Kolmannen kerran Fantasia-orkesterin tahdittamana viikon sisällä on harvinaista. Harvoin sama orkesteri sattuu samaan tanssipaikkaan, minne menen tai päinvastoin. Ehkä minä seurasinkin orkesteria. Oikeastaan ihan hyväkin, kun sain todeta, miten tangokuningatar nousee kuin tuhkasta. Aina vain varmempana ja silti luonnonlapsen kaltaisena, ääni voimistuu ja kappalevalikoima on hyvä. Joka kerta hän on aloittanut tangolla Vie meidät rakkauteen, jota aiemmin harvoin on esitetty tanssilavoilla nykyisten artistien toimesta. Siinä on yksi tangoista, jota toivon kuulevani ja vielä tanssivanakin. Nyt oli paikalla vain yksi minulle sopiva tangontanssija. En jaksa innostua tangon kävelystä. Kuuntelen mieluummin kauniin tangon ja tanssin sen sielussani.

Lipunmyynti aloitetaan tässä tanssipaikassa ulkonaolevan ilmoituksen mukaan klo 20 eli yhtä aikaa, kun tanssitkin alkavat. No, nyt oli vähän aikaa levymusiikkia alussa. Paikalla oli muutama pariskunta ja ihan muutama yksin tullut. Siitä ilta alkoi ja pariskuntien osuus säilyi yhtä suurena, yli 80 % tanssiväestä, jos matematiikkani toimii.

Tanssiakin sain kohtuudella, kiitos tanssituttujen, joita oli paikalla ja muutama ihan vieraskin herra haki. Nyt oli paikalla sekahaku-kyltti, joka manuaalisesti vaihdettiin naistentunti-kylttiin. Musiikillisesti tunnelma oli upea. Sitä en ymmärrä, miksi niin monet tanssijat, niin etelässä kuin keskeisessäkin osassa maatamme haluavat toistamiseen ahtautua samaan, usein pieneen, ahtaaseen tanssipaikkaan ja orkesteritkaan eivät saata olla erityisen hyviä, sen sijaan,  kun olisi tilaisuus tanssia isolla, hyvällä lattialla, väljästi, katsella välillä tanssilattialta vielä avonaisen ulkokuistin yli tyynelle järvelle illan hämärtyessä, kuunnella ja tanssia kahden upean orkesterin tahdissa. Luulenpa, että ihmismieli on jotenkin kutistunut oman itsensä ympärille ja ei nähdä omaa pientä piiriä kauemmaksi. Jokainen taaplaa=tanssii tyylillään ja sulkee silmänsä ja korvansa vaihtoehdoilta.

Korsu on omaa luokkaansa tanssiorkesterina - ikuinenko melkein, ajan saatossa tapahtuneista henkilövaihdoksista huolimatta vai niiden tähden.

Fantasia on voittanut sydämeni. Olen ollut heidän tansseissaan aiemminkin, tosin harvemmin, mutta jotenkin orkesteri on jäänyt taka-alalle. Arto Nuotio, voimakkuudellaan tai solistit ovat olleet avainasemassa. Hyvä, että vihdoinkin olen tajunnut orkesterin taidon. Niin, se melkein argentiinalainen tangokin esitettiin ja Metsälinnassa kuulemani masurkka, jolle nytkin pääsin tanssimaan. Kiitos taas haitaristille, jonka sovittama ja säveltämä masurkka on ja jonka kanssa on mukava jutella musiikista ja nuorelle miehelle "löytyi" hymyäkin lavalla. Ja huomasinpa, että hän humpan versioita pyörähteli tanssilattialla. Ei ole ollenkaan huono asia, jos soittaja tanssiikin. Siinä saa näkökulman tanssijan kannalta ja voi olla hyötyäkin omaan soittamiseen, rytmeihin ja tempoihin. Tosin hän kyllä hallitsee soittamisen Kultaisen harmonikan voittajana ja sen jälkeen soittajana kokemusta saaneena.


Tanssin osalta saan olla tyytyväinen, sillä tanssin kaikkia esitettyjä tanssilajeja ja kaikkia tulikin. Eräs etelän herra oli jo Krouvin lavalla ja nyt Tommolassa. Että tanssiminen voikin olla niin naurettavan hauskaa ja vähintäänkin hymy naamalla tanssin jokaisen kappaleen hänen kanssaan.
Mukava on tanssia rikkoen perusaskelia ja bugit erityisesti olivat hauskoja hänen kanssaan ja hitaissa hänellä oli vaihtelevuus hallussa. Nautinnollista kaikki. Ja nyt en tarvinnut pelätä helmojen liikkeitä, alushamekin sattui olemaan hameen alla.

Niin, kotiin lähtiessäni autolle mennessäni tangokuningatar oli samoissa puuhissa ja sain hymyn ja pari sanaa vaihdettiin. Oli huomannut läsnäoloni kolme kertaa peräkkäin. Kiitin ja kannustin häntä. Hoikka hän todella on ja kaunis ja myös herttainen. Matkalle hän lähti kahden naisen kanssa, joista toinen ajoi Niin ajelimme 50 km samaa matkaa ja aika mutkaista, tosin hyvää tietä kera hirvivaroitusmerkkien. Kauhistelin heidän vauhtiaan ja välillä tuntui, ettei nainen voi ajaa sitä vauhtia, jospa siinä olikin mieskuljettaja, jota en huomannut pimeällä pihalla. Tunnustan, että ajoin samaa vauhtia perässä ja heidän matkansa jatkui vitostietä pitkin samaa kovaa vauhtia kohti pohjoista. Vai oliko kuitenkin joku muu auto? Tuli mieleen vain Saulin kohtalo kauan sitten. Omaa kohtaloani en ajatellut perässä ajaessani. Ehkä järki ei ollut yön sylissä parhaimmillaan.

Lomalla onkin mukava olla ja kun illalla tapaan Pekkaniskan Pojat, niin ei haittaa vaikka en olekaan Kaakonkulman herrojen tanssitettavien listoilla. Mukava on kuunnella ja katsella soittajia pitkästä aikaa. Ja aamulla ei ole töihin menoa, joten ajella voin kauemmaksikin tanssipaikalle.