Suhteeni Jumalaan

Jumala, jos olet olemassa, ole kanssani tänään. Näin ajattelin, kun sain sydämeni särkeneen puhelinsoiton vähän ennen lähtöäni äidinkielen kirjoituksiin. Minä, pakana, joka en kuulu mihinkään kirkkokuntaan, ajattelin ensimmäisenä Jumalaa.

Lapsena luin iltarukoukseni ja pelkäsin, etten herää aamulla. Jumala ja enkelit olivat jotain suurta, kaukaista ja käsittämätöntä. Kirkossa kävimme harvoin. Ei ollut kyytimahdollisuuksia. Isä ei raskaan, ruumiillisen työn takia halunnut muuta kuin levätä pyhän ajan.

Koulussa uskontoa opetettiin 1950-luvulla toisin kuin nykyisin. Ulkolukua oli paljon. Jumala oli ankara, mutta oikeudenmukainen. Taivaan vastakohtana helvetti tuntui kammottavalta. Kiirastulia esittävät kuvat pelottivat. Koulussa laulettiin paljon virsiä ja ne ovat jääneet mieleeni ainiaaksi. Myöhemmin lauloin omille lapsilleni monia Jumalasta ja enkeleistä kertovia virsiä. Jumalan "apulaiset", suojelusenkelit ovat kiehtoneet ajatuksiani lapsesta lähtien. Olen maalannut niitä posliinitauluihin. Olen ostanut jouluksi enkelikynttilöitä ja kuunnellut enkelilyhdyn soittoa.

Aikuiseksi tultuani Jumala unohtui. Häntä ei ollut vuosiin olemassa. Sitten tuli elämänvaiheita, jolloin luin Raamattua järjestelmällisesti. Etsin jotain, mitä en löytänyt. Monet asiatiedot tuntuivat hatarilta. Sanoilla oli erilaisia merkityksiä. Ajatukseni myllersivät totuuden ja tarun välillä vuosikausia. En ollut pohtinut elämää syvältä ennen kuin aloitin lukion opinnot. Varsinkin kemia ja biologia romuttivat kaikkia käsityksiäni. Ei voi olla jotain yhtä Jumalaa, joka jossain korkeuksissa hoitaa valtakuntaansa. On lähdettävä miettimään Jumalan olemassaoloa jonain muuna käsitteenä.

Sattumalta olen tavannut ihmisiä, joiden kanssa olen voinut keskustella asioista. Olen lukenut kirjoja erilaisista uskonnoista. Eräs ruotsalainen kirjailija kirjoitti matkastaan seitsemän päivän ajalta intialaisen pyhän miehen mukana. Sain kirjan lahjaksi. Olen lukenut sen monta kertaa. Se on täynnä neuvoja elämää varten. Siinä tulee esille kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen ja ihmisen suhde Jumalaan. Vaikka kirja on toisesta uskonnosta kuin oma luterilaisuutemme, siinä ei ole mitään, mitä en hyväksyisi. Olen alkanutkin tajuta, että me ihmiset olemme yksi ja sama. Kemian oppikirjassa oli atomien kohdalla mielenkiintoinen kohta. Samat atomit kiertävät kaikessa elollisessa. Totemipuun solun atomi voi olla vaikkapa ihmisessä.

Minun Jumalani on siis muuttunut ajan kanssa. Se "vanha" Jumala ilmoitti olemassaolostaan tänä aamuna. Hädän ja tuskan hetkellä muistan sen. Olen itsekin muuttunut iän ja kokemuksien myötä. Ehkä yhdistän "vanhan" ja "uuden" Jumalani. Onko Jumala jokin meissä itsessä oleva voimavara?
Olen miettinyt sitä eri puolilta. Ihminen on oman onnensa seppä. Teemme elämämme niin hyväksi tai niin huonoksi kuin haluamme.

Tämän aamun tapahtuma pysäytti minut kokonaan. Tiedän, että kyselen kauan Jumalaltani, miksi näin kävi. Valitsemme ilomme ja surumme paljon ennen kuin koemme ne, lukee eräässä vuonna 1982 maalaamassani posliinityössä. Ihminen kulkee tietänsä. Kiirastulia voi kokea eläessään. Myös taivas voi olla täällä maan päällä. On asioita, joihin voimme vaikuttaa, mutta aina ei riitä rohkeutta tehdä omaksi parhaakseen. Yritän muistaa, että kaikella on tarkoituksensa. Jokin minua johtaa tielläni. Onpa se Jumala taivaassa tai jumalainen voima itsessäni, niin tärkeintä on, että välitän itsestäni ja uskon elämään.