetken ykkönen tunnistettavissa vai ei. Mutta emme olleet edes välitahdissa vaan jossain välillä. Se siitä kurssituksesta. No, herra korjasi asian, kun parina oli tavallinen valssi, oikein hyvä ja hyvin veikin sen. Siitä kelpasi kiittää. Jenkkaherran viemät hitaat valssit illan lopulla olivat hyvät.

Taukomusiikki oli todella huonosti valittu, ei pareittain ja osa oli huonoja kappaleita. Oletettavasti se oli paikan omaa. Tuskin Voimaorkesteri olisi saanut sellaista aikaan.

Ja rakas Antti, hän aloitti Hopeisella kuulla. Olikohan hän pienentynyt tai vaatetus teki sen vaikutuksen. Laulu ei ollut “pienentynyt”. Tangot olivat kuin ennen. Antaumuksella hän laulaa. Ei tuntunut yhtään pahalle, että lauloi Sauli Lehtosen Mun aika mennä on. Kappale sai arvoisensa esittäjän. Niin ei ollut Lapin matkallani. Eräs rumpali olisi voinut jättää sen siellä väliin. Monenlaisiin tanssilajeihin olevia kappaleita Antti lauloi. Pikkuveli-humppaa en ollut kuullutkaan ja oli jotain muutakin.

Eikä ole huono basistikaan, joka lauloi ennen Antin osuutta. Pidän hänen äänestään ja hymystään - se on löytynyt. Välillä lauloi myös kitaristi ja on hyvä asia, että orkesterissa useampi henkilö laulaa. Kitaristilla oli huiluosuuksia. Se tuo musiikkiin hienostuneisuutta. Haitaria käytti vieraannäköinen herra useaan otteeseen. Pääasiassa kuitenkin koskettimet olivat soittimina. Hän onkin orkesterin uusin jäsen. Peurungassa tavattu Antin keikalla joskus aiemmin. Oli ollut tuuraamassa silloin. Taitava muusikko on hänkin. Tanssiorkesterikokemusta hänellä on takana.

Tanssiväki oli vähentynyt kovasti illan loppua kohti. Osa väestä on iäkkäämpiä pariskuntia, joten ymmärrettävää, että askelkiintiö voi tulla täyteen, jos alkuillan on tanssimassa. Antin osuuden loputtua aloin tehdä kotiin lähtöä. En tiennyt oliko orkesterilla vielä oma osuus.

Soittaja/laulaja-Petelle tässä kiitos Punatukkaiselle tytölle-tangosta. Jostain syystä vielä alkuillasta soitettuna ja laulettuna se saa minut kyllä tanssitunnelmaan. Joidenkin hipiälle se ei kuulemma sovi. On kulunut tango heidän mielestään. Minun mielestäni yksikään hyvin tehty vanha tango ei ole kulunut. Niissä nimenomaan on tangon sisin, sydän ja sielu, mikä taas puuttuu kokonaan useista Seinäjoen tangon sävellys- ja sanoituskilpailujen voittokappaleista. Tässä 12 kuluvan vuoden loppukilpailuun päässyttä. Mukana on tutun rumpalin sanoittama kappale. Jospa Seinäjoki ei kohtelisi kaltoin oikeaa tangoa tai tulisi kaksi ryhmää - tango sellaisena kuin suomalainen sen kokee ja uudenmukaiset tangot omassa luokassaan.

Antin päättäessä osuutensa taputtelimme häntä takaisin. Seisoin Antin äidin vieressä ja hän kertoi lähellä olevan rannikolta olevan pariskunnan varttuneen herran halunneen tavata minut - Julian… Ei siinä mitään, kävin esittäytymässä. Myöhemmin hän haki tanssimaan ja kertoi seuraavansa kirjoituksiani. Siitä jäi taas ajatuksia. Miten erilaisia ihmisiä saattaa vilkaista päiväkirjaani ja taivas varjelkoon, mitähän he ajattelevatkaan minusta. Toisaalta, lohdutan itseäni. Teen tätä huvikseni. Ehkä joskus saan aikaan “kootut teokset” ja kysyn vanhainkodissa kiikkutuolissa toiselta mummolta, mitä hän jättää lapsilleen…. se mainos TV:ssä