09.09.2011 Jormuan lavalla

Illan esiintyjät olivat Teuvo Oinas ja Kiintotähti-orkesteri sekä Kaija Lustila Rosette-orkesterinsa kanssa. Kaikki minulle mieleisiä tanssimusiikin esittäjiä.

Jormuan lava on vähän niin kuin ei missään. Päätieltä ensin syrjätietä, metsän reunassa, iso piha-alue enkä nähnyt muita rakennuksia eli vähän niin kuin korvessa. Ei tämä uusi paikka minulle ollut. Joskus ennenkin olen täällä käynyt ja toinen käynneistä oli hauska tanssimatka porukalla. Tanssitilaa on hyvin tässä paikassa ja oheistilat niin kuin kaikissa paikoissa.

Olin hieman etuajassa paikalla ja niinpä istuin terassille juomaan kahviani. Illan miespuolinen tähti siihen istahti hetkeksi juttelemaan. Olimmehan hiljan tavanneet Juurikkasaaren tansseissa Jyväskylässä.

Alkuvalssille haki tanssihistoriansa alkutaipaleella oleva herra. Kertoi itse niin ja tunsinkin sen. Mutta miellyttävä hän oli. Naistenhaulla hain häntä foksille ja illan loppupuolella hän haki vielä jollekin. Sen verran seurasin hänen menoaan, että oli hyvin aktiivinen tanssija ja häntä myös haettiin naistenhaulla.

Seuraavalle kappaleelle haki tanssitaitoisen näköinen herra enkä erehtynyt. Aluksi foksia tanssimme, kunnes hän kysyi miten on fusku. Eikä se sitten pelkkää fuskua ollut, yhdistettynä foksia ja fuskua, mikä on minusta paljon mukavampaa kuin pelkkä fusku. Fuskua ei tunnistettu ainakaan siellä missä joskus ennen vanhaan tanssin. Jiveen olen saanut opit ja se on selkeä tanssilaji. Fusku on minusta fuskaamista joskin taitava viejä osaa viedä senkin niin, että se tuntuu tanssilta. Illan aikana hänen kanssaan tanssin useamman kappaleen ja hain itsekin häntä naistenhaulla. Kahdet hitaat valssit hän vei erinomaisesti.

Tuttu kotiseudun tanssipaikkojen pariskunta oli menossa Leville ja olivat suunnitelleet matkan tästä kautta orkesterien takia niin kuin minäkin. Herran kanssa oli mukavia kappaleita tanssilattialla. Yllätyksenä paikalla oli toinen tuttu herra. Kaakonkulmalla paljon tanssittu ennen vanhaan. Hän on ainoa polkkamies, joka kiepsauttaa minut ilmaan tietyissä polkkamusiikin kohdissa. Kookas hän on, joten vielä jaksaa nostaa minutkin Osasin siis odottaa sitä nytkin. Tangot ja  kunnon foksit hänen kanssaan ovat minulle mieleisiä ja ne tanssimme.

Kiintotähden ilopilleri, haitaristi/kosketinsoittaja/laulaja/tanssija on aina ilo kohdata ja tangot ovat mielitanssimme. Hän kyllä tanssii kaikkia lajeja. Se, että orkesterissa osaa joku tanssia, on minusta suuri avu ja hyve orkesterin esittämälle musiikille. Suurin osa tanssimuusikoista ei varmaan osaa edes kuvitella, miltä tuntuu tanssia hyvään tanssimusiikkiin tai päinvastaiseen. Kiintotähdessä ovat kokeneita ja taitavia soittajia kaikki.

Illan musiikkitarjonta oli kaikinpuolin kiitettävän hyvää. Teuvo Oinas tangokuninkaana on karismaattinen ja hyvä laulaja. Kaija Lustilan siivitti huimaan nousuun hänen kakkosijansa Seinäjoella. Molemmilla on erinomaiset orkesterit, jotka esittävät oikeaa tanssimusiikkia. Suositeltavan hyvät esiintyjät koko joukko solisteineen.