Kukista ja tanssimisesta

Joskus tuntuu kaikki turhalta, mutta jos muistaa sananlaskua puutarhanhoidosta… Oma puutarha on tosin mennyttä elämää. Kokenut ystävä neuvoi turhautuneisuutta hoitamaan luonnossa ja niin kiersin tutun rantapolkuni pienessä tihkusateessa, jonka auringon säteet saivat välillä kimaltelemaan.

Yllättäen huomasin, että useita tuttuja kasveja on jo kukintavaiheessa. Osasta muistaa vielä kouluajalta niiden latinalaiset nimet, kun nimiä piti muistaa 120 kasvilta ja muistia parannettiin siihen aikaan kertauksella, esimerkiksi kirjoittamalla kymmenen kertaa taululle – Caltha palustris.

Nyt oli kymmenen kukkivaa lajia ja teki mieli poimia niitä. Annoin kuitenkin jäädä paikoilleen. Leskenlehti, kielo, tuomi, voikukka, valkovuokko ja rentukka olivat olleet jo pitempään, mutta niittyleinikki yllätti ja matkan jatkuessa toiselle, länsipuolelle niemeä ketunleivät/käenkaali kuulsivat valkoisina kuusien alta. Kallioseinämän kosteikossa keto-orvokin värikkyys oli kaunis. Viimeisenä, jo kaukaa näkyvänä, sininen laikku. Ja siinähän kasvoi peltolemmikki, lemmikki kansan suussa, minulle vergiss mein nicht. Hieman kitukasvuisena kuivuudesta, mutta silti niin voimakkaan sinisenä. Ajatus oli poimia niitä, mutta luovuin. Tätä samaa reittiä kulkee monia muitakin. Miksi en antaisi kukkien kukkia meille kaikille.

Mielessä soi Mauri Peltoniemen ja Juhonpoikien vanhalta nauhalta kappale ”Hiljaisuus”, jonka olen nähnyt kuolinilmoituksissa muistovärsynä. Sanat ovat hyvät …kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa niin syvää…

Kukista kääntyivät ajatukseni tanssi-iltoihin ja miten toisinaan pidämme lukua kenen kanssa tanssimme, ketä haemme, kuka hakee meitä, tanssitaanko kiitostansseja, onko ”joutunut väärän henkilön” hakemaksi vai onko itse peräti hakenut jotain, jota ei olisi pitänyt. Jos joku ei hae, voiko silti häntä hakea. Entä seinäruusuna oleminen tai ruusun hakeminen. Miten pääsee tanssimaan. Pitääkö olla tietynnäköinen tai osata olla oikeassa kohdassa, oikeassa aallossa haettavana tai hakijana. Pukeutuminen, meikit naisella, mitkä kengät, hameen pituus/lyhyys. Miten herrat hoitavat leiviskänsä. Mikä merkitys sillä on, että kiitellään palstalla tiettyjä, yleensä tuttuja tanssikavereita ja välillä tuntemattomiakin. Tai kehutaan viimeisen päälle joidenkin daamien/herrojen tanssitaitoa. Kirjoittaja kuitenkin viime kädessä kirjoittaa omia tuntemuksiaan. Lukijan korvien välissä tietysti on, miten suhtautuu kirjoituksiin, mutta silti… Kirjoittajien määrä on pieni verrattuna niihin, jotka lukevat palstaa. Sitä ei ehkä lukija saata muistaa (eikä kirjoittajakaan). Kyllä tanssimisesta, tanssimaan lähdöstä voi tulla kynnys aremmalle ihmiselle. Annetaan vain kaikkien kukkien kukkia - tanssipaikoillakin.

Mitenhän tanssiin liittyvät kaikki kommervenkit hoidettiin ennen tanssi.nettiä? Ei sillä, tanssiminen kaikkineen, palstoineen ja tanssituttuineen on elämän huumetta!