Omenapuu ja Johanna Pakonen

 

"Tuuli repii lehtiä puista, sade peitti syksyisen maan…" Tosin iltaa kohti tyyntyen ja kun sadekin hellitti, ajomatka Revontulen tansseihin ei tuntunut mahdottomalta.

 

Tiesin, että muutama tuttu on paikalla, joten tanssiminen onnistui. Toinen syy matkaani oli kohdata Omenapuu. Johanna Pakosen tiesin, joten yllätys hän ei ole, jos nyt ei oteta huomioon uutta hiustyyliä. Kiharat olivat pois, jotka olivat pirteät. Lyhyemmät suorat hiukset tuntuivat aluksi vierailta, mutta aurinkoinen ilme ja lauluääni olivat entiset.

 

Kesäkuussa edellisenä vuonna jossakin tansseissa Omenapuu ei ollut aivan edukseen. Jokin ei mennyt silloin kohdalleen ja tapojeni mukaan kirjoitin siitä palstallekin. Solisti vastasikin minulle silloin olosuhteista. Orkesterissa vaihtuivat soittajat ja vasta tänä vuonna joukko on vakiintunut. Kelpaa nyt solistin keikkailla heidän kanssaan.

 

Kun alunpitäen tarkoitukseni oli viettää sohvailta kotona, niin lähtökin tapahtui hitaasti ja olin puolisen tuntia myöhässä orkesterin aloittamisesta. Hyvää tanssimusiikkia esittivät ja kun väkeä ei ollut paljon, niin orkesteri kyseli voisivatko soittaa sitä tai tätä ja esimerkiksi jenkat…. Hyvälle mielellehän siitä tuli, vaikken nyt äänestykseen osallistunut. Tuli mieleeni Tulipunaruusut, jotka ilman nuotteja soittavat ja joskus kysyvät, että mitä haluatte soitettavan. Ja sitten tulee, mitä toivotaan. Taitavia he ovat. Taitavia soittajia olivat nämäkin miehet. Mukavia tanssikappaleita koko illan. Solistin laulamat jenkat olivat pirteät ja sambassa hän entisenä(?) tanssijana eli mukana laulaessaan.

 

Illan aikana oli mukava tanssia tangoa kolmen eri herran kanssa, buggia liikkuvana ja paikallaan, kahdet jenkat, kahdet chachaat, useita fuskuja ja myös jivet sekä kuviohumpat. Hitaat valssit olivat myös kaksi kertaa. Hidas valssi tuleekin soittaa hitaana, mutta nyt oli yksi valssi tosi vaikea, sillä niin hitaana jokin kärsi.  Taiteellisella vaikutelmalla ehkä olisi voinut saada aikaan jotain omaan tanssimiseen. Sen samban katsoin ihan sovinnolla. Ja katsomista olikin solistin eläytyessä rytmiin.

 

Taukomusiikkikin oli pääasiassa hyvää. Revontulessa on asioita ryhdytty suunnittelemaan tanssijoita ajatellen. Kolme lavaemäntää ja lavaisäntää ovat aloittaneet vuoroilloin työnsä. He huolehtivat orkesterin asioista, valoista, ilmastoinnin sopivuudesta (jos ymmärsin oikein?) ja yleensä viihtyvyydestä paikassa. Ilmainen vesipiste on saatu ruokailuosan reunaan helpolle paikalle.

Yksi isännistä on ainakin pinssiläinen ja ilmeisesti toinen tanssinetin keskustelupalstaa lukeva.

 

Solistin kahden setin jälkeen katsoin parhaaksi lähteä, etteivät yöunet jää aivan olemattomiin.

Paluumatkalla sitten satoikin ja hirviäkin oli yritettävä katsella. Vaikka luulisin, että eivät nekään pimeässä ja sateessa lähtisi keskellä yötä liikkeelle.

 

Siinä ajaessani mietin erilaisia tanssi-iltoja. Milloin mistäkin syystä erilaisia. Ehkä sitä ei ole vielä tässäkään iässä tarpeeksi sinut itsensä kanssa. Joku mielen ammattilainen kirjoitti. Jotta ihminen  voi elää mielekkäästi ja kuolla, on ratkaistava suhteensa positiivisesti seuraaviin asioihin. Positiivinen suhde aikaan, suostua siihen, että aika kuluu, että vanhenee. Hyväksyä suhde omaan sukupuoleen ja iloitseminen siitä. Positiivinen suhde omaan syyllisyyteen,  elämän historiaan ja olla armelias itselleen. Sekä löytää mielekäs suhde kuolemaan.