Sokkotreffipalvelu/faktaa ja fiktiota

Trickster: "Tanssilavat tuntuvat mielestäni jotenkin niin steriileiltä ja arkipäiväisiltä... Elokuvissa voisi olla helpompi tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, pitää kädestä ja ehkä varovasti suudellakin. Ennen elokuvaa voisi tavata jossain kahvilassa ja keskustella kaikenlaisista asioista kaikessa rauhassa. Elokuvien jälkeen olisi helppo yhdessä päättää jatkotoimenpiteistä."

Sokkotreffipalvelun organisaatioon "valittuna" ajattelin, että palvelua täytyy tarkastella laajemmin kokemuksen kautta.

Lomaviikko ja Tallinnan parin päivän matka lähes sokkotreffiluonteisena antoivat melko selkeän kuvan, voiko tapaamisesta koitua jatkoa. Siihen tosin vaikuttavat omat periaatteet, päämäärät, toiveet ja sinisilmäisyys.

Tallinna oli kylmä. Viimainen tuuli lisäsi kylmää. Vanhan kaupungin sokkeloisilla kaduilla oli mukava kävellä ja katsella vanhoja rakennuksia, monet korjausta vailla olevia. Viihtyisät kahvilat ja ruokaravintolat sekä syvälliset keskustelut olivat sensijaan lämpöisiä. Elokuvia ei tullut katsottua, mutta ihmisen elämäkin voi olla kuin elokuvaa. Minun iässäni alkaa olla jo elämän kokemusta ja kun sitä samaa kuuntelee toiselta ihmiseltä, niin elämän kirjo on laaja.

Ehkä sokkotreffit ovat moninaisemmat kuin osaa arvella. Tarkoitus kai Riksterillä oli saattaa yhteen ihmisiä, joilla ehkä ei ole rohkeutta tai muita edellytyksiä löytää seuraa. Tämän palvelun voisi kehitellä koskevan myös muunlaista kohtaamista varten. Treffit erilaisia tarpeita varten....tanssiminen, seurustelu päämääränä löytää puoliso, matkakumppani tai vain keskustelut ymmärtämystä omaavien halukkaiden kanssa tai kaikki nämä samassa paketissa.

Riksterin niin romanttinen "kädestä pitäminen ym" taitaa olla ihmisen nuoruuden aikaa. En osaisi kuvitellakaan, että kaksi vanhempaa ihmistä ensi tapaamisella osaisi tai tohtisi käyttäytyä kovinkaan lähentyvästi. Ellei sitten eletä vain päivää ja hetkeä ilman huomista. On mukava katsoa avoimia nuoria, joille kädestä kiinnipitäminen on luonnollista. Joskin sitä näkee joskus vanhemmillakin. Unohtuuko romantiikka elon virran pyörteissä.

Paluumatkalla laivalla tupakansavu sai minut taas kerran arvioimaan laivamatkojen tarpeellisuutta kohdallani. Jokin naapurimaan pieni orkesteri soitti rytmikkäitä kappaleita ja jopa kauniin hitaan valssin, jota tosin kukaan ei tanssinut. Musiikista tuli mieleen Laura Voutilaisen jokin vanha kappale "Tallinnan laivalta" ja miehestä, jota jäi kaipaamaan. Ehkä kaikenlaisten treffien sisältöön kuuluukin kaipaus. Se on yksi kauneimpia tunnetiloja ja oikein ymmärrettynä saa kultakehän ympärilleen. "Mikään kaipuu ei jää täyttymättä", kirjoittaa Kahil Gibran.

Loppukaneettina, vaikka ei nyt kuulu tähän, niin kotimatkalla kävin elämäni ensimmäisen kerran Wanhan kellarissa. Oli nähtävä paikka ja oli aikaa. No, paikka oli tavallinen tanssiravintola. Väkeä vähän, levymusiikki, joka oli hyvä. Vähäisessä joukossa oli useampi ulkonäöltä tuttu, kuusi tanssituttua, joista neljä tanssitti ja yksi tuntematon herra kävelytti kirjaimellisesti tangon. Selkeä, tavanomainen joka tanssipaikan sisäänlämpiävyys ei lämmittänyt minua, mutta onneksi paikalla oli vanha, nuori pinssituttuni, joten pari läsnäolotuntiani sujui hyvin.

Kun etelän väki kirjoittaa nyt esimerkiksi Wanhasta, niin jää mielikuva, että siinä vasta mahtava paikka. Tosiasia, että pääkaupungissa ei liene monta tanssipaikkaa ja niistä on joku, jossa käydään joukolla. Silloin lienee aika ahdasta, jolloin tanssiminen ei ole aina mukavaa. Olen ymmärtänyt ja kokenutkin, ettei tanssin ilo ole paikasta kiinni, vaan läsnäolijoista ja omasta tunnetilasta. Samaa se on kaikkien kaupunkien pienillä parketeilla. Onneksi on lavoja ja muita kunnon tanssitiloja kohtuullisten 100 - 200 km päässä :)

Hyvää vuoden jatkoa kaikille. Ottakaa yhteys Riksteriin palveluasioissa. Varmasti hän ja valitsemansa henkilöt saavat järjestymään sopivia pareja, mukavia kahviloita ja elokuvia, joiden aikana kädestä pitäminen voi olla alku loppuelämälle.