26.06.2011 Haikan lavalla Voimaorkesteri, Antti Ahopelto ja Marko Lämsä

Jotenkin oli haihdutettava eilisiltainen olotilani, ettei juhannustansseista jää pelkkää harhaa. En tosin ollut ajatellut jaksavani lähteä Haikan lavalle asti, mutta kun ajatus hautui jonkun tunnin, niin matkalle lähdin kauniin sään vallitessa.

Jo alkumatkasta tuntui, että olin jättänyt taakseni koko eilisillan. Yhden aiemman ajokerran perusteella mieleeni oli jäänyt matkareitti ja melkein perille ajoin ilman sivuliikkeitä. Yhdessä risteyksessä poikkesin hieman, mutta takaisin pääsin oikealle tielle helposti.

Paikalla olikin autoja jo enemmän kuin edellisellä kerralla mennessäni. Olin silloin ensimmäinen. Nyt sää oli vielä parempi kuin kolme viikkoa sitten. Aurinko paistoi, aallot liplattivat rantakiviin ja tuulenhenki tuntui viilentävän raikkaalta. Sen huomasin kyllä heti, että pariskuntavoittoinen oli tanssiväki ja niitä edellisen kerran muutamista ulkonäkötutuista herroista vain yksi oli paikalla. Naistenpenkissä kerrottiinkin, että nyt oli vähiten “irtonaisia” miehiä. Ei se minua haitannut, kun sen tiesin etukäteen tämän paikan kävijöistä ja juhannus vielä ehkä rajaa tansseihin tulijat.

Minä olin kyllä tullut katsomaan ja kuulemaan Antti Ahopeltoa ja Voimaorkesteria ja hyvänä lisänä oli tanssipaikan pitäjän, Marko Lämsän laulut. Voimaorkesteri hoiti omin voimin ensimmäisen 45 minuuttia. Jo heidän näkemisensä saa aikaan minussa hyvän olon ja kun soitot ja laulut alkavat, niin en minä muuta tarvitsekaan.

Tietysti kaikki kappaleet ovat tanssittavan hyviä, mutta niin istuin ja kuuntelin. Muutamat vapaat miehet hakivat tuttuja naisiaan. Odottelinkin, että hidas valssi kuuluisi ja kuuluihan se.  Basisti Pete ei enää tarvinnut luntata sanoja paperista Hidas valssi Lumous on todella upea lajissaan. Niin, sille hakikin aivan hopeanharmaahiuksinen herra, joka ehkä ei ollut hiuksiaan vastaavassa iässä. Mukavasti vei, ihan hitaan valssin rytmissä, mutta se välitahti oli viennin tyylinä. Hän haki myös tangoille. Jenkoille haki herra, joka arveli tavanneensa minut Saariselällä. Ei se niin ollut. Kisarannan tansseissa olen hänet nähnyt. En viitsinyt oikaista. Se ainoa edellisen kerran tanssittaneista herroista haki jollekin hyvin hitaalle. Se vaatiikin taitoa viejältä, mikä ei aina tahdo onnistua, varsinkin jos yrittää liikaa.

Taukomusiikit olivat myös samaa tanssittavan hyvää kuin soitotkin. Antilla oli illassa kaksi osuutta ja Markolla yksi. Esittivät he yhdessäkin pari kappaletta. Tunnelmahan oli iloisen leppoisaa ja sellainen voi syntyä vain oikealla rantalavalla. Isojen tanssipaikkojen tunnelma on kaukana tämän illan esityksistä. Antti lauloi niin Täysikuun kuin Hopeisen kuun ja monen monta kaunista kappaletta.  Markolla oli myös hyvä ohjelmisto. Olin paikalla viimeistä valssia vaille ja senkin kuulin ulkosalla jutellessani.

Sain uudet ajo-ohjeet poistumiseen tanssipaikalta ja eräs penkissä jutellut naisihminen ajoikin edelläni isolle tielle asti ja vilkutellen kääntyi kotitielleen. Liikennettä ei ollut kovinkaan, minkä nyt hieman vastaantulijoita. Kesä tuntui kesälle. Kauniit maisemat joka puolella. Ajatukseni olivat illan musiikkitarjonnassa. Antti ja Voimaorkesteri saavat soitoillaan ja lauluillaan mielialani hyväksi. Ihmettelen usein, miten musiikki vaikuttaa minuun niin erilailla. Vaikka musiikki olisi miten hyvin tanssittavaa, niin joskus se ei anna mitään. Kyllä siihen vaikuttavat ne ihmiset, jotka lavalla ovat. Eikä vähäinen osuus ole tanssiväelläkään. Ehkä joskus vielä jossain saan kaiken, Antin laulut, Voiman soitot ja laulutkin sekä hyvät tanssittajat.