23.11.2012 Keurusselän illassa

Vaikka olosuhteet saattoivatkin olla epäedulliset niin kuin biorytmitkin kertoivat, niin itsepintaisesti ajelin katsomaan ja kuulemaan Tiina Ruuskaa ja orkesteriaan Rosette. Arvelin että tämän konkurssipesän hoidossa olevassa hotellissa on myös pikkujoulukausi menossa ja väkeä sen mukaan.

Lomailijoille on tarjottavana kauniiden maisemien ja hyvän ruoan lisäksi pienen Kylpylä Tähtitaivaan pore- ja uima-altaiden ym saunatilojen nautinnot. Lisäksi illan tanssitarjonta on ravintolassa. Yöpyjien ja pikkujoulujuhlijoiden lisäksi paikalle oli ilmaantunut tanssikansaa muualtakin.

Itse halusin olla läsnä orkesterin illassa. Heidän musiikkinsa on sitä tanssimusiikkia, josta pidän. Taas kerran ennätin jo unohtaa edellisestä kerrasta, miten hyvin he soittavat ja laulavatkin koko soittokunta. Ilta oli nautinnollinen juuri musiikista johtuen.

Solisti Tiina Ruuska on kaunis ja hoikka nainen, jonka ääni kelpaisi mille tahansa areenalle. Hänellä oli paljon uusia kappaleita, joita en ole kuullut aiemmin. Paula Koivuniemen kappaleetkin sopivat hänelle. Nyt jo unohdin, esittikö orkesteri vai solisti Tuure Kilpeläisen kauniin kappaleen.

Mutta on joitakin muita kappaleita, joita en unohda. Varjokuvan Tanssit talolla  sujuu orkesterilta hienosti ja sen laulaminen on kosketinsoittajalta kuin alkuperäisesittäjältä. Solistin esittämä kunnon humppa Armaani on kuin huhtikuu saa mielihyväsaldoni nousemaan korkealle. Beritin se on varmaan alkuaan tai hänen esittämänään sen olen kuullut. Ainakin kaksi muuta orkesteria sen esittää, ainakin joskus.

Musiikin tasoa nostaa lavalla saksofonisti, jota oli tällä kertaa mukava katsoa näköetäisyydellä, jos oli koko hymyilevä soittokuntakin silmissäni. Rumpalin kanssa valitettavasti muistini petti. Vaikka olen nähnyt hänet tässä porukassa jo vuosia, niin kuitenkin jotenkin yhdistän hänet vielä Voimaorkesteriin. Ehkä siksi kun hänen kuvansa on Voiman sivuilla. Taitava rumpali hän on ja rumpalit ovatkin erityisessä katselussani erään toisen syvästi ihailemani rumpalin tähden. Ehkä teen vertailuja, ehkä erotankin jotain soittotavoista, ehkä ajattelen kuitenkin kaiken maallikon silmin, vaikka omaankin kai rytmitajua omiksi tarpeiksi.

Paikassa oli karaokepuolikin ja kun levymusiikin aikana kävin hetken kuulemassa sillä puolelle, niin erään herran laulamana Kultaiset korvarenkaat oli heikko esitys. Ehkä taustamusiikkikaan ei ollut kohdallaan, se ei kuulostanut hyvältä, mutta ei onnistunut laulajakaan. Toivottavasti edes omasta mielestään. Tällaisen esityksen jälkeen en tohtisi itse mennä laulamaan Särkyneen toiveenkatua tai Vihreitä niittyjä, mitkä olen toivonut joskus jossain tuntemattomassa paikassa voivani esittää. Se saattaisi kuulostaa yhtä epäonnistuneelta.

Illan tanssilajivalikoima oli lähes täydellinen. Polkka ja masurkka puuttuivat. Ellei sitten solistin lopetettua orkesteri vielä lopussa esittänyt. No, tuskinpa eikä tarvitsekaan ravintolassa eikä sille tanssivalle väelle. Orkesteri ilmoitti kappaleen alussa, mitä lajia tulee, mutta se olisi ollut sama mitä sanotaan, kun väki tanssi niin kuin tahtoi. Sehän kai tanssimisessa onkin tärkeintä, että osaa soveltaa musiikin omille jaloilleen. Foksia lattialla enimmäkseen tanssittiin soitettiinpa vaikka chachaa, tango tms.

Ei paikalla ollut yleislajien tanssijoita, mutta hyviä foksaajia oli ja hyviä perushumppaajia. Tavallisen valssintaitajiakin oli, mutta voi voi hidasta valssia. Yksi upeimmista hitaista valsseista esitettiin - Yö kerran unhoa annoit ja parina Vain kaksi nauhaa. Hieman oikeilla askelilla tanssivia oli joku pari, mutta kun toiset menivät tavallisen valssin askelilla ja kuka mitenkin, niin vaikea oli hitaan valssin askelilla siellä seassa mennä. Ne suunnat kun olivat monilla omintakeisia.

Havannoitsijan ajatuksia nämä olivat. Olin tullut paikkaan uskoen, etten tarvitse tanssia juuri ollenkaan, mutta ei se niin mennyt. Useamman varttuneen herran kanssa sain tanssia pitkin iltaa eli liikuntaa sekin oli. Ravintolaväki ei ollut kovin nuorta. Tavalliset valssit ahtaudessa ei ole minun juttuni, mutta viereisestä pöydästä kesken ruokailunsa herra tuli hakemaan. Souvareitten Sininen huivi oli hänen “pakko” saada tanssia. Jenkan toiselle puolikkaalle minua haki siististi puettu herra pikkutakkeineen. Vanhanpojan jenkkana tanssimme ja minun piti huolehtia, että olimme menosuunnassa. Ymmärsin jälkeenpäin, että hänen liikkumisensa oli vaikeaa. Alle jalkaterän mitalla oli kävely ja tanssiminenkin. Sairautta oli varmaan takana, mutta se ei järjen valoa ollut vienyt. Hän haki meidän kolmen naisen seuruetta useamman kerran. Muu tanssiminen oli enemmän juttelua kuin etenemistä. Hyvä kuitenkin, että hänkin oli lähtenyt ihmisten ilmoille. Tanssiminen on ollut varmaan hänen juttunsa joskus ennen.

Minun iltani tanssimisen puolesta pelasti eräs kookas ja ryhdikäs herra, jonka kanssa useita kappaleita tanssimme. Pääasiassa vaihtoaskeleella, jotka olivat reilun mittaisia ja hänen käsiotteensa olivat niin kuin toivoin tanssiparilta. Meillä jokaisella on mieluisia muistoja tanssihistoriamme ajalta. Hän kertoi ulkomaanmatkallaan tapaamastaan Kaakonkulman lakimiesnaisesta, jonka harrastuksena oli myös tanssinopettaminen. Kysyinkin, että tuliko sitten saatua opetusta. Ei tullut. Ei ollut halunnut. Hyvä kun en kysynyt häneltä voisinko neuvoa joskus hitaan valssin tai chachaan askelia. Hänessä olisi potentiaalia niiden oppimiseen. Sitten tulikin mieleeni, että olenkin kuullut hänen  kertomansa saman jutun aiemmin eli tanssinut joskus ennenkin hänen kanssaan. Niin sitä unohtuu ihmiset. Mikähän se on minun juttuni, josta ehkä joskus kerron tanssittajalleni. Olen aika vähäpuheinen, joten juttuni tulevat vain tähän päiväkirjaani. Kotimatkallani ajattelin, miten tämä ilta tuntuikin hyvälle ja varsinkin musiikin puolesta. Jos olisin voinut tanssia lajien mukaisesti, niin ilta olisi ylittänyt kympin. Kiitos Rosette ja Tiina Ruuska.