seitsemäntoista päivää

...niin se melkein meni, monien iloisten ja ikimuistoisten hetkien kanssa. Kun voin yhdistää tanssimisen ja hiihtämisen vapaa-ajan harrastuksena, en voi toivoa enempää.

Matkoineen seitsemäntoista päivää, joista kolmetoista päivää perättäin ladulla, viisitoista iltaa tanssien sisältyen Oulun tanssit mennen tullen. Ja kumma kyllä, kun tarvitsee vain itsensä hoitaa ja välillä levätä, ei edes uupumusta tuntenut. No, ensimmäisen viikon maanantaina hiihdon ja iltatanssien väliin sopi bugg-kurssi. Tiistaiaamuna tiesi olleensa jalkojensa päällä, mutta latu kutsui. Taisi olla kolmannenlainen, erilainen bugg-opetus, mikä on kohdalleni sattunut, mutta hyvä silti. Riemuliiterin tanssit kestävät noin klo 20 – 23.30, jonain päivänä tunti myöhemmin. Kun ravintolatanssit jättää väliin, on hyvinkin hiihtokunnossa aamulla.

Eihän se ihan niin mennyt. Omegaa ja La Stradaa oli pakko käydä kuuntelemassa. Pirtukirkko oli tupaten täynnä, joten tanssimiseksi liikkumista ei juuri voinut sanoa paitsi alku- ja loppuillasta. Pipolassa Anita Hirvonen oli entisensä ja yleisö oli ihastunut. Minä ihastuin entistä enemmän orkesteriin. Erinomaisen hyvää tanssimusiikkia, jota tulkitsivat persoonallisesti ja trumpettiosuudet olivat upeita. Tyylikkäät asut täydensivät hyvää vaikutelmaa.

Tanssillisesti ensimmäinen viikko oli mukava, kun tanssikurssilaisia jäi illaksi tanssimaan Riemuliiterille, mutta pääsiäisviikko olikin jo – piinaa. Väki muuttui kerralla ja herrojen tanssitaito laski roimasti, ikä puolestaan nousi. Onneksi ei niin huonoa, ettei jotain hyvää, ja riittää, kun on yksikin hyvä tanssija.

Menomatkalla Oulun Annassa ja Albertissa oli aluksi hiljaista. Oli mukava tanssia ja jutella ja palstatuttu nikki sai kasvonsa. Kerran toisensa jälkeen ihmettelen, mistä Matin palstalle ohjautuu persoonallisia ja fiksuja ihmisiä. Kun hengensivistys ja ajatusmaailman laajuus yhdistyvät tanssimiseen, voi näissä kohtaamisissa vain olla kiitollinen elämän laduilla.

Paluumatkalla Oulun Hietasaaressa tunsin itseni vieraaksi. Onneksi Elisa ystävänsä kanssa oli turvana. Mukava taas nähdä. Syke-orkesteri on hyvä ja pojat olivat käyneet varmaan samalla parturilla. Uusi hiustyyli teki heidät entistä poikamaisemman näköisiksi.

Joku tanssittaja kertoi, että viikko sitten oli ollut 80 henkeä tanssijoita. ja ettei oikein väkeä käy. Pitäneekö paikkansa. Lattia on yksi parhaista, jossa olen tanssinut. Nytkään ei ollut tungosta, ihan sopivasti silti. Ja niin vain jutellessa nuoren neidin kanssa hän osoittautui Nuoreksineidiksi ! Ei ollut kovin ikäisiään tanssittajia hänelle ja muutenkin tanssipaikalle pääseminen oli ollut ongelmallista alle 18-vuotiaana paikan alkoholioikeuksien takia. Onneksi nyt ikä riittää. Terveisiä vaan ja loppurutistus yo-kirjoituksiisi.

Olinpa unohtaa Mansen nuoret herrat. Polkka ja kaikki muukin sujuu. Riemuliiterin kipakka ja pitkä polkka melkein vei hengen mummoikäiseltä (ehkä hiihdolla vähän osuutta voimien vähyyteen...). Onneksi niitä tuli vain yksi. Siellä on tapana soittaa yksi polkka ja perään masurkka, jonka aikana hengityskin tasaantui. Hietasaaressa olitte sitten nuorimmat ja tanssinne oli silmän iloa. Varsinkin keskenänne tanssimat kappaleet saivat hymyilemään. Jussi, kiitos polkista ja muistakin ja Heikki, fusku on kyllä hyvä juttu, kiitos pyörityksestä ja vain tanssimalla oppii lisää. Mutta hyvä kun muistat tärkeysjärjestyksen – opiskelu ensin kunnialla loppuun.