Uudistunut ravintola Villipeura Peurungassa

 

Varjokuvan tähden matkalle lähtö viikollakaan ei ole vaikeaa, jos matka vain on kohtuullinen. Minulle se oli nyt.

 

Matkan teko ei ollut ihan yhtä helppoa. Syrjäinen tieosuus osalle matkaa aiheutti monenlaista valppaana oloa. Hirvet ja muut metsän eläimet olivat onneksi siellä missä niiden kuuluukin olla, mutta tienristeykset olivat mielenkiintoisia. Laukaan keskustassa liikenneympyrä sitten sotki suuntavaistoni ja en osannut jatkaa matkaa kysymättä neuvoa.

 

Perille jouduin klo 20 ja sisälle mennessäni huomasin, että poliiseja oli paikalla ulkona useammalla autolla. Illan mittaan selvisi, että joku paikan kuntoutuja oli kadonnut. Etsinnät olivat käynnissä ja vielä puolen yön jälkeenkään ne eivät olleet tuottaneet tulosta. Meillä oli kuuma sisällä, kun tuntui, ettei ilmastointi ilmeisesti toiminut. Eksyneellä ihmisellä oli varmaan kylmä, sillä mittari laski miinukselle. Vanha SPR:n henkeni valpastui ja kuulinkin, että etsintä oli tehokasta. Me tanssijat emme voi auttaa asiaa. Joskus ennen muut askareeni olisivat keskeytyneet vastaavassa tilanteessa.

 

Ravintolatilat olivat perusteellisesti uudistettu ja ilmavuus oli se minkä ensin huomasin. Pöytiä ei ollut asetettu kiinni toisiinsa, joten pyörätuolillakin oli helppo liikkua. Kylpylähotelli Peurungassa on monenlaista kuntoutustoimintaa ja virkistäytymään sinne voi mennä kuka tahansa. Pääasiassa siellä on erilaisia ryhmiä, monet ammatillisia työpaikkakohtaisia ja vielä on sotaveteraanejakin elossa ja heille vuosittaiset kuntoutumisjaksot ovat edellytyksenä omatoimisuuden säilyttämiseksi.

 

Tanssimusiikki alkoi soida levyltä yli kahdeksan ja soittajapojat saatuaan soittimet paikalleen siirtyivät vaihtamaan esiintymisvaatetusta ylleen. Yhdeksän nurkilla alkoi heidän osuutensa ja jatkui puoli yhteen. Taukomusiikit olivat normaalit 15 minuuttia.

 

Vaikka Jyväskylän Viihdekeskuksessa käyn silloin tällöin, täällä ei ollut montakaan tanssituttua. Ensimmäiset kaksi tosin olivat heti sisään mennessäni. Eräs sydämellisimmistä naistanssitutuistani oli juttelemassa nuoren herran kanssa, joka on myös minun tuttujani. Väkeä alkoi tulla hiljalleen ja kello kymmenen oli ruuhkaksi asti. Varsinaisen lattian vieressä oli uusi lisätila, oikeastaan leveää käytävää ruokasaliin mennessä, mutta sinä oli ihan hyvä tanssia. Kun aika paljon istuin ja kuuntelin soittamista (olenhan ennenkin sanonut, että voin istua vaikka syömättä illan ja kuunnella heitä, jos tanssiinkutsuja ei tule), niin huomasin, että lisäalueen ottivat haltuunsa tanssijat, isolla teellä.

 

Yllättävää oli Varjokuvan ensimmäisen setin lopussa polkat. Ravintolatiloissa olisivat voineet jättää vaikka soittamattakin. Ne olivat yhtä letkeät kuin aina ennenkin ja sainkin ne tanssia. Hauskaa oli myös pyörätuolitanssijaherran kanssa tangot, humpat ja jenkat, joista viimeksi mainittua ei voi kehua. Taisin hypellä ihan omaan tahtiin. Sama herra oli kesällä Krouvin lavalla ja oli nyt kuntoutumisjaksollaan Peurungassa. Itsellenikin tulee hyvä olo, kun näen, miten hän pitää tanssimisesta. Tuttuja daameja näytti hänellä olevan, joten hyvä, että naiset eivät pelkää pyörätuolia.

 

Itselle jäi kuuntelun puolelle molemmat cha chaat. Toiset taisivat tulla levyltä. Yksi rumbamainen kappale menee samaan kuunteluun ja monia muitakin. Aika tavalla näyttivät herrat hakevan tuttujaan. Minä sainkin ehkä tanssia enemmän vieraiden kanssa. Samba-kappaleet jätän mielelläni kuunteluun, sillä samba on minun mielestäni vaikea tanssilaji oikein tanssittuna. Nyt sitten eräs tuttu herra haki tauolla. Melkein koko kahden kappaleparin ajan hän tarjosi sambakävelyä suoraviivaisesti…

 

Hitaita valsseja tuli ainakin kahdet, olikohan toiset levyltä. Toiselle haki varttunut herra, jonka oikea käsi oli juuri oikealla kohdalla selässäni. Se tuki, mutta ei puristanut ja mitä harvoin huomaan, hän tuoksui jollekin ihmeen hyvälle… Hän haki toisellekin kappaleparille ja mukava oli tanssia.

 

Toiset hitaat valssit ja jenkat sain tanssia tuttuni kanssa niin kuin toivoin. Ja toivomuksista tuli mieleeni, että edellisen kerran Varjokuvan tansseissa Kuoleman paikka-tangoa ei esitetty, mutta nyt se tuli yllättäen. Hieman talon tarjouksia nauttinut herra haki ensimmäiselle tangolle, joka oli erikoinen, kaipa siinä oli argentiinalaisen piirteitä, mutta vienti oli yhtä erikoinen. Hyvä puoli oli luotettava yhden käden kannatus taivutuksissa. Toisen kappaleen alkaessa olin juuri ajatellut, että enkö enää lempitangoani kuulekaan, kun se alkoi soida. Sen olisin halunnut kuulla nyt mieluummin istualtani. Siihen olisi tarvittu hillittyä vientiä ja aivan toinen herra. Aina ei voi valita.

 

Mikään riemastuttava ilta ei ollut. Mutta ilo oli tavata muutama tanssituttu ja myös soittajat, sillä se jokin heissä on.

 

Varjokuvan tuore fani, manselainen herra, oli varta vasten tullut katsomaan ja kuulemaan heitä ensimmäistä kertaa. Ehdotin kyllä seuraavaa tutustumista heihin isommalla tanssipaikalla. Ravintolatanssit ovat ravintolatanssit, vaikka kyseessä olisi savuton ja siisti paikka kuten Peurungan Villipeura on.

 

Kotimatkalla ei tullut uni silmään, sillä paluureitti ei ollut yhtään helpompi kuin tulomatka ja risteykset päinvastoin ajateltuina pitivät katseen kirkkaana.