Kolmenlaista musiikkitarjontaa

 

Kaikkea on liikaa takana. Matkantekoa ja väsymystä. Omia murheita ja varsinkin lapseni. Silti tai ehkä sen vuoksi lauantaina ajelin Jyväskylästä Hattulaan. Edellisen kerran PNP:n tansseihin matkani meni kiertoajeluksi eikä se kaukana ollut nytkään. Suunnistustaito on toisinaan heikko.

 

Lauantaiaamuna oli viideltä herätys ja nuorimmaiseni kanssa suunnittelemamme päiväohjelman päätyttyä nukahdin tunnin verran ja en kai muuten olisi jaksanutkaan lähteä ajelemaan etelään. Eräs tuttuni lähtikin samaan suuntaan, joten ajelimme peräkkäin, kun minä muka osasin reitin…

 

Vaistojen varassa Hämeenlinnaa lähestyessäni Lahden suunnalta, uskalsin lähteä ajamaan Helsinki-Turku tienviittojen mukaan. Miksi ihmeessä siinä ei ole Tampere-kylttiä? Sitä en jaksa ymmärtää. Vasta matkojen päässä on ensimmäinen opastus ja siinä huokaisen helpotuksesta. Kai sitten kenellekään muulle tiellä liikkuminen ei ole ongelmallista kuin minulle. Olisi luullut asiaan tulevan korjausta, jos useampi olisi kokenut puutetta opasteissa.

 

Perille pääsimme auttamattomasti myöhästyneinä. PNP oli soittamassa settinsä viimeistä kappaletta. Jälkeenpäin kuulinkin, että se illan paras musiikki olikin tullut siinä polkkineen. Kaipa ne minulle tutut ja mieleiset kappaleensa olivat esittäneet. Illan aikana he esittivätkin uutta tuotantoaan, tosin olihan mukana vanhempaakin. Korvani vain ei kuullut niitä vanhoja, sillä kiinnitin huomioni niihin uusiin ja menee jonkin aikaa, kun korvani tottuu ja kroppa alkaa elää niissä kappaleissa. Vanhoillinen kun olen, niin kaikki uusi tulee tajuntaani jälkijunassa.

 

Kolmen orkesterin ilta on mielestäni turhaa ja jatkuvaa vaihtoa lavalla. Yksi orkesteri riittäisi minulle illassaan ja hyvä väliaikamusiikki. Mutta nyt oli paikalla Jani ja Jetsetters, joita olen kuullut ainakin kerran aiemmin. Kitaraa ja rautalankaa, tyylikkäitä esiintyjiä kenkiä myöten ja laulupuolikin oli kunnossa. Koko iltaa en jaksaisi heitä kuunnella, mutta kolmasosa illasta meni ihan hyvin.

 

Saska Helmikallion tähden olen pahoillani. Pidän hänen äänestään, esiintymisestään ja nöyryydestään. Kuningasvuosi Lumipallon kanssa oli hyvä ja vielä Magnetin kanssa, mutta mikä tämä Jukeboksi olikaan. Minusta ei ainakaan ensi kertaa kuultuna ollut solistin arvoinen orkesteri. Ehkä Saskalta tangon taika on jäänyt vähemmälle ja hän haluaa palata juurilleen. Hän on joka tapauksessa mielestäni yksi harvoista tangokuninkaista, jonka toivon voivan ja haluavan jatkaa myös tango sydämessään.

 

Pekkaniskan Poikien takia minä tietysti halusin olla paikalla. Niin kuin aikaisemmalla yrittämälläni Riutanharjun päättäjäisiin. Oli pitkästä aikaa mukava nähdä tyylikäs ja iloinen porukka lavalla. Kosketinsoittaja oli vaihtunut. Entistä en unohda koskaan, mutta uudellekin on annettava tilaisuutensa. Monitaitoinen mies tuntui olevan. Haitarikin sopi käsiin. Ja tyylikäs hattu hänenkin päähän. Porukan henki oli kai siirtynyt häneen heti, joten "hyväksyn" uuden kokoonpanon;)

 

Ensimmäisen läsnäolotuntini istuin oikeaoppisesti oikealla hakualueella. Suurin osa daameista oli tarjolla hakualueen ulkopuolella, jossa myös herrat suunnilleen olivat. Lukutaidotonta on lähes koko porukka, sillä eteisaulan seinällä olivat hyvät ohjeet sijoittumisesta ja toisessa lapussa oli naistentanssi-iltoihin ohjeita. Olisin halunnut jäljennöksen siitä mukaani, mutta paikan isäntää ei myöhemmin näkynyt. Siinä oli tosi hauskasti kerrottu, miten hakemisvuoroissa voi menetellä, että lopputuloksena kaikilla olisi mahdollisuus päästä tanssimaan riippumatta siitä kenen vuoro. Se lappunen voisi olla joka tanssipaikassa näkyvällä paikalla.

 

Väkeä ilmaantui lisää pitkin iltaa ja hakutilanteet ja riviinpalauttaminen olivat samanlaiset kuin ennenkin eli ruuhkaista. Varsinaisella hakualueella olisi tilaa, mutta se ei kelpaa. Minulle tosin on ihan sama, sillä harvoin käyn siellä ja tälläkin kertaa olin enempi kuuntelupuolella pehmeässä penkissä istuen. Siitä oli mukava seurata myös paikan tanssikulttuurin monimuotoisuutta ja tavata useat naistutut. Siitä myös lihashallinnan mestari vei tanssimaan, mikä oli illan mukavimpia hetkiä. PNP:n polkat viimeisellä setillä olivat hyvät, mutta yllätys oli, että vihoitteleva olkapääni ei tykännyt tärähtelystä, vaikka tutun herran kanssa polkkamme on kyllä kevyt ja maata pitkin menevä. Ehkä päivän rasitukset olivat taustalla.

 

Muutaman pinssiherran kanssa oli mukava tavata pitkästä aikaa ja tanssiakin. Illan lopussa tango idän ja lännen teitä liikkuvan herran kanssa ennen polkkaa täytti hieman sieluni tangolokeroa. Muutoin illan tangot olivat kuulohavaintoja. Etelän jenkkatuttuni taisi olla evästettynä, kun en häntä nähnyt kuin kerran illan aikana. Ehkä hän olisi saanut hymyä aikaan.

 

Jälkeenpäin ajatellen iltani tunnelmaa varjosti tosiaan särky kädessäni ja vielä huomattavasti enemmän aikuisen tyttäreni tuleva yhdeksän kuukauden jakso kipsit molemmissa jaloissa charcotin takia.