Toisen epäonni on toisen onni tai ainakin jotain sinnepäin Anita Hirvonen sanoi illan päätteeksi, kun Kari Tapion sairastumisen takia olivat saaneet pikakutsun tanssi-iltaan.

 

Minun suuntani oli suunniteltu Lemmenlavalle. Uusi lava, mutta vielä parempi syy oli Martti Metsäkedon orkesteri, jota harvoin näen. Onneksi vilkaisin tanssinetin kalenteria ja yllättäen huomasin orkesterimuutoksen Metsälinnassa ja niin La Strada ei jäänyt kuulematta ja näkemättä.

Viikko sitten olin heidän tansseissaan ja he soittivat sydämeeni.

 

Metsälinnan musiikki alkoi levymusiikilla hetken aikaa ja pian lavalle astelivat tyylikkäät herrat, puvut yllänsä, solmukkeet kaulassa ja siitä alkoi musiikillinen juhla. Miksi me tanssijat arvostamme monia muita orkestereita kuin sopulilauma ilman todellisia omia arvojamme tuomatta esille. Itsekin ihailen monia hyvinkin tunnettuja orkestereita, mutta ensisijaisesti hyvän ja monipuolisen tanssimusiikin tähden. Toissijaisena ovat muut sosiaaliset suhteet orkesteriin, pitkäaikainen tuttuus tms. Ilta oli siis upea. Anita Hirvosen osuus oli toisinto edellisestä kerrasta, samoine juttuineen ja yleisön suosio oli samaa laatua. Ei yhtään haitannut kuulla uudelleen kaikkia hänen puheitaan. Piristävät vain tanssi-iltaa.  Kahteen kertaan hänet taputettiin takaisin estraadille.

 

Kaikki illan tanssijat eivät olleet tietoisia orkesterimuutoksista jopa vielä sisälle tultuaan. Eräskin herra kysyi, että Kari Tapion orkesterihan se on lavalla. Oikaisin asian ja tajusin, että osa ihmisistä ei tunne edes ulkonäöltä orkestereita, ei katsele ilmoituksissa olevia kuvia orkesterista eikä siis ole väliä kuka soittaa tai mitä. He ovat todellisia tanssijoita, jotka eivät juokse orkesterien tai omien projoukkojensa kanssa vain tietyissä paikoissa. Kai tavallinen tallaaja onkin tanssikulttuurin oikea eteenpäin viejä.

 

Alkuilta olikin hiljainen. Ehkä kuitenkin Kari Tapion ihailijat olivat saaneet tiedon muutoksesta.

Tanssitilaa oli lähes kolmen tunnin ajan naistenhakuun saakka. Olipa mukava tanssia väljästi. Sitähän aina kaipaan. Kuumahan siinäkin tuli ja ensi kertaa tänä kesänä olin pitkät housut jalassa. Kaksi vuotta vanha Tallinnasta ostettu punainen huivi oli aseteltu lavan edessä kahden herran voimin paikalleen lanteilleni. Liukas kangas lipsui, mutta siinä sitten oli ja pysyi koko illan.  Voi, että oli kuuma ja tukala olo niissä pitkissä housuissa. Miten ihmeessä miehet ovat pärjänneet koko kesän?

 

Sekahaku-kyltin luvalla ihan hieman harjoittelin tiistain naistentansseja varten, kun herrat olivat osin pihalla ja kuka missäkin. Tietysti vain ihan tuttuja uskalsin hakea. Tunnelma oli jostain syystä välitön ehkä juuri orkesterivaihdoksen takia paikalla oli erilaista väkeä.

Varsinaisen naistentunnin alkaessa oli sitten täyttä. Osan aikaa katselin ja kuuntelin, jopa fanittelin yhden kappaleparin ajan Anitan laulaessa. Tunnistamishymyn sain trumpetistilta, joka on kyllä hyvä soittaja. Kysäisi soiton lomassa, mistä asti nyt olen tullut….No, en niin kaukaa kuin viimeksi, vastasin. Ihailen kaikkia puhaltimia, sillä ne antavat minulle maallikkona kuvan orkesterin tasosta. Samoin kuin katson, onko orkesterissa haitaristi. Vieläkin sattuu kohdalle orkestereita, joista haitari puuttuu puhumattakaan puhaltimista. Soihan se musiikki ilman niitäkin, mutta on siinä vivahde-eroja.

 

Tuttuja tanssijoita tällä lavalla on aina. Tällä kertaa kuitenkin puuttuivat muutamat, mutta tilalle oli tullut kauempaa tanssijoita. Tuttuja naisia etelästä asti. Polkkia soitettiin kahdet parit, mistä kiitokset orkesterille ja väliaikamusiikin soittajalle. En tosin kumpiakaan päässyt tanssimaan, tulivat niin äkkiä, ettei mitään valmistautumisaikaa ollut ja orkesterin esittäessä olin ulkopuolella. Naurattaa vieläkin, kun yhden tutun kanssa olimme tulossa buggaamaan, kun herra sanoi, että tämähän on polkka….Olisi pitänyt yrittää buggina, mutta ei siinä sitä tullut ajatelleeksi. Sitä paitsi kyseisen herran kanssa olen tanssinut joskus ennen polkkaa, mutta jostain syystä epäilee omaa taitavuuttaan. Eipä sillä, kun hänet tapaan, tulee mieleeni vuosia sitten tapahtunut hauska juttu, kun eräältä tanssimatkalta peräkanaa ajelimme kotiin. Pysähdyimme tienhaarassa, mistä kumpikin lähti kotitielleen. Siinä juteltiin ulkosalla, lämmin elokuun yö oli ja hänellä oli radio auki autossa. Jotain hyvää musiikkia tuli ja ei kun tanssimaan siinä risteysalueella. Siirsimme tanssimme hieman syrjään, kun rekan isot valot pyyhkäisivät meidät valokeilaan ja kuljettaja paineli äänimerkkiä. Ei me hänen tiellään olleet, muuten kai vaan varoitteli.

 

Tulihan se sitten polkan perään hyvä bugginakin tanssittava laji. Naistenhaulla soitettu masurkka aiheutti nopeaa toimintaa ja kohdalleni sattui naapurikaupungin nuori mies, joka tanssii ja opettelee kaikkea oikein urakalla. Hetken ajattelin, että mitenhän tästä selvitään. Mutta selvittiin, tosin minua nauratti kyllä niin, ettei ennen masurkkaa tanssiessani. Kai siinä kaikenlaista askelta oli, tosin enimmäkseen kuitenkin masurkan. Polkkaosuudet hän vei välillä valssin askelin, välillä polkan, josta hän käytti sanaa, että pompitaan. Oli siinä ihan polkankin askel, melkein koko ajan. Että oli hauskaa, vaikka ihailenkin sujuvaa masurkkaa, jota yleensä itse tanssin tuttujen kanssa. Yhden asian sain nuoren herran päähän. Jenkkaosuuden alkaessa jokaisen kolmen hypyn alkaessa nyökätään parille, siis kumpikin. Niin minulle on opetettu ja joskus vieläkin huomaan pareja, jotka niin tekevät. Se on tanssimista parille, kun muutoin jenkkaosuudella on katse eteenpäin.

 

Tangoja tuli muutamia ja kaikkia niitä en päässyt tanssimaan ja ei ollut siinä lajissa tuttuja taitajiakaan paikalla. Mutta, naistenhaulla kauniin tangon soidessa kävelin ulos ja tuttu herra jutteli tummaan heimoon kuuluvan miehen kanssa. Huomasi minut ja kai apean ilmeeni. Kysyvään katseeseen vastasin, että taas meni tangot ohi, kun en ketään saanut lattialle. Siihen hän, että tässä on vapaa mies. Keski-ikäinen, siistinnäköinen herra ja tanssi ihan meidän valkolaisten askelilla. Hyvä niin. Joskus olen sotkeentunut heidän heimolaistensa askelissa. Joskus kyllä pystynyt seuraamaankin. Viejissä heissäkin on eroja.

 

Illassa ei ollut huippuhetkiä, mutta tasainen hyvä olo korvasi sen. Kaikkia muita lajeja siis tanssin paitsi ne polkat. Ehkä juuri hitaat valssit. jivet, chachaa ja useammat bugit sekä hyvät slovarit antoivat onnistuneen tanssi-illan tunnun. Niin, herra valomestari sivuutti yhteisen tangomme. Tangoa meidän piti tanssia, mutta jotain muuta se oli ja korvasi kyllä, sillä hän saattaa jopa "oppia" tanssimaan, kunhan harjoittelemme sopivasti. Oikeesti, tanssin perushyväolo tulee tanssisylistä ja se hänellä on.

 

Viimeinen lomaviikko alkoi. Muutakin kuin tanssia sopii tälle viikolle, mutta vielä ovat edessä ainakin Pyhäsalmen naistentanssit tiistaina. Ne oikeastaan pelottavat. Noin 15 v sitten olen käynyt siellä kerran. Paikkaa en muista, mutta liian liukas oli lattia silloin. Onneksi tuttu turvamies tulee paikalla, on näköä ja kokoawink ja rakas tanssiystäväni Elisa. Enköhän selviä jotenkin. Otan Elisasta mallia! Hän osaa hakemisen, ainakin Krissen ja Pepen häissä, joissa minulta melkein katseluun jäi naistentunti.