Aakenukselta voimaksi matkalle
Olin tullut hiihtämään. Kolmetoista perättäistä päivää hiihtoa ja kroppa kesti sen hyvin, kun hiihtäminen on ollut aina mieleinen laji. Äkäslompolon latuverkosto on maan paras minun mittapuuni mukaan. Latukartassa on merkitty selkeästi ladun vaikeusaste, joten valinta on itsensä, mihin hiihtää.
Ensimmäisen viikon aamupakkanen oli 30 ja laski nopeasti. Parin kolmen tunnin päästä pystyi jo hiihtämään. Toisella viikolla olikin pikkupakkasta yöllä ja päivällä muutaman asteen pakkasessa oli luistava keli. Aurinkoa riitti koko ajaksi ja pipon reunasta jäi mukava raja otsaan. Matkaa taittui keskimäärin reilu 5 t päivässä ja kilometrit tuli laskettua illalla, kun tutkiskeli karttaa reitti valinnoistaan. Varsinkin Aakenustunturin kautta ollut reitti jäi mieleen monestakin syystä.
Ensimmäisellä viikolla torstaina oli pakkanen laskenut kymmeneen asteeseen ja ajatus oli hiihtää lyhyt reitti. Olin yrittänyt tiistaina ihan omin voimin lähteä Aakenukselle, mutta onnekseni en löytänyt tunturiin menevää latua, kun sitä ei ollutkaan. Jokin johdatus siinäkin oli, sillä tuskin olisin selvinnyt siitä matkasta. Mutta nyt, edelläni ja rinnallani hiihti mies, joka tunsi tunturin kuin omat sormensa. Taivas oli pilvessä ja tuuli oli idän puolelta. Oli hiihdetty Kukastunturin kautta jo 16 km. Pyhäjärven päivätuvalta alkoi umpilatu, joku jälki siellä täällä, että on edellä menijöitä. Tuuli painatti lunta ja kahlaaminen alkoi, kaikilla tyyleillä, pääasiassa sillä veellä. Reppu selässä painoi, sauvat upposivat. Olin halunnut tätä, mutta päivä ei ehkä ollut paras mahdollinen. Kartan mukaan tunturin länsireunalle matkaa 3,8 km, mikä tuntui huomattavasti pitemmältä. Siitä tunturin lakea pitkin 6,2 km ja 2,8 km matka eteläpään kautta alas. Laelta avautui näkymä lähituntureille. Ylläs-, Kesänki-, Lainio- ja Pyhätunturi ja taustalla Kukastunturi, jonne matkani vei kaikkiaan kolme kertaa. Riemuliiterillä on torstaisin viiden tunturin tanssit. Eikö tätä Aakenusta lasketa mukaan. Onhan tämä kaukana muista, ylväänä ja saavuttamattoman näköisenä. Tunturin laella tuntee itsensä pieneksi. Aurinko pilkotteli pilvien raoista. Näkymä on varmaan erilainen täysin aurinkoisella säällä. Ehkä ensi vuonna saan nähdä.
Aakenuksen eteläpäästä voi laskeutua alas, mistä osaa. Jos olisin yksin ollut, en tiedä mitä olisi tapahtunut. En osannut kuvitella ja arvioida, minne pitäisi päästä alhaalla, että osuisi paluuladulle. Mutta nyt, tuuli oli takana ja hetkittäin aivan ihanaa rinnettä, jota siksakkina alas. Alhaalla latu oli taas ummessa ja matkaa vielä lumisella ladulla n. 10 km, kunnes aukaistut ladut ja vielä yli 10 km majapaikkaan. Onneksi Tammituvalla oli lämmintä ja jaksoi jatkaa matkaa. Kello taisi olla jo 17 ja oli alkuaan tarkoitus mennä jivekurssille Riemuliiterille. Nyt se jäi. Matkaa tuli noin 50 km, mutta se kannatti - kohteen ja seuran takia.
Matkalle oli lähdetty klo 11 ja paluu tapahtui iltahämärissä klo 19. Riemuliiterillä en muistanut illalla, että olin taivaltanut ruokailutaukoineen kahdeksan tuntia.
Niin, että kuka olikaan mies .... Souvari-illassa Riemuliiterillä maanantaina bongattu palstalainen Suomen Turusta. Pienen ikänsä Äkäslompolo/Yllässeutuja kulkenut raamikas mies, josta ainakin Auran tanssipaikalla on iloa. Huimapää laskemaan Kukastunturilta Kotamajalle mieletöntä laskua, jossa minun reisilihasvoimani olivat loppua. Siksi kai piti kolme kertaa kiertää sama reitti ja huomata, että tekniikka auttaa lihasvoiman lisäksi. Tanssiminen on hänelle uudempi laji, joka on vienyt ainakin puolet hänen sydämestään ja nytkin on parasta aikaa Aaltosten pääsiäiskursseilla. Riemuliiterin polkat, masurkat ja erityisesti tangot hänen kanssansa ovat ikimuistoiset niin kuin ensimmäisen viikon hiihtomatkatkin. Kiitos vielä kerran, Gilbert.
Seitsemäntoista päivää
...niin se melkein meni, monien iloisten ja ikimuistoisten hetkien kanssa. Kun voin yhdistää tanssimisen ja hiihtämisen vapaa-ajan harrastuksena, en voi toivoa enempää.
Matkoineen seitsemäntoista päivää, joista kolmetoista päivää perättäin ladulla, viisitoista iltaa tanssien sisältyen Oulun tanssit mennen tullen. Ja kumma kyllä, kun tarvitsee vain itsensä hoitaa ja välillä levätä, ei edes uupumusta tuntenut. No, ensimmäisen viikon maanantaina hiihdon ja iltatanssien väliin sopi bugg-kurssi. Tiistaiaamuna tiesi olleensa jalkojensa päällä, mutta latu kutsui. Taisi olla kolmannenlainen, erilainen bugg-opetus, mikä on kohdalleni sattunut, mutta hyvä silti. Riemuliiterin tanssit kestävät noin klo 20 23.30, jonain päivänä tunti myöhemmin. Kun ravintolatanssit jättää väliin, on hyvinkin hiihtokunnossa aamulla.
Eihän se ihan niin mennyt. Omegaa ja La Stradaa oli pakko käydä kuuntelemassa. Pirtukirkko oli tupaten täynnä, joten tanssimiseksi liikkumista ei juuri voinut sanoa paitsi alku- ja loppuillasta. Pipolassa Anita Hirvonen oli entisensä ja yleisö oli ihastunut. Minä ihastuin entistä enemmän orkesteriin. Erinomaisen hyvää tanssimusiikkia, jota tulkitsivat persoonallisesti ja trumpettiosuudet olivat upeita. Tyylikkäät asut täydensivät hyvää vaikutelmaa.
Tanssillisesti ensimmäinen viikko oli mukava, kun tanssikurssilaisia jäi illaksi tanssimaan Riemuliiterille, mutta pääsiäisviikko olikin jo piinaa. Väki muuttui kerralla ja herrojen tanssitaito laski roimasti, ikä puolestaan nousi. Onneksi ei niin huonoa, ettei jotain hyvää, ja riittää, kun on yksikin hyvä tanssija.
Menomatkalla Oulun Annassa ja Albertissa oli aluksi hiljaista. Oli mukava tanssia ja jutella ja palstatuttu nikki sai kasvonsa. Kerran toisensa jälkeen ihmettelen, mistä Matin palstalle ohjautuu persoonallisia ja fiksuja ihmisiä. Kun hengensivistys ja ajatusmaailman laajuus yhdistyvät tanssimiseen, voi näissä kohtaamisissa vain olla kiitollinen elämän laduilla.
Paluumatkalla Oulun Hietasaaressa tunsin itseni vieraaksi. Onneksi Elisa ystävänsä kanssa oli turvana. Mukava taas nähdä. Syke-orkesteri on hyvä ja pojat olivat käyneet varmaan samalla parturilla. Uusi hiustyyli teki heidät entistä poikamaisemman näköisiksi.
Joku tanssittaja kertoi, että viikko sitten oli ollut 80 henkeä tanssijoita. ja ettei oikein väkeä käy. Pitäneekö paikkansa. Lattia on yksi parhaista, jossa olen tanssinut. Nytkään ei ollut tungosta, ihan sopivasti silti. Ja niin vain jutellessa nuoren neidin kanssa hän osoittautui Nuoreksineidiksi ! Ei ollut kovin ikäisiään tanssittajia hänelle ja muutenkin tanssipaikalle pääseminen oli ollut ongelmallista alle 18-vuotiaana paikan alkoholioikeuksien takia. Onneksi nyt ikä riittää. Terveisiä vaan ja loppurutistus yo-kirjoituksiisi.
Olinpa unohtaa Mansen nuoret herrat. Polkka ja kaikki muukin sujuu. Riemuliiterin kipakka ja pitkä polkka melkein vei hengen mummoikäiseltä (ehkä hiihdolla vähän osuutta voimien vähyyteen...). Onneksi niitä tuli vain yksi. Siellä on tapana soittaa yksi polkka ja perään masurkka, jonka aikana hengityskin tasaantui. Hietasaaressa olitte sitten nuorimmat ja tanssinne oli silmän iloa. Varsinkin keskenänne tanssimat kappaleet saivat hymyilemään. Jussi, kiitos polkista ja muistakin ja Heikki, fusku on kyllä hyvä juttu, kiitos pyörityksestä ja vain tanssimalla oppii lisää. Mutta hyvä kun muistat tärkeysjärjestyksen opiskelu ensin kunnialla loppuun.
