Tanssia ja tangoa - höyhensaarilla

Taivas, kun väsyttää. Useita iltoja olen suunnitellut tangohametta. Kankaat levällään keittiön pöydällä, kaavoja ja malleja sikin sokin. Nyt vihdoin sain valmiiksi uutukaisen hameeni. Ei sitten mikään seinäruusuhame. Olen hetken pitkälläni sohvalla ja katson, mitä TV:stä tulee....ainakin se sunnuntai-illan tanssiohjelma.

Ompeleminen rasittaa silmiäni. Suljen ne hetkeksi..... Olen vihdoin Pavin lippujonossa. Ensi kertaa tänä keväänä. On kuulemma ollut sisällä kylmää ja kuumaa, kai tunteista riippuen. Tänään on luvassa tangoja tavallista enemmän. Siksi minäkin tulin pitkän matkan takaa. Onneksi nämä ovat iltatanssit. Kohtuuajalla vielä ennättää kotiin nukkumaan. Tangomarkkinoiden esikarsinta tuo paikalle Seinäjoen Tangomarkkinoille pyrkiviä laulajia. Monet eivät pidä tanssipaikalla siitä, että tangoja soitetaan paljon. Minulle tango saa aikaan tunnetilan, mitä mikään muu tanssilaji ei tuo. Voisin tanssia tangoja vaikka koko illan....

Parijonossa edetään ja lippuja myydään kahdelta luukulta. Kovasti tuntuvat myyjät kysyvän, onko tanssinettiläinen, onko pinssi. Alennuksia ei silti anneta. Mihinkähän sitä nyt tarvitaan, kun ei kerran mitään alennusta saa. Tanssinettiläisiksi tunnustautuneet ohjataan vasemmalle ja toiset oikealle ulko-ovelle mennessä. Ystävällinen mies, näyttää palstan Matilta, mutta ei ole, tunnenhan hänet, kysyy, mikä on nimimerkki ja kirjoittaa isoin kirjaimin tarralapulle sen ja painaa selkämykseen kiinni. Niitä on pidettävä sitten koko ilta. Niinköhän pysyvät, ajattelin, mutta huomasin illan aikaan, ettei keneltäkään ollut irronnut. Taisi olla erikoisliimaa. Vilkaisen oikeanpuoleista jonoa: siellä näyttää olevan samanlainen kirjoituspuuha.

Pääsali täyttyi pian ja orkesterikorokkeen yläpuolella luki: Tänään esitetään tangojen lisäksi kaikkia mahdollisia tanssilajeja. No, hyvä, tämä paikkakin on sitten takuuvarma paikka. Mietin, että aikaisemminkin muistaakseni oli luvattu samaa. Illan mittaan selvisi, että nyt kuultiin ihan erikoisiakin lajeja niin kuin ripaskaa ja jotain muitakin, joilla oli outoja nimiä. Mikähän tämän tangoillan takana on? No, ei sillä väliä, pääasia, että saan tanssia tangoja.

Tuttuja oli paljon ja ihan mielenkiintoisia nikkejä vilahteli. Muitakin tanssituttuja oli ilmaantunut paikalle. Joku tuttu tangoparikin oli tanssimassa ilmaista sisäänpääsylippua Seinäjoelle. Pohjoisen väkeäkin oli paikalla, ainakin nikeistä päätellen ja jotkut tietäenkin. Saana, Lappi, Lappilainen, Lapikas ja Virago sekä Kurppi. Tuolla vilahtivat Pentu ja Nuorineiti tanssin pyörteissä. Kahvion puolella, korkealla tasanteella oli joukko eri-ikäisiä naisia ja miehiä, enimmäkseen kuitenkin melko nuoria. Iso kyltti oli heidän edessään. Piti mennä lähemmäksi katsomaan, mitä siinä lukee: Ensikertalaiset, myös aloittelijat. Mikähän ero heillä nyt on? Miksi muuten eivät ole tanssimassa? Seisovat ja katsovat silmä tarkkana keskilattialle. Joku osoittelee sormellaan, on jokin swingtanssi menossa. Yrittävät varmaan lukea nimiä lapuista, mutta nopeissa pyörähdyksissä se on mahdotonta ja lattialla on paljon tanssijoita. Varsinkin tangon soidessa näkyy taitavia taivutuksia daamien hiukset lattiaa hipoen.

En ennätä seurata tätä omituista iltaa, sillä hyviä kappaleita esitetään ja omaankin tanssimiseen on keskityttävä. Onneksi muutama tuttu herra muisti tangon kaipuuni ja sain olla tanssimassa. Laulajat olivat ihan hyviä, ja muutama erottui joukosta mielestäni juuri tangoon sopivalla äänellä ja olihan heillä erinomainen orkesteri Fantasia taustalla. Loppukilpailuun päässeet viisi miestä ja viisi naista esittivät vuorotellen, peräjälkeen kukin oman tangonsa. Sai siinä tanssia kerrankin tangoja peräkkäin useita.

Yhden tangon aikana raotin hieman silmiäni ja siinä vilahti....Leppee. Täytyi olla Leppee Kännilakki, vaikken ehtinyt lukea ja kun siitä selvisin silmäni sattuivat hevosenpää-paitaan ja hyvä ihme, Tricksterin selkä häipyi pylvään taakse. Nyt ei auta enää unelmoida, vaikka Tangon kanssa on helppo unelmoida tangon soidessa. Lopputangojen ajan katselinkin ympärilleni. Useita tietämiäni hyviä tangontanssijoita oli paikalla. Etelän parasta en nähnyt, mutta kaikkia ei ennättänyt huomaamaan. Tottakai Drago ja Kikka olivat tulleet. Tangosielut. Tuntemattomia nikkejä ja nimiä vilahteli, mm. Sinisiipi ja Sinisilmä, Nanna ja Nadi... Taas tuttuja tuolla lavan edessä...Tuomari, Manjaana, Vanha mies, mutta eihän hän ole tuttu minulle, jos hän tuntee minut ja minä en häntä. Tuolla on oikea Eväs ja Marlen ja Tutti Fruttikin pitkänä miehenä erottuu. Voi, onhan Elisakin paikalla ja eväs. Tuolla tanssivat Suvikumpu ja Mieluummin tanssimaan kuin lenkille. Tuttuja vain vilahtelee, mutta on paljon, joita en ole koskaan tavannut. Ovat varmaan Pavin vakinaisia kävijöitä.

Sitten alkoi soida jokin kansantanssi ja ihan muutama pari oli lattialla. Yritin tiirata selästä nimiä. Josef ja Johannes ainakin oli siellä ja joku Masa ja Timppa. Nyt oli kyllä lait kumoutuneet, kun itse Murphy siinä tanssi mukana. Mitäs daamien selässä luki...Candice, Mimmukka, Hymyliini ja Marlenhan siinä tanssivat ja viides oli nuori tyttö, Siru taisi lukea selässä. Oli tanssinut illan aikana vuoroin isänsä, vuoroin äitinsä kanssa. Miten he osaavatkin tuollaista herkkää tanssia, tuo alle kymmenvuotias tyttönenkin. Minun on päästävä myöhemmin opettelemaan. Polkkakin näyttää ihan tavalliselta tanssilta tuon rinnalla.

Arto Nuotio ja kohta ex-tangokuningatar lauloivat loppuillasta vielä upeita tangoja ja Nuotio pyysi lopuksi hiljaisuutta. Häntä on pyydetty kertomaan seuraavaa: Täällä on tänä iltana tangolaulukilpailujen lisäksi annettu muutamalle parille vapaaliput Seinäjoelle ja he voivat halutessaan ilmoittautua Seinäjoella tangon tanssikilpailujen ensimmäiseen karsintaerään, mutta illan suurin asia on, että täällä tänään on arvovaltaisen ja ammattitaitoisen tuomariston päätöksillä määritelty kaikkien tanssijoiden tanssitaito ja siitä on luettelot lajikohtaisin arvosanoin ja valokuvin tämän tanssipaikan eteisen seinällä. Tietosuojalakia noudattaen kuvan alla on vain joko lempinimi tai nimimerkki, jos on rekisteröitynyt tanssi.netin keskustelupalstalle. Samat tulokset löytyvät myöhemmin netistä www.uskopois/arvotut tasot.

Tässä on ratkaistu kaksi asiaa samalla kertaa. Oman tanssitaidon arviointi on vaikeaa, onko vasta-alkaja vai hyvä tanssija vai siltä väliltä ja miten missäkin lajissa. Tänä iltana on esitetty kaikki tanssilajit ja kaikki ovat päässeet tanssimaan niitä ihan tavalliseen tapaansa, koska ei ollut tarkoituksenmukaista arvioinnista etukäteen ilmoittaa. Tulosten perusteella voi arvioida tarvitseeko lisää oppia tanssin saloihin. Tärkeämpi asia kuitenkin on, kuten ehkä olette huomanneetkin, tuo iso joukko tanssihaluisia naisia ja miehiä tuolla kahvion seudulla. He haluaisivat tanssia, mutta monet ovat aloittelijoita ja jotkut jopa ensi kertalaisia. He ovat seuranneet tanssipaikoilla tanssijoiden käyttäytymistä, joka on ajoittain muotoutunut niin, että heille on jäänyt epätietoisuutta hakemistavoista ja miten toimia tanssipaikalla. Nyt he ovat seuranneet kaikkien tanssimista, nähneet nimet tai nimimerkit selässä ja tanssitaitolistasta tulevat näkemään taitotasot. He voivat paremmin valita teistä niitä, joiden taidot eivät ole huipulla. On helpompi hakea tanssimaan lähelle omaa taitoaan olevaa tai joskus jopa taitavampaa. Tanssimaan oppii kyllä tanssipaikoillakin, mutta ehkä ensikertalaisen olisi hyvä kuitenkin aloittaa tanssikursseilla. Sen jälkeen tuntee ehkä paremmin varmuutta itsestään. Tietysti tanssipaikoillakin on henkilöitä, jotka mielellään opettavat.

Puheen loputtua oli hiljaista. Illan viimeisenä valssina alkoi soida Kielon jäähyväiset. Lappu selässä olevia alkoi virrata kohti niitä, jotka koko illan olivat katsoneet tanssimista. Viimeisen valssin soidessa kaikki olivat tanssimassa....

Herään TV:n ääneen, ohjelmat ovat loppuneet. Kumpi se nyt voitti "Tanssii tähtien kanssa". Metsis ja Sanna vai Kristiina ja Marko. Että pitää nukkua hyvän tanssiohjelman ohi. Unessa ennätin käydä Pavilla... mutta en ennättänyt edes katsoa, mitä olin saanut tanssiosaamisestani...totuuttakin voi tulkita miten itse tahtoo...