Etelän harhaa

Liukuva työaika tuo etuja, joita sovelsin illasta ja aamusta. Siihen väliin sopi kokemuksen verran vauhtia ja jännitystäkin.

Jännityksen loppusaldo saattaa ilmaantua vasta myöhemmin, mutta jo matkalla olivat ensimmäiset sydämentykytykset. Uudet poliisitolpat ovat niin huomaamattomia aikaisempiin korkeisiin verrattuina ja niistä ainakin sai "salamailmoituksen" heti, kun vauhti oli sopiva (omat sakkoni olen tosin saanut tähän asti ilmieläviltä valvojilta). Nämä uudet vain katsovat tyyninä ja arvoituksellisina kuin Mona Lisa. No, ansaittua on, jos postia tulee.

Asioiden hoitoa oli menomatkalla ja huoltoaseman pihassa kuuntelin auton koneen kehräävään ääneen liittyvän jotain muutakin. Voi niiden hihnojen ja ketjujen yms kanssa. Pitäisi muistaa, että mikään ei ole ikuista. No, se oli vain laturin hihnan sirkutus. Meitä olikin sitten kaksi sirkuttajaa matkalla. Alkumatkan olin biorytmien mukaisesti yhtä aurinkoa. Kuuntelin Souvareiden Tulenliekkejä ja uskoin itseni kohtalon huomaan, vaikka tiesin, että perilläajo saattaisi olla epävarmaa. Loppumatkasta luotin jo hihnaan ja ihan turhaan kannoin huolta tämän hetkisillä tiedoillani.

Osuin suoraan ison rakennuksen isolle paikoitusalueelle. Junarataa ei näkynyt, vaikka sen olisi pitänyt olla lähellä. Tämä on Metsähallituksen talo, sanoi viereiseen autoon tullut nainen. Että taas olin onnistunut ajamaan hieman väärään. Mutta pianhan se Rautatieasemakin löytyi ja murheenkryyni hihnoineen jäi lepäämään, että jaksaa lähteä kotimatkalle.

Lyhyen kävelymatkan aikana huomasin pariskunnan menevän edellä ja kummasti tanssijat erottaa. Joten perässä sisään. Ei tarvinnut etsiä mistä sisään mennään. Takki naulakkoon ja yläkertaan. Mukavan näköinen paikka. Väkeä jo jonkin verran. Orkesteri soittamassa. Muutama pari tanssimassa. Varsinainen tanssilattia oli nihkeä. Sivussa olevassa tilassa oli luistavampi lattia. Jouduin vaihtaman kengät heti, kun mummokenkien kanssa olisi saanut kyllä jalkansa kipeiksi väkisin päkiällä pyörähtäessä.

Nyt sitten olin paikassa, josta olen kuullut ja lukenut. Kun en henkilökohtaisesti ollut nähnyt paikkaa, niin mielikuvituksessani olin muokannut paikan mieleisekseni hyvine tanssijoineen. Muutama tanssituttu olikin paikalla, mutta missä olivat ne kaupingin tanssijat. Muutamia persoonallisia minulle tuntemattomia tanssiherroja oli havaintojeni mukaan paikalla, mutta enempi oikeaa tavallista ravintolakansaa kertyi illan mittaan. Tanssilattialle on aika hyvät näköalat usealta puolelta ja aluksi tuntui, että enemmän oli katselijoita kuin tanssijoita. Lienee tapana istua viettämässä iltaa ystävien kanssa....

Itse olin arvioinut etukäteen, että paikalla saattaisi olla Lea Lavenin kappaleista pitävää tanssitaitoista joukkoa, mutta ei niin ollut. Aiemmin olen ihaillut hänen ääntään. En tosin muista koska olen kuullut häntä livenä. Ei ollut oikein sennäköinen kuin muistin. Ikävä kyllä en pitänyt hänen kappalevalikoimastaan. Ehkä ne sopivat ravintolaan ja ehkä ahtaassa liikkumiseen tanssilattialla. Monipuolisuustakuu oli tuntematon käsite tässä illassa. Taukomusiikista vastaava herra ei poikennut orkesterin tyylistä eli yksipuolisuus oli illan teema. Amarillo-orkesterin olen tavannut ennenkin ja muistini mukaan soittivat ihan hyvin. Ehkä ravintolassa tuleekin olla ravintolamusiikkia. Tanssijat suurimmaksi osaksi eivät tienneet mitään liikkumis/väistämisasioista eli tanssimiseksi ei liikehdintää voinut sanoa - tönimistä se oli. Sivulattiaa käyttivätkin ne muutamat, jotka halusivat oikeasti tanssia.

Katselin jälkeenpäin netistä Lea Lavenin tietoja Auraviihteen sivuilta ja ei mielikuvani ollut väärä. Hänellä on aivan upeita kappaleita. Miksi ei esittänyt juuri mitään niistä. Tulikohan "Nyt kun oot mennyt" tai jotain. Jäin kyllä kaipaamaan niitä muita kappaleita, joita on lueteltu netissä. Ehkä niitä esitetään sitten vain jossain paremmissa tilaisuuksissa.

Muutama kohtelias tuttu herra soi suosionsa ja vei tanssilattialle, kiitos heille. Siinä autoa parkkeeratessani ja sopivaa paikkaa etsiessäni pari sanaa vaihdoin tansseihin menevän herran kanssa. Hän huomioi orpouteni muutamilla hauillaan. Palstaa lukevana tulkoot tässä kiitokseni.

Niin, se pariskunta, jonka perässä kipusin ravintolaan. Daami oli tuttu. Kiitos alkuillan seurasta. Taisitte saada tarpeeksenne ahtaudesta aika pian, kun en teitä enää illemmalla nähnyt. Ja herra on joskus ollut samoissa lavatangokisoissa. Häneltä tekikin mieli kysyä, olisiko toinen henkseli joutanut lainaan paluumatkalleni, jos se laturin hihna vaikka rikkoo sopimuksemme ja päättää jättää tielle. Oikeasti ei olisi jättänyt, vaikka olisi katkennut tms. Hyvällä akulla matka senkun jatkuu - jälkiviisaudesta oppineena:)

Ne kappalevalikoimat olivat tavallinen valssi, foksia, valssi, fusku/jive, buggina mentäviäkin jne. Yksi rokki, jonka eräs nuori pari tanssi siinä sivulattialla kuin opetusvideota olisi katsonut. Kaunista oli. Särkyneen toiveenkatu-kappale kai korvasi tangon. Kaipa useampi tavallinen valssi ja vaihtoaskelin mentävät kappaleet sopivat paremmin ravintolaan. Valssit kyllä menivät sipsutellen ja jalkoja varoen.

Niin, rumbaa odottelin myös, mutta ei kuulunut kai ohjelmistoon. Mutta alkuillasta tauolla tyhjällä parketilla oli kyllä mukava fiilistellä hidas kappale tangontaitajan kanssa. Eräs toinen tangotuttu oli myös paikalla, mutta ei tullut oikeita tangoja, joten tanssimme mitä sattui tulemaan.

Mutta paikkaahan minä olin katsomassa ensimmäistä kertaa ja tuli nähtyä. Ei mitään vikaa. Jossain muussa oli vika. Omassa päässäkö:( Pitäisi kai osata irrotella kuten ravintolassakävijät tekevät. Ei vain sovi minulle. Olinpa missä tahansa lavatanssipaikassa ensi viikonloppuna, niin luulisin muistavani, että lavatanssia ei voita mikään. Eipä silti, niissä savolaisravintoloissa, joissa käyn, on musiikki ollut monipuolista ja tanssittavaa, niin live-esiintyjiltä kuin levyjen pyörittäjiltä. Mm. Rauhalahti Kuopiossa on samantyylinen paikka kuin tämä Tulisuudelma, mutta musiikki on aina monipuolisen tanssittavaa ja tanssijoilla tanssitaito erinomainen.

Oma maa mansikka – muu maa mustikka:)