Ensimmäinen kerta oli iltani tälle vuodelle tähän paikkaan. Ihan hyvä syy oli olla läsnä, kun Tommi Soidinmäki oli paikalla. En osannut aavistaa, että Energia-orkesteri valtasi sydämeni. Usein katselen netistä etukäteen orkesterin tietoja. Nyt ei tullut tehtyä, joten hyvin avoimin silmin ja korvin olin paikalla.

Vuoden 2003 tangokuningas, Tommi Soidinmäki esiintyi viime kesänä Jyväskylän Laajavuoressa Suuressa Tangomusikaalissa kera muidenkin tangolaulajien. Se oli upea esitys.

Tulin nyt paikalle hieman “myöhässä” muutamaa minuuttia vaille viisi ja näytti, etten saa autolle paikkaa, kunnes järjestysmies näytti kulmapaikan läheltä taloa. Sitten olikin pitkä jono lipunmyyntiin. Levymusiikki tuntui olevan soimassa ja orkesteri Energia taisi aloittaa hieman yli viisi. Lavalla oli neljä nuorta miestä. Joukko vaikutti poikkeavalta - iältään - tähän paikkaan. Mutta soittaa he osasivat. Erityisesti kosketinsoittaja kiinnitti huomioni. Pitkä nuori mies, pitkät sormet koskettimilla liikkuivat sulavan kauniisti ja lauluäänikin oli hyvä. Taitavia nuoria miehiä he olivat kaikki tyyni.

Heidän kaksi osuuttaan ennen solistia olivat nuorekasta tanssimusiikkia, jos siinä nyt oli iskelmääkin tai muuta vanhasta perinteisestä tanssimusiikista poiketen. Minun korvani ja jalkanikin pitivät heidän soitoistaan. Taukomusiikki lienee ollut myös heidän järjestämäänsä. Se oli kyllä osin aika poikkeavaa varttuneelle väelle, jos minäkin välillä ajattelin, että onpas erikoista. Oikeastaan kappaleet olivat hienoa musiikkia, jota ei joka päivä kuule. Mm. hitaan valssin viejäpuolelle se oli varmaan ongelmallista. Yritin kuunnella ykköstä, mutta niin kai teki viejäkin. En tiennyt välillä missä tahdissa olimme. Eräs tuttu herra oli penkissä katsellut väen liikkumista ja näkymä oli ollut “monitahtinen”.

Tommi Soidinmäki on edelleen yhtä eläväinen esiintyjä kuin minkä muistin. Hänellä on monipuolinen ääni, mikä sopii yhtä hyvin tangoihin kuin rokkiinkin. Minusta tuntuu, että hän on parhaimmillaan juuri nopeissa kappaleissa. Tangoja hän onneksi pitää ohjelmistossaan, mikä on minusta tangokuninkaan velvollisuus ja vähintäänkin oikeus laulaa niitä. On hänellä ihan tangokuninkaan ääni. Hän esiintyi kahden osuuden ajan, jonka lopussa minäkin aloin tehdä lähtöä. Vielä olisi ollut reilu puoli tuntia orkesterimusiikkia, mikä olisi ollut mielenkiintoista kuunnella.

Olin saanut sunnuntaipäivän kulumaan pienen miehen syntymäpäivillä, joten illan tanssipaikalla olo oli riittävää. Esitin kiitokseni ennen lähtöäni sekä orkesterin edustajalle kuin solistillekin. Energialle toivon vain menestystä, sillä heissä on energiaa vaikka mihin. Siitä löytyy hyvä esimerkki mm. kosketinsoittaja Niko Saloheimon sivuilta. Nuori mies pystyy mihin vaan. Kelpaa minunkin sitten joskus vanhainkotiosastolle pyrkiä.

Illan tanssipuoli meni kohtuudella. Jos ei nyt osaltani riemun kiljahduksia kuulunut lattialla, niin ainakin ihan hyviä kappaleita sain tanssia. Vienti oli siis niiden aikana kohdallaan.