Särkältä Seinäjoelle

Elokuun kesälomakuukauden ”vapaaehtoisesta” vaihtamisesta kesäkuun sateille, sain korvaukseksi pitää lomaa tangomarkkinoiden aikaan. Halusin nähdä ja varmistaa, toisen kerran, perättäisenä vuotena, käsitykseni tangomarkkinoista oheisilmiöineen.

Keskiviikkona, 7. päivä aloitin matkan tapojeni mukaan mutkien kautta perille Seinäjoelle. Olin halunnut nähdä Särkän lavan jo kauan. Jokin laulukin soi mielessäni tästä lavasta. Sykehän se taitaa laulaa.

Humppilan lasitehtaan pihassa tuli epäusko reitin loppuvalinnan suhteen, mutta puhelimesta on apua ja paikanpitäjä antoi selkeät ajo-ohjeet loppumatkalle. Parkkipaikalta oli mukava ylämäki tanssipaikalle. Lava oli kaunis, vuosi sitten uusittu puurakenteita, kertoivat kahvion myyjät. Lava on rakennettu pieneen niemeen ja rajoittui veteen vastakkaisilta sivuilta. Ikkunoista kaunis näköala molempiin suuntiin veden yli. Tilava, suorakaiteen muotoinen lattia, jossa hyvä luisto. Liukasteita ei ollut tai en ainakaan huomannut eikä niitä tarvittu.

Tarja Lunnas ja Risto Nevala orkestereineen esittivät omalle tyylilleen tyypillisiä kappaleita. Tarja Lunnas ja Rosso ovat suosikkejani ja Nevalan tangot ovat nostalgisia ja tanssittavan hyviä. Ei näkynyt kuin kaksi ulkonäöltä olevaa tuttua tanssittajaa. Daameista en tuntenut ketään. Pinssejä en nähnyt, en muistanut katsellakaan, kun on vieras paikka ja joutuu keskittymään oleellisempaan. Kummit eivät kai käy tällä lavalla. Mutta, etelän Pyhäjärven rannalta kertoi olevansa kotoisin palstaa tiiviisti seuraava herra, joka huomasi pinssini ja josta osoittautui minulle suuri ilo tuleviksikin illoiksi.

Alkuillasta oli vähän tanssijoita tunnin verran, mikä oli eduksi itselleni, sillä lähikaupungin tanssintaitajakin huomasi minut rivistä. Niinpä tanssi-illan kruunasivat hänen kanssaan tangot, kahdet chachaat, jenkka ja polkka, jossa peruspolkka oli toissijainen. Saipas kerrankin revitellä polkalla … sanoi herra ja se oli kaunis kiitos. Peruspolkan taidollakin pystyy ylittämään itseään, kun on hyvä viejä.

Kymmenen jälkeen illasta alkoi ruuhka ja meitä naisia oli taas paljon, montakohan riviä? Eikä naistentunti juuri tilannetta helpottanut. Kaikki eivät ole nopeita ja monelta jäi kai tanssimatta se ainut mahdollisuuskin. Jotenkin tuntuu kohtuuttomalta meidän naisten uskollisuus itseämme kohtaan. Tulla ilta illan jälkeen tanssipaikalle, maksaa lippu, matkakulut ym. ja katsella päältä toisten tanssimista. Oman luonteen karaisu ja itsekäs hakeminen lienevät ainoat selviytymiskeinot, silloin kun pääsee hakemaan. Tai luovuttava tästä harrastuksesta, kun usko itseen on loppunut.

Särkkä on kaunis lava, jota suosittelen kaikille.

Torstai-ilta, 8. päivä, Kyröskosken lava, naisten tanssit, vähän väkeä, orkesteri ja solisti Suomen huippuja minun listoillani. Ja niin kuin eräs herra sanoi; Eija Kantolassa on glamouria. Vertailtiin edellisen illan naissolisteja; kaksi hyvää, mutta erilaista. Oli toinenkin orkesteri, nimi unohtui, tuntematon minulle, mutta musiikkitarjonta oli monipuolinen ja hyvin tanssittavaa ja plussana heille: volyymit olivat kohdallaan ja riittävät. Koska väkeä oli vähän, selvisin hyvin herrojen hausta, kun kaikki olivat hyvin näkösällä. Mukana näytti olevan tangoilemaan menijöitäkin. Hyvä oli herkistellä väljällä lattialla. Herra pyhäjärveläinen oli kai ajatellut olla vähän niin kuin kummi, joten siltäkin osin oli mukavaa. Ja mies/naissuhde oli tasan. Kaikki saivat tanssia, jos halusivat.

Edellisen illan lavaan tätä voi verrata vain sijainnilla. Oli pitkä ja jyrkkä ylämäki lavalle ja ei ollut ihan helppo alastulokaan, vaikka oli asvalttia. Ylirasitetut varpaat valuivat kengissä kärkeen ja oli saatava kiireesti pois jalasta autossa. Ei arvannut, että tanssikengillä joutuisi moiseen ponnistukseen. Lava oli vanha, sisään mennessä oli ensimmäinen ajatus, että voi mikä lattia. Karheutta lattian reunoilla, isoja rakoja lautojen välissä, kengän reuna tarttui joissain kohdin, mutta onneksi varsinainen keskilattia oli kelvollinen. Tälle lavalle en menisi toista kertaa.

Perjantaina, 9. päivä, viimein perille tangokaupunkiin. Tangokadulla samanlaista kuin edellisenä vuonna paitsi monta kertaa enemmän ihmisiä. Väkeä joka puolella, autoja, asuntovaunuja, kauppiaita joka lähtöön. Kunnon markkinatunnelmaa ja ei satanut. Kuninkaallisten valinta vuosittain tuntuu turhalta. Ehkä kilpailuun valmistautuminen luo uutta laulunharrastajajoukkoa, mutta tittelin saavuttaminen ei takaakaan muuta ellei ole poikkeuksellisen lahjakas persoonallisuus.

Siksipä en mennyt kuuntelemaan finaalin karsintaa Areena-salille, vaan menin Törnävänsaaren lavatansseihin. Mutta huhhuh. En ole niin kuumassa ollut missään koskaan. Ikkunat eivät olleet avattavia, oviaukoista pientä ilmanvirtausta ja vesi valui selässä vaikkei olisi tehnyt mitään ja ei siellä kyllä ollut haluakaan tehdä mitään. Senioriväen tansseilta näyttivät. Piha-alueella oli pullakahvien lisäksi tarjottavana nykyisin melkein joka tanssipaikalla tavanomaista alkoholipitoista juomaa ja porukka myös siinä kunnossa. Kansa oli tullut juhlimaan, mutta mitä ? Mukavahan se on unohtaa arki.

Solistit ja orkesterit olivat hyviä. Kunnon perinteistä valssia, humppaa, tangoa yms esittivät Kari Hirvonen, Kaija Pohjola ja Souvarit. Ihailemani Jouni Kerosen esiintymistä (Taivas salamoi-tangon olisin halunnut kuulla…) en enää jaksanut jäädä odottamaan. Ennen nukkumaan menoa kiersin Areenan tangotanssien kautta. Vähän oli väkeä ja muutama tangotanssikilpailupari näkyi joukossa.

Lauantaina päivällä seurasin tanssikilpailujen karsinnat finaaleihin asti. Atriahallilla on mukavasti tilaa seurata tanssijoita nousevassa katsomossa. Taitoa ja tyyliä oli katseltavaksi asti. Pinssin haltijoita vilahteli sekä kilpailemassa että muuten tanssimassa. Lämpimät onnittelut mitalisijoista voinee lähettää tässä Härkärotalle & parille ja Isännälle & parille. Ja K-77, tanssitte tyylikkäästi ensikertalaisina näissä kisoissa.

Lienevätkö kaikki olleet tuomariston kanssa samaa mieltä valinnoista, mutta pääasia, että mitalisijat jaettiin niin lavatangon SM-sarjoissa kuin tangon MM-tanssikilpailuissa. Kukahan lienee isä muutaman vuoden olleelle sarjalle seniorit, jossa herran ikä on kai vähintään 50 v ja daami iätön. Kohtuus, mitä se onkaan... Seniori-sarjan viimevuotinen voittajapari täyttää charmillaan (herran kauniit, harmaat hiukset) ja molempien iällä minun seniori-käsitteeni.

Kisojen jälkeen alkoi kotimatkani ja iltatanssit olivat FBI:n tahdittamina kauneimmalla lavalla missä olen käynyt, Käenkosken lava, Parkanossa. Tilava ja pyöreähkö lava, lattia tammimosaiikkiparkettia, jossa on oikein hyvä tanssia. Reunoilla kahvio, naulakko ja esiintymislava. Yksi pylväs keskellä lattiaa. Tämä tuntui täydelliseltä tanssilavalta. Toisena orkesterina oli Jaana&Yöperhonen, joka esitti myös hyvää tanssimusiikkia. Useimpia tanssilajeja kuultiin ja toivemusiikkia kertoivat orkesterit soittavansa useamman kerran.

Käeskosken lavalla oli kävijöitä isolta alueelta ja herrat osasivat tanssia. Monia persoonallisia tanssijoita oli ja aivan hykerryttävän mukavalla tyylillä tanssiva jenkan viejä. Etelän Pyhäjärven tanssiherran treviiriin kuuluu myös tämä lava ja mukava oli hänen kanssaan tanssia. Alkoi jo itseäni epäilyttää josko tässä vain tanssimaan on tultu ... se kumma/kuuma kemia.

Lavan piha-alueet ovat kauniit ja ranta lähellä. Nyt olisi ollut tilaisuus uida kuuman tanssi-illan jälkeen, mutta uimaan jaksoi lähteä vasta päivällä ennen kotiin lähtöä. Arki ja työ odottavat, mutta ajatukset palaavat tanssi-iltoihin ja matkoihin ja maisemiin. Rypsiäköhän ne keltaiset pellot olivat, niitä oli paljon ja teiden varsien kukat loistivat. Lupiinikin on kaunis väreissään, mutta kaikki luonnon kukat kissankellosta ja harakanhatusta alkaen hivelivät silmää.

Hyvät palstan lukijat, tanssinharrastajat, katselkaa Suomea ja tanssipaikkoja ja mitä kohdalle sattuukaan. Kyllä tästä matkailusta enemmän saa kuin menettää.