..."hautajaistansseissa" Kuntotalolla 1.10.2006

 

Musiikista vastasi Noiser ja Kari Piironen sekä Finlanders

 

Kahdenlaista musiikkia oli tarjolla. Talo tarjosi kahvit ja juuri paistetut munkkirinkelit tanssiväelle. Näillä eväillä ennustaisi olevan onnistuneen illan. Mutta todeta täytyi, että itsellä oli hautajaistunnelma huolimatta, että talo tarjosi lämpimät halaukset naulakolla ja varman narikkalapun säilytyspaikan sekä muutaman tanssikappaleen sopivassa sylissä.

 

Noiser ja Piironen esiintyivät klo 16-18. Taukomusiikit välillä. Finlanders jatkoi sitten kai ilta kymmeneen. Minä poistuin polkkien soidessa vaille yhdeksän.

 

Kun tulin paikalle, oli hämmästys ensimmäinen reaktioni, kunnes ymmärsin, että Kari Piironen se tämän väen veti paikalle. Varttuneita pariskuntia oli jo paikalla ja jonona virtasi lisää sisälle. Muitakin tanssijoita saapui hiljalleen ja osa vasta Finkkujen esiintymisen aikoihin. Pariskunnista alkoi osa lähteä pian Finkkujen aloituksen jälkeen, joten tilaa jäi tanssia, kun väkeä saapui koko ajan lisää. Olin uskonut vai toivonut, että paikalla on samanlainen tanssiväki kuin aiempina vuosina Finkkujen sunnuntaiehtoon tansseissa. Silloin oli hetkiä, että lähes koko väki oli lattialla ja jopa kädenalitanssissa. Se oli silloin….

 

Nyt naisia oli kunnioitettava määrä ja herrat, varsinkin ne paremmat tanssijat kunnioittivat hauillaan nuoria neitoja. Ei sillä, miehen iällä eikä edes tanssitaidolla ole väliä, mutta nuori nainen aina kiinnostaa, myös tanssilattialla. Nyt oli siis aivan erilainen ilta kuin aiemmin.

 

Krissen ja Pepen häätansseista muistin, että Piironen on voimakasääninen, oikea tangolaulaja ja niin oli nytkin. Varsinkin tangoissa oli syvyyttä. Musiikki valikoima oli niukahko. Valsseja, tangoja, humppaa, foksia toistaen, myös väliaikamusiikkina. Mutta sitä oli kai tilattu, koska alkuillan tanssijat olivat varttuneita ja ei nuoremmatkaan jättäneet tanssimatta.

 

Finlanders esitti entisellä varmuudellaan ja taidollaan kappaleensa. Laaja oli valikoima ja joku kappale kuulosti uudelta tai sitten en ole kuullut aiemmin. Vasta lauantai-iltana tuli  TV:sta heidän muutaman vuoden takainen ohjelmansa, jossa heidän näyttelijän lahjansakin tulivat esille. Hymyilemättä ei voinut esityksiä kuunnella ja hymyillä heille täytyi nytkin, etteivät liian vakavina esiinny lavalla.

 

Minulla on useampi pitkä ja leveä tanssihame, mutta tällä kertaa olin pukeutunut aitoon ja alkuperäiseen, punaiseen seinäruusuhameeseeni. Sen viran se on hoitanut useimmiten moitteettomasti ja täydellisyyttä hipoen istuimme hiljaa katsomon ylälehterillä. Huomasin alkuillasta, että herrat kiersivät minut ainakin kahden metrin päästä. Kyllä punainen on varottava väri, jos sitä on paljon silmien edessä. Ja kaipa herrat uskovat helmojeni vievän mukanaan…

 

Tanssiinkutsuja hameeni sai niukasti. Koko neljän ja puolen tunnin aikana 11-12 kappaleparia, joista kolme sain itse aikaan naistentunnilla. Hyvin tanssivat herrat oli haettu ja jaettu alta aikayksikön, joten jatkoin istumistani. Muistelen, etten ensi kertaa ollut istumassa Kuntotalolla. Joskus Kari Tapion tansseissa oli sama tilanne. Ehkä oli itsessänikin syytä ruusuiluun. Luovutin jo alussa, kun näin hakutyylin.

 

Onnekseni tanssitut kappaleet olivat hyvät, mukaan lukien Kaakonkulman tanssiseuran monitaitoisen keulakuvan kanssa tanssimani masurkka. Siis olin naisen viennissä ja se ei hävennyt miesten viennille. Tangoja tanssin kai kaksi paria ja mitähän ne muut olivatkaan….Ei siis erityisiä, koska eivät ole mielessäni paitsi kun hain hitaalle valssille kansantanssitossuissa olevaa miestä ja hän ei todellakaan osannut. Kengät ovat pettäneet minut ennenkin. Tangolle hain tuttua ja sen tiesin, mitä se on ja yllätyin toisen tutun chachaa-taidoista. Hain häntä ihan vaan sylitanssiin.  Miten olin unohtaa tutun tanssiparin herran, joka yleensä samoissa tansseissa muistaa hakea. Hautajaistunnelmani hän kyllä osasi rikkoa, sillä kertaakaan hänen kanssaan ei voi olla hymyilemättä tanssiessamme. Hän on yksi iloisimmista, taitavimmista tanssitutuistani.

 

Jin Sato oli luvannut minulle voimia kestää myös tällaiset tanssit. Mutta kun biorytmien mukaan järki ja tunne olivat miinuksella, ja kun polkka alkoi soida ja ei mitään toivoa päästä tanssimaan, oli pakko päästä äkkiä pois. Kohteliaasti annettiin takki ylleni ja eräs tanssituttu pari tuli vielä eteiseen juttelemaan. Olin luullut aina, että muuten vain hymyilemme toisillemme tansseissa viime vuosien aikana. Kertoivat lukevansa stoorejani. Tässä sitä on taas elämän totuuksia, mutta ei voi hehkutella millään tällä kertaa. 

 

Nyt voin lopullisesti luovuttaa hameeni siihen tanssitarvikemuseoon, josta joskus Murphy palstalla kirjoitti ;) En muuten löytänyt kirjoitusta enää. Kaikki vanha on katoava luonnonvara…