20.05.2011 Kisarannan tanssit  

Perjantai-illan tanssit työpäivän jälkeen saavat aikaan reipasta toimintaa ennen lähtöä. Reipasta oli liikenne tielläkin sekä pohjoiseen että etelään. Oikeastaan koko matka oli melkein toisten ehdoilla ajamista. Orivedeltä loppumatka tietä 58 on yleensä ollut mukava ajaa, vaikka on mutkia, kyliä ja nopeusrajoituksia. Mutta nyt joku nuorisoporukka ajoi edelläni omaa vauhtiaan välillä hidastellen lähes perille saakka. Löysivät sitten muun suunnan kuin tanssipaikalle ajon.

Tälle illalle oli paikalla kolme orkesteria ja se on kyllä liikaa. Sitä paitsi kun väkeä ei ollut pilvin pimein, niin voittoa ei tanssienpitäjälle varmaan tullut ja mitähän kolme orkesteria sai tuloa. Orkesterit Hurma ja Dallapé olivat vallanneet päälavan ja Pekkaniskan Pojat olivat vastapäisessä kulmauksessa. Ihan hyvä järjestely näin. Dallapessa oli kymmenen soittajaa ja kaksi vai kolme solistia.

Kuulin ulos valssien soivan ja arvelin, että niinköhän minulle ihan ennen näkemätön Dallape siellä soittelee. Niin hienolta kuulosti musiikki. Mutta ei niin. Hurman soittajat tyylikkäinä olivat lavalla. Tulee heistä mieleeni Sinitaivaan alkutaival ja raketinomainen nousu tanssiorkestereiden ykköseksi (millähän se on mitattu - minulla on monta muutakin ykköstä tai tasavertaista soittokuntaa). Hurma kulkee Sinitaivaan jälkiä. En ole monta kertaa heitä tavannut, mutta he osaavat soittaa persoonallisen hyvää musiikkia. He siis erottuvat soittajien joukosta.

Illan toisen osuuden aloitti Dallape. Olipa orkesterissa näkemistä. Ensin jo pukeutuminen oli juhlallista, rusetit kaulassa. He sopivat konserttitanssiaisiin. Ymmärtääkö tavallinen tanssikansa heitä, mistä sen tietää. Lavalla oli soittimia niin, etteivät silmät pysy luvussa. Tavanomaisten lisäksi saxofoneja rivissä. Käyrätorvi, viulut, banjo ja ksylofoni. Monia tanssilajeja he esittivät ja ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Tunsin olevani konsertissa, vaikka jonkun kappaleen tanssinkin. Heillä näyttää olevan kovasti esiintymisiä tanssipaikoissa. Jonnekin tänä kesänä heitä on mentävä vielä katsomaan ja mieluummin niin, että ovat ainoana orkesterina.

Pekkaniskan Pojat aloittivat sitten illan kolmannen tanssiosuuden. Heidän illan kappalevalinnoista huomasin, että oli paljon sellaista, mitä en ole kuullut. Mutta toisaalta tango Larissa oli tuttu ja kaipaamani. Koska ilta oli orkesterin levynjulkistamisilta, niin uudelta levyltä esitettiin muutama kappale.

Kotona sitten kuuntelin tarkemmin, mitä ne uudet levyt ovatkaan. Kiinnitin huomioni, että Olli Leppänen oli tehnyt pariin sanoituksen ja sävellyksen. Kappaleet Ota nämä sanat ja Tuuliajolla ovat kauniita ja herkkiä. Sopivat hyvin Matti-Sakarin äänelle, mutta kuvaavat kovasti myös tekijää.

Poikien valotaulu on kyllä hyvä seuraavia tanssilajeja informoiva. En kovin runsaasti ollut tanssimassa. Tarjonta ja kysyntä ei ole koskaan tainnut kohdata hyvin tässä tanssipaikassa kohdallani. Kuitenkin vai pitääkö sanoa, vain reilut kymmenen kappaletta tanssin. Pekkaniskan Pojat olivat unohtaneet kotiin ne hyvätahtiset polkat ja nyt oli melkein printtikisaan verrattava askellus otettava mukaan, jos aikoi olla rytmissä. Oltiin kyllä, mutta tanssinautintoni ei saavuttanut sitä, mitä sen pitäisi. Ehkä seuraavalla kerralla on toisenlaiset polkat.

Naisten tunti alkoi kello 23 ja en selvinnyt ketään hakemaan. Puoli kahdentoista maissa aloin tehdä kotiin lähtöä ja pihalla lippuluukulla vaihdoin ajatuksia paikan isännän kanssa. Oli siinä aiheena tanssiin liittyviä asioita kuten sekin, missä asemassa osa naisista on tanssipaikalla. Oma osani varttuneena on mikä on ja missä milloinkin on, mutta se minua surettaa, että niin paljon on nuoria naisia, joita ei haeta. Ei ainakaan etelän isoissa paikoissa. Paluumatkalla ei ollut oman vauhtini hidastajia ja kohtuullisessa ajassa olin kotona.