03.11.2013 Kivistön työväentalolla

 

Lähes samaan 350 hengen tanssijamäärään ylsi väki sunnuntai-iltana kuin edellisenäkin. Tangokuningas Kari Piironen oli esiintymässä orkesterinsa Caminito kanssa. Nyt tosin oli jotain erilaista ja aika paljonkin. Viikko sitten liikehdintä tassilattialla oli sujuvaa ja tanssimisessa oli paljon iloa. Nyt tuntui, että väkeä oli enemmän kuin todellisuudessa. Ruuhkan tuntua oli ja tönimistä. Tanssisuunnat olivat kadonneet. Ei ollut kovinkaan mukavaa tanssia joukossa.

 

Orkesterissa oli kaksi entistä soittajaa, lisäksi tilapäinen koskentinsoittaja ja rumpali, jonka voi sanoa olevan jo vakituinen, kun aiemmin pitkään soittanut herra ei ole enää mukana. Viulun ääni lavalta kuulostaa aina yhtä hyvältä. Valsseissa ja kansantanssilajeissa se tuo juhlan tuntua ja korva kyllä sen äänen erottaa ainakin minulla. Tosin olen tullut siihen tulokseen, että taitaa harva tanssija/tanssipaikalla olija juuri kuunnella, mitä soitetaan, miten soitetaan tai mitä soittimia on lavalla. Monelle riittäisi pelkkä levymusiikki.

 

Oli ilo tavata solisti, vaimonsa ja kuljettajansa (joskus on tarvittaessa ajamassa) ennen illan aloitusta. Meneekin taas pitkään ennen kuin pääsen heidän tanssi-iltaansa. Heidän kuljettajastaan on joskus ennenkin ollut minulle iloa ja nyt kahdet tangoparit sain tanssia hänen kanssaan. Komea, tyylikäs ja raamikas herra, jolla tanssitaito on hallussa, jos on laulukin.

 

Karilla oli ohjelmistossa monta vanhaa, hyvää, tuttua kappaletta ja sellaisiakin, joita olen kuullut harvemmin tai en ehkä ollenkaan. Öiset kitarat ja Punaiset lehdet olivat ohjelmistossa ja muitakin tangoja. Tanssin tangoa Karin autonkuljettajan kanssa ja kun toinen tango alkoi soida, niin hän kysyi kuulenko mikä on tulossa. Kuulinhan minä ja tiesinkin. Karin edellisen tangon aikana ohi tanssiessamme Karin ilmeet kertoivat mitä tulee. Punaiset lehdet-tango on meidän juttumme ja minun iloni.

 

Illan tanssillinen osuuteni oli alkuillasta vähäistä. Tuttuja tanssiherroja ei ollut kuin muutama ja naisenemmistö oli yksi suurimpia tuossa paikassa. Ahtaus ja tanssitavat sekä lattialla eteneminen saivat minut pysymään kuuntelulinjalla. Tangojen soidessa olin kaukana, sillä en halua pilata tangon tunnelmaa tungoksessa kävelytettävänä paitsi ne kahdet tangoparit, joissa vienti oli kohdalllaan. Fuskua, chachaata ja fokseja olivat tanssini kunnes huomasin vieraan herran. Päätin hakea häntä pelkän ryhdikkyyden ja ehkä jalkineiden takia.

 

Tanssimme kolmeen otteeseen eri lajeja, joissa minä tunsin olevani heikoilla. Hän vei suunnilleen kaiken kilpatanssin askelilla ja ei välttämättä suomalaisen. Hän oli Suomessa jo pitkään asunut herra. Kotimaa oli ison naapurin alahelmassa. Hän puhui niin nopeasti englantia ja käytti paljon tanssitermejä, joten en pysynyt kärryillä – hyvä kun jotenkin mukana tanssilattalla. Englanti ei ollut englannin englantia eikä amerikkalaistakaan. Puhuminen oli muutenkin melussa turhaa.

 

Jos minua olisi jossain muissa olosuhteissa tanssitettu niin, olisin sanonut, että viejän kyllä tulisi asettua vietävän tasolle. Mutta nyt, minua vain hetkittäin häiritsi monet nimeltä tietämäni kuviot, joista osaa en ole edes aikanaan opetellut, mutta antauduin vietäväksi. Osa meni hyvin, osa huonosti ja kun pyysin anteeksi, herra vain hymyili ja sanoi, että menee hyvin.

 

Hitaat valssit olivat mahtavat, mutta ahtauskin häiritsi. Oletin, että kaksi, kolme tanssia hän vei tai yritti saada minut slowfoxin askeliin, jotka hetkittäin onnistuivatkin. Liekö ollut menoni ollenkaan ”ketun askelin”, sitä en juuri ennättänyt miettiä. Yhden jiven olisin halunnut tanssia jivenä, mutta yhteinen kielitaitomme taisi tökätä johonkin ja vienti oli vaihtelevin askelin etenevää. Ei huono juttu sekään, mutta olin arvellut, että hänellä olisi jivekin hallussa. Olin nähnyt hänen yrittävän viedä rumbana erästä daamia. Ei näyttänyt se onnistuvan hyvin.

 

Ennen lähtöäni ennen viimeistä orkesteriosuutta tanssimme tavallisen valssin. Se oli sellaista mitä valssista toivon. Liidäntää pitkillä askelilla. Taisi olla taukomusiikin aikana ja väki oli jo vähentynyt. Kai tässä on alettava kerrata jotain jo unohtunutta tanssimaailmasta.