10.06.2011 Krouvin lavalla

Jokin minua on alitajuisesti kutsunut tälle peltojen keskellä olevalle tanssipaikalle. Kai siitä on kaksi vuotta, kun viimeksi olin siellä ja sitä ennen harva se perjantai-ilta kesällä. Mukavia muistojakin monista illoista. Nyt sitten Pekkaniskan Poikien läsnäolo sai sysäyksen matkaani ja lisäksi iloinen ja reipas Markus Sextet on hyvä soittokunta.

Tasan puolitoistatuntia oli matka ja hyvää tietä. Jos Savossa ei kovin isoja peltoja ole, jos ei ole pieniäkään, niin tämän tien varressa oli hyvänkokoisia viljelmiä. Mutta eniten silmääni miellyttivät metsämaisemat, auringonpaiste ja sininen taivas. Kuumuuden voin unohtaa, sehän oli vain kunnon kesän merkki.

Perillä parkkeerasin autoni sopivaan rakoon. Jos olen aina ollut tarkka miten autoni ajan toisten viereen, niin keskiviikon tanssien jälkeiset tapahtumat palaavat mieleeni ja itse ainakin olen entistä tarkempi. Koetan ainakin itse toimia niin, etten aiheuta vahinkoa toisen omaisuudelle. Niinpä siinä saadessani auton sopivasti matkailuauton ja henkilöauton väliin, niin henkilöautosta vilkutteli tuttu tanssityttö. Sitten vaatteiden vaihdon jälkeen menimme sisälle. Hiljaista oli.

Tämä Krouvin lava on yksi erikoisia tanssipaikkoja. Sijainti on ei oikeastaan missään, keskellä peltoja, joissa kyllä silmä lepää. Joskus ennen kuukin loisti peltojen yllä ja loi hienon tunnelman. Kai se kuu löytyy vieläkin. Tanssitila koostuu kahdesta toisiinsa liittyvästä paikasta. Varsinainen iso sali, jossa on kaksi orkesterilavaa, tarjoilupuoli oikeille juomille, paljon pöytiä ja penkkejä katsojille ja sahdin nauttijoille. Salin reunalla on WC-tilat. Toiset vastaavat on sisääntulotilassa. Siinäkin tarjoillaan vettä väkevämpää, mutta on siinä vieressä ihan kahvipaikkakin. Ulkorakennuksessa, jossa on karaokelaulajat valloillaan, on myös kahvia ja muutakin syömistä saatavana. Isoon tanssisaliin liittyy hieman pienempi mutterin muotoinen uudempi osa ja sen ikkunoista se vasta on mukava katsella viljavaa seutua. Majoitustiloja on vielä eri rakennuksessa eli onhan tämä ihan toimiva paikka moneen menoon. Ilmainen juomavesitarjoilu on ison salin reunassa ja kyllä vesi teki kauppansa.

Kun menin salin puolelle muutama pari oli tanssimassa ja siitä eräs paikan ensikertalainen, viimeksi Haikan lavalla tapaamani tuttu minut noukki alkuvalssille. Pekkaniskan Pojat olivat aloittaneet illan soitto-osuudet. Huomasinkin eräässä nurkkauksessa istumassa toisen orkesterin, Markus Sextetin rumpalin ja vein hänet mukanani kahvioon. Olin jo aiemmin yrittänyt saada kahvia, mutta oli vasta valmistumassa eikä ollut vieläkään valmista, kun uudestaan menimme. Siinä ennätimme taas kerran parantaa ilmiötä soitot ja tanssit. Kahvikin valmistui ja pian hänen oli jouduttava rumpujensa pariin.

Minäkin siitä asettauduin naisriviin, josta jokunen tuttu haki. Yksi vieraskin herra, joka sanoi, että olin kai levännyt tarpeeksi (vähään aikaan ei kukaan ollut hakenut…). Hitaille valsseille haki entisen elämäni tanssittaja. Hyvin olivat askeleet melkein koko ajan. Kun kadotimme ykkösen, paluuta ei sitten ollutkaan. Hän kyllä käy kursseja ja hyvin vie eri lajeissa. Ehkä on vaikeaa palata oikeaan rytmiin. Muistan erään tanssijatutun, joka tanssii kaikkia lajeja tai ainakin tanssi ennen. En ole tavannut enää aikoihin asuinpaikkojen takia. Hän saattoi pyörittää miten tahtoi ja millä askelilla vaan ja pian taas palattiin alkuperäisiin asemiin eli kyllä sen ykkösen kuulee ja erottaakin, jos yhtään perehtyy. Kaipa minä niiltä ajoilta kaipaan oikeaa rytmistä liikuntaa.

Foksia ja jotain vastaavaa tanssin muutaman kappaleen, mutta enimmäkseen nökötin penkissä naistenrivin takana. Kun olin tajunnut, ettei tässä paikassa olekaan niitä herroja, joiden kanssa tanssi-illoista joskus ennen tuli hauskoja, niin yritykseni ilonpitoon tyrehtyi. Väki oli pääosin illanviettäjiä, pariskuntia ja pienessä määrin varsinaisia tanssiherroja. Naisia oli joka lähtöön. Pitää sen verran korjata, että paikalla oli tangoa ainakin aiemmin hyvin vienyt herra, joka haki sitten polkalle, mitä taas emme ole koskaan yhdessä tanssineet. Taisin olla koettelemus hänelle.

Illan paras tanssi oli hidas valssi ennen lähtöäni puolen yön aikaan, kun sekahaku alkoi. Siinä oli kaikki kohdallaan. Itsehän valitsin kohteen. Näin vähän en muista osallistuneeni tanssimiseen aiemmin, jos ei oteta lukuun erästä tanssimatonta iltaa Ristiinan Metsälinnassa. Edes naistenhaku ei muuttanut olotilaani. Mutta jostain ilo on saatava tai muuten vaipuu murheen laaksoon. Illan musiikit olivat kummaltakin orkesterilta kiitettävän hyvät. Niinpä istuin PNP:n soitellessa jonkin aikaa siinä matalan esiintymislavan reunalla. Katselin soittajia. Miten hyvin he soittavatkaan. Miten heidän kulkunsa on jatkunut ylöspäin pian kahdeksan vuoden aikana, minkä olen heidät tuntenut. Uusia levyjä on tehty. Vanhojakaan kappaleita ei ole unohdettu. He ovat koko kansan tanssiorkesteri. Sellaisena on hyvä olla. Siinä minä istuin ja elin soitoissa mukana. Niin humpassa Armaani on kuin huhtikuu kuin kauniissa rumbassani, jonka Matti-Sakari laulaa niin tunteella - suoraan sydämeeni. Ne edes olen halunnut tanssia illassa, mutta sekään ei mennyt niin, vaikka oli naistenhakuvuoro. Miksihän tuntui kotimatkalla, että “takki on tyhjänä”…