21.04.2012 Kartano Kievarissa

Tanssiorkesteri Hurma sai minut lähtemään Kartano Kievariin. Tämä oli viides kerta heidän tansseissaan ja jo ensi kerralla he veivät sydämeni ja jalkanikin  He ovat taitava soittajajoukko. Heistä laulaja/soittaja Ollikaisen tapasin kai jo, kun hän oli 14 v tai ehkä hieman yli. Merituuli-orkesterissa hän oli silloin. Muistan, kun kirjoitin silloin, että tästä pojasta vielä kuullaan.

Heidän tanssipaikoilla esittämänsä musiikki on monipuolista ja jokaiselle jotakin löytyy. Aina voi tanssia vaihtoaskeleella, jos ei halua tai ei ole taitoa kädenalitansseihin. Sen olen myös huomannut tanssipaikoilla, että viisaat orkesterit osaavat valita illan musiikin sen hetkisen paikalla olevan tanssiväen mukaan. Näin on tehnyt myös Hurma. Hieman erilaista olivat musiikit kahdella edellisellä kerralla. Ne kappaleet saivat ehkä hieman paremmin mielihyväkeskukseni tyytyväiseksi kuin nyt esitetyt kappaleet kokonaisuudessaan. Soittajat ovat vielä nuoria ja kokemusta tulee koko ajan lisää ja varmaan myös neuvoja esitetyn musiikin suhteen tai jopa malleja joistakin toisista orkestereista. Uskon heidän säilyttävän oman linjansa musiikin suhteen - tanssittavan hyviä kappaleita kaikelle kansalle. 

Paikalla oli nyt ns. taitava tanssiväki, jolle ilmeisesti orkesterit yleensäkin esittävät runsaasti kädenalitansseja. Minä toivon aina nopean kappaleen jälkeen hitaampaa kuten tangoa, slovaria, rumbaa, hidasta valssia tai jotain vastaavaa, jossa tanssin todellinen tunnelma toteutuu. Humpat, rokit,  bugit ym ovat iloisia tansseja ja niitä on mukava tanssia, mutta ei monta peräkkäin.

Tällä kertaa ei ollut “nappulakoneen hoitaja” mukana esteiden takia. Musiikki kyllä soljui mukavasti salin perälle asti. Näin totesi siellä istuskellut tuttu ex-rumpali. Tanssimiseni meni melkein orkesterin kuunteluun ja katseluun. Muutamia kappaleita tanssin illan aikana ja ennen viimeistä orkesterin osuutta lähdin kotiin. Kuitenkin yli kymmenen kappaleparia sain olla tanssimassa ja eräs hidas tunteellinen slovari kookkaan herran kanssa oli illan paras tanssi. Vuorotuntihakukaan ei saanut minua kovin syttymään. Naiset hakivat ennen seuraavan kappaleen alkua ja olin hidas. Tosin tanssilajina uusi kappale oli tiedossa. Se ilmoitettiin lavalta käsin edellisten kappaleiden välissä. Hyvä asia se on. Onneksi kesä koittaa ja pääsen taas kuulemaan heitä oikealle kesälavalle.