Reissussa

Reissussapa hyvinkin on oltu. Kun vielä eilisen illan tanssit sain tanssittua, niin menee jokunen päivä toipuessa – ennen kuin uusi reissu ja lomani alkaa.

Helsinkiläinen ja Manjaanakin kertoivat mitä pohjoisen matkailusta saa irti. Ei siihen lisättävää ole, jos nyt hieman(!) melkein mummonäkökulmasta ;)

Minä kokeneena matkailijana – yleensä ajan itse ja yksin – luotin nyt täysin Eniron ohjeisiin ja mestarikuljettajaan. Kartturiksi minusta ei ole, mikä todistettiin. Siitä vaan Sukevan vankilan seuduilta hiekkaisille korpiteille. Ajateltiin oikaista…. Vasemmalle A-tietä 0,4 km, sitten oikealle B-tietä 1,5 km, sitten taas oikealle 15 km jne. Ja perille osattiin, ihan ohjeiden mukaan. Ei ehkä kannata mainita mutta paluumatkalla eksyttiin ja ajettiin minne auton keula näytti – Rautavaaralle. Jokin nähtävyyskin – Pumpulikirkko olisi ollut melko lähellä. Oli nimittäin vaikea naisen niin erinomaisen hyvällä logiikalla ajatella oikea ja vasen risteykset päinvastoin kuin menomatkalla :(

Täyden palvelun majapaikka ( la Jonna) piti huolen kaikista maallisista puutteista. Pikku juttu tietysti, että saunaan oli asennettu tuhannen sähkönappulaa ja Jormualta palatessamme huomasimme saunaan pääsyä odotellessa, että jokin/jotkut nappulat ovat asennettu ihan väärin ja turhan monimutkaisesti. Siis lämmin suihku sai kelvata.

Niin siitä Jormuan lavasta. Täytyy nyt pinnistellä, mitä kaikkea positiivista kertoisin, varsinkin kun saatan jopa uusia matkan ensi perjantaina lomalle mennessäni. Vanha lava oli purettu pois ja paikalla oli todella komea lava. Sosiaalisia tiloja kaikille ryhmille, joita lavoilla tapaa käydä. Paljon väkeä vain seurustelemassa meidän vain tanssimassa kävijöiden lisäksi. Kyllä se keski-ikä kummasti vain nousee lavoilla, varsinkin etelän maiden ulkopuolella. Jormuallakin oli aika iäkästä porukkaa, mutta tanssitaito oli silmin nähden kohtuullista. Mutta oli joukossa tanssitaitoistakin miestä ja naista, ihan niin kuin joka tanssipaikalla. Kävelijöitä en huomannut (monta?) ja kengät ja asut kaikilla siistejä. La Jonna kyllä hoiti esiliinamaisesti esittelyä. Kun hän itse oli tanssinut ainoan? salin vapaan näköisen kädenalitanssijan kanssa, niin kiikutti miehen eteeni. Minkäs herra mahtoi…. Ei sillä, kyllä hän meidän porukkaa tanssitti sitten seuraavanakin iltana. Joku kyllä näytti omineen hänet pitkiksikin ajoiksi, mutta oli meillä muilla pinssinaisilla omia kohteita. Huollettavamme suoritti omia valintojaan ja kun onnistui suorittamaan jonkun käsilaukkudaamihaun, mekin olimme ”arvossamme”;)

Kyllä tanssin taso ja tanssin riemu jäi melko matalaksi. Oma porukka oli se mistä iloa tuli. Opin senkin, ettei herroja kannata kehua kuin palstalla. Suora palaute voi saada vain vettä myllyyn. Kiitin tangosta yhtä herraa (melkein käveltiin) ja sanoin, että mukava kun haki, kun niin tykkään tangoista. Seuraava tango (tuli useita illan aikana) sai saman isännän hymynä eteeni ja lattialle vaan…. Sama herra haki vielä rumballe. Sen jälkeen löysin syrjästä istumapaikan.

Paikalla oli kolme orkesteria ja sekahaku koko ajan – herrat haki. Olikohan se Eero Aven ensin, sitten jokin Hurlumahei ja viimeisenä Eija Sinikka. Liput maksoivat 13 euroa ja en uskaltanut mitään jäsenkortteja tarjota alennusta varten. Äänentoisto oli välillä aika huonoa ja en saanut selvää puheista enkä kappaleiden sanoistakaan välillä. Ne volyymit olisivat saaneet E.Tuomaksen kävelemään suoraan orkesterien luokse. Mukava ja samalla hassu juttu sattui kun Hurlumahein solisti, oikein komea tumma kokeneen näköinen herra, lauloi tanssilattialla, mikki toisessa kädessä ja pyöreähkö daami syleilyssä ja yks’kaks’ humpsis, rouva oli pitkällään permannolla. Laulun sanat olivat osuvat…jotain hei, tyttö hoi tai jotain sinnepäin. Hän vain jatkoi lauluaan kumartuneena ja auttoi naisen jaloilleen ja tanssi ja laulu jatkuivat.

Majapaikkamme oli todella huolella valittu (kiitos taas la Jonna) ja porukkamme kaksi kairankulkijaa olivat varmaan erityisen tyytyväisiä viikon tunturivaelluksen jälkeen. Lauantaina Katinkullan saunassa ja altailla lepäsi sielu ja ruumis. Altaiden vesi oli lämpöisintä, missä olen aikaisemmin ollut. Sopi hyvin flunssaiselle kropalleni. Kun kuumetta ei ollut, katsoin itseni ”terveeksi”. Nettikoneenkin löysimme kylpylästä ja kuten palstatervehdyksemme osoitti, runosuoni pulppusi ja jokainen sai aikaan olotilaamme kuvaavaa. Ulkoasun muokkauksen suoritti tietenkin herra Helsinkiläinen ja en taaskaan ennättänyt oppia miten runomuotoon väpsyjä laitellaan ;(

Pientä liioittelua huomasin maininnassa, ettemme muka, me naiset selvinneet nopeasti lähtöön Napikselle ;) Meillä ei ollut mitään kiirettä. Musiikin kuuntelu, varsinkin Eijan, oli pohjustusta illan tansseihin, joista muodostuivat mieliinjäävät. Lava oli muuttanut muotoaan sitten vuoden –98, jolloin olin myös vain tanssimassa, lavatangokisoissa. Ihmettelin, miten olimme sopineet tanssimaan sillä vanhalla puolella. Nyt oli tilaa, kun aikaisemmin kai vain kevyesti rakennettu osa oli kunnostettu todella hyväksi. Lattia oli hyvässä kunnossa. Kaikki asiat toimivat hyvin. Ne talon tarjoamat kahvit maistuivat ennen tanssien alkua. Harmi, kun soittajapojat eivät ennättäneet yhtä aikaa. Ne asennushommat vievät aikansa.

Minulta oli jäänyt pinssi kotiin, mutta la Jonna oli varustautunut kunnollisen kokoisilla korvikkeilla. Kyltit olivat tarkoitettu opasteiksi meille etelän ihmisille ja oli mukava ajaa loppumatka majapaikkaan, kun Tanssinet ?-kyltti paistoi risteyksissä silmiimme. Ajattelin kyllä laittaa tanssin aluksi kyltin roikkumaan kaulaani, mutta oli vähän isohko.

Onneksi emme tarvinneet pyydellä herroja tanssimaan kysymyksillä ”Tanssinet ?”. Ihan mukavasti hakivat meitä vieraitakin. Pinssiläisiä ja muitakin tuttuja sattui olemaan paikalla, joten illasta muodostui meille kaikille mukava. Tanssitaito oli kiitettävää ja monia taitureita oli etelästä ja Oulun/Kajaanin seudulta. Tuntui mukavalta olla tanssipaikalla oman porukan kanssa. Yksinoloa minun tanssimatkani yleensä ovat ja siksi kai minua susiraja kutsuukin.

Orkesterit eivät olisi voineet parempia olla tai jos Pekkaniskan Pojat olisivat olleet kolmantena mukana, olisivat kaikki minun suosikkini olleet paikalla. Kyllä Eijassa on glamouria niin kuin eräs herra tässä taannoin totesi. Omega ja Varjokuva, kaksi toisiaan täydentävää orkesteria takasi jokaiselle jotakin ja illan aikana eri tanssilajit esitettiin pyytämättä. Oli hidasta ja nopeaa, lattaria ja tangoja ja kahdet polkat. Toiset polkat tanssin paljon itseäni paremman herran kanssa, hänelle erityinen kiitos, myös sambasta, jota en hallitse ollenkaan oikeilla askelilla ja jota pidän vaikeimpana tanssilajina ja silti tunsin tanssivani sambaa. Viennissä sen salaisuus :)

Koska herra Helsinkiläinen on sitä mieltä - nyt, ettei luetella nikkejä ja tuttuja palstalla, mitä nyt noudatan ja mikä on vaikeaa, niin kiitos matkaseurasta kaikille, kiitos kämppäkavereille, kiitos kaikille. Ja kiitos Helsinkiläinen – kestit meitä ihmeteltävän hyvin ;)

Tällaisia matkoja suosittelen kaikille ja varsinkin ”tiukkapipoisille”. Kyllä kaikki alkaa joustaa.

Toivon kaikille mukavaa syksyä ja yhtä hauskaa ja kokemusrikasta lomaa kuin mikä minua odottaa ensi perjantaista lähtien Lapin kairoilla. Kulkijan tiellä päivin ruskan keskellä ja tanssien iltaisin varjokuvin.