Varjokuva Kuntotalolla loppiaisena

Kauan odottamani Varjokuvan Kuntotalon vierailu tapahtui sitten eilen illan suussa. Ajankohta oli minulle sopiva, klo 17-22. Oli kyllä sopiva monille muillekin ja tanssijajoukon ikä oli muutamista nuorista aina kunnioitettaviin kymmeniin. Mukaan oli tullut kuuntelemaan tanssiorkestereiden viime vuoden voittajaa yllättävän iso joukko vanhempia pariskuntia ja iäkkäämpiä daameja ja herrojakin. Eräskin vanhempi herra kappaleen loputtua kehui reipasta musiikkia eli ei tanssivan ihmisen maku tarvitse muuttua iän myötä pelkästään humppatyyliseksi.

Varjokuvan esitykset olivat tuttua musiikkia ja sopivalla voimakkuudella. Samaa ei voi sanoa Pesäkallion torstai-illan orkesterista, sillä Finlanders esitti kyllä välillä liian kovilla volyymeillä. Tosin siihen vaikutti kai se, että esiintymislava on Pesäkalliolla matalalla eikä kattokaan ole kovin korkealla niin kuin Kuntotalolla, jossa myös esiintymislava on korkeampi. Finkkujen kaiutinlaatikot olivat ihan naistenhakualueessa kiinni ja yksi penkkirivi kun on ihan lavan edessä, niin siinä ei kuullut toisen puhetta. Maallikkona mietin, miksi joskus musiikki kuuluu voimakkaana ja välillä jopa häiritsevän kovana. Lie sitten kuulojuttuja ja tottumuksia. Kun orkesterilla on ääntä ja tekniikkaa hoitava henkilö mukana, niin useimmiten äänentoisto on kohdallaan. Kuntotalolla se oli hyvin ja välillä tuntui uskomattomalta, että esimerkiksi laulu kuului hyvin salin takareunaan saakka ja musiikki oli hyvin hiljaisella. Kitaraesityksiin taas sopi hyvin kovemmat äänet. Taidosta ja kokemuksesta sekin kai johtuu, miten mitäkin esitetään.

Varjokuvalla onkin erityisen monipuolinen rytmien hallinta, tyylitajuisuus ja persoonallinen ja valovoimainen esiintyminen ja ammatillisesti he ovat taitavia. Sen on arvovaltainen tuomaristo todennut jo toistamiseen, sillä orkesteri valittiin jo vuonna 2002 Suomen parhaaksi tanssiorkesteriksi.

Olisi hyvää tanssimusiikkia arvostavia tanssijoita voinut olla enemmänkin ja kauempaakin. Me läsnäolevat saimme kyllä aikaan mukavan tanssi-illan ja tanssilajejakin tuli riittävästi. Tanssimaanhan niitä ei kaikkia päässyt, mutta tällä kertaa kuunteleminenkin riitti hyväänoloon. Erityinen kiitos Punahilkalle, joka kahvitauolleen kuuli masurkan ja tuli katsomaan, onko yhtään susihukkaa vapaana. Kun ei, kelpasin minäkin korvikkeeksi;) Vienti oli ihan kohtuullinen:) Niin, ja jenkatkin tulivat kahdesti, molemmat herrat käteenkäypiä ja polkan tanssiminen ensi kertaa tanssitutun nuoren herran kanssa oli myös illan plussia. Näille kansallisille tansseille on oma lokero tanssisielussani, jossa isoimman osan on vallannut tango. Jos nämä jäävät tanssimatta illan aikana, mielihyväkerroin putoaa, joskus miinukselle asti. Toisaalta nämä tanssimalla, muutoin huono ilta ei tunnu pahalta.

Kaakonkulman tuttuja tanssijoita oli pinssin kanssa ja ilman. Kiitos heille. Taas kerran oli tansseihin saapunut nuorehko tanssinsaloihin vasta syventymässä ollut herra. Ihmettelin kyllä, että haki minua, olin kai joko kiltin tai äidillisennäköinen... Foksi sujui hyvin ja kertoi, että vie vähän liian nopeasti. Myönsin sen, kun asia niin oli. Keskusteltiin tanssista, viennistä yms. Hänen ajatuksiinsa ja uskomuksiinsa yritin saada laajempaa näkökulmaa. Ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää. Hän miettii kovasti, voiko ketä hakea, kun kaikki naiset tanssivat niin hyvin. Jos eivät lähde tanssimaan, kun hakee ja ym ym. Ja vielä, että voiko enää tänne tulla. Pakkeja ei ollut saanut. Mieshakijoissa on varmaan aina samoin ajattelevia. Mitenhän muutosta saisi aikaan - millä itsetuntoa voi kohentaa. Kyllä häntä naistentunnilla haettiin, seurasin sen ja hain itsekin. Jokaisella on kai tapansa löytää paikkansa ja asemansa tanssipaikalla.

Illan tuotosta meni osa sotaveteraanien hyväksi eli me tanssijat olimme oman mielihyvämme lisäksi hyvällä asialla. Kuntotalon tanssien järjestäjällä on laaja ymmärrys elämään ja tahtoa luoda hyvät olosuhteet niin tanssijoille kuin orkestereille. Henkilökunta on miellyttävää ja ne kahvilan lohileivät aivan suussasulavia.

Jatkopaikkoja olisi ollut loppuillaksi kaksikin kaupungilla, niin Anne Mattila kuin FBI olivat esiintymässä. Tuntui vain hyvältä ajaa kotiin ja nukkumaan. Tämä "hiihtolomaviikko" on kai mennyt rasituksen puolelle. Monien yksintehtyjen tanssimatkojen jälkeen mukava naisseuralainen karistaa vähäisetkin unihiekat silmistä ja paluumatka on turvattu. Nyt sitten kyllä hiihtämään ja harkitsemaan, kestääkö jalat vielä tämän illan tanssien.