Lahden Pesäkalliolla lauantaina

Auringonpaiste aamutuimaan kaihtimien raoista antaa lupauksen hyvään päivään. Hiihtäminen –12 asteessa oli nautinnollista. Suksi liukui helposti ja luisto oli hyvä koko kahden tunnin ajan. Vastaantulijoita oli paluuladulla ja edelle meni vain muutama luisteluhiihtäjä. Aurinko oli vallannut itselleen koko taivaan. Mikä oli hiihtäjän hiihdellä. Edellisen illan tanssitunnelmat ja nyt ulkoilman ja hiihdon tuomat mielihyväsykähdykset antavat voimaa ja uskoa itseensä. Elonvirtaan sopii niin kuohuja kuin koskia sekä hetkiä, jolloin näkee itsensä oikeassa valossa peilityynessä pinnassa.

Pesäkallio on sopivan kokoinen tanssipaikka. Siellä ei tule etelän isojen paikkojen tunnetta, että joko katto on korkealla tai ainakin esiintymislava ja tanssijoita, varsinkin naisia, on monta riviä, kun tanssilattiakin on iso. Pesäkalliolla on monta hyvää puolta. Niin henkilökunta kuin kahvion tarjoukset ja vesipiste. Lattian luisto on sopiva kengilleni.

Ainakin alkuillasta orkesterin soittaminen kuului hyvin ylätasanteellekin. Jopa liian lujaa. Väkeä ei ollut paljon kello kahdeksan, jolloin orkesteri aloitti soittaa, joten se ehkä syynä. Myöhemmin musiikin voimakkuus oli sopiva. Ainoa mikä ei ole sopiva on se, etten koskaan kuule, mitä orkesteri ilmoittaa seuraavaksi tanssilajiksi. Tosin en kuule sitä muuallakaan.

Tanssiväkeä tuli koko ajan lisää. Välillä oli pientä törmäilyäkin lattialla, mutta pääsääntöisesti oli hyvin tilaa tanssia, varsinkin jos suunnat olisivat kaikille selvät. Sitten puolilta öin väkeä alkoi poistua ja viimeisellä setillä olivat vain innokkaimmat tanssijat.

Mistral ja solistinaan Anne Mattila sen kun vain kipuavat hyvää tanssimusiikkia esittävänä orkesterina yhä korkeammalle mieliorkesterieni joukossa. Anne on hyvä omalla tavallaan, mutta Mistral se on, mikä minua vetää paikalle. Olen vuoden sisällä ollut useamman kerran heidän tanssi-illoissaan ja ei ole ollut valittamista. Päinvastoin, joka kerta on tehnyt mieli kävellä kotiin lähtiessäni orkesterin eteen ja kiittää illasta. Nyt sen teinkin ja varsinkin viimeisellä setillä lähes tyhjälle salille esitetyn aivan upean argentiinalaistangon takia. Siinä sovituksessaan Adios Noninossa kosketinsoittaja/hanuristin sormet liukuvat vuoroin molemmilla koskettimilla ja sitä voisi vain katsoa vieressä, mutta nyt sekin oli ilo tanssia todella upean herran kanssa.

Mistralin koko soittokunta on taitavaa ja kuulinkohan oikein Annen orkesteriesittelyn. Basisti Jukka "Sputnik" Nurmi olisi ollut Mr. Finland-ehdokas 2007. Valinta on hiljan suoritettu ja kohteena oli nuori monitaitoinen herra. En löytänyt netistä kaikkien ehdokkaitten tietoja. Komeahan herra basisti on, mutta hyvä kun pysyy muusikkotiellään ja on ilahduttamassa meitä komealla äänellään ja taitavalla soitollaan tanssilavoilla. Hänen ja Annen duetto on kaunis esitys.

Tanssiväki oli aika tyypillisiä Pesäkallion kävijöitä. Eräs poikkeuskin oli, kun Lopen Perunan isäntä oli tullut tarkastamaan pinssitilannetta. Hän taisi bongata ainakin yhden nuoren herran. Ja oli pääkaupunkiseudulta paikalle eksynyt toinenkin nuori herra. Minulle kaikki olivat tuttuja joiden kanssa tanssin, pinssin kanssa tai ilman.

Musiikkitarjonta oli kyllä parasta a-luokkaa. Myös väliajoilla soitettu. Kiitos Terolle erityisesti niistä hitaista valsseista, jotka olivat sopivan tahtiset. Kyllä orkesterikin hallitsi oikeat rytmit ja nopeudet esityksiinsä. Siitähän ei ole ollutkaan epäselvää. Ja tässäkin on orkesteri, joka settiensä lopussa soittaa polkat, jenkat ja masurkat. Ja nyt meni niin, että masurkka tuli tauolla, koska vain kaksi settiä on alussa ennen solistin esiintymistä. Osoittaa hyvää kappaleiden seurantaa levyjen soittajalta.

Omat tanssini sujuivat pesäkalliomaiseen tapaan erittäin mukavasti. Montakaan kappaletta ei jäänyt tanssimatta ja ensimmäiset kaksi tuntia saivat kyllä lämmön nousemaan. Naistenhaku palautti minut taas todellisuuteen. Muutamaa herraa ennätin hakea.

Erityisesti mieltäni ilahduttivat runsaat tangot. Niitä tuli sekä orkesterilta että taukomusiikkina. Tangojen luomaa tunnelmaa ei korvaa mikään muu tanssilaji. Tango ei aina edes tunnu tanssilta, se on jokin sielun ja kehon yhdistävä tunnetila sopivan herran kanssa. Tauoilla kuulimme Pekkaniskan Poikien uudelta cd:ltä muutamat kappaleet. Ehkäpä onnistun hankkimaan tulevalla viikolla itselleni tämän uutuuden.

Tanssi/tangotuttuni kanssa tanssin useamman tangon, polkat ja jenkat. Tuttua Lapinjenkkaa. Harmi kun hitaat valssit jäivät väliin. Kyllä hänet on saatava koulunpenkille masurkan takia. Pari kesää sitten hän marjapuskia kiertämällä ja polkan askelta yksin hyppien on opetellut polkan. Ja kanssani ensi kerran tanssilattialla sinä kesänä sen tanssinut erittäin hyvin, tekemättä mitään virhettä, oikea-aikaiset käännökset mukaan lukien, niin miksipä ei masurkkaa oppisi. Taitaa olla motivaationpuute hänellä ja riittämätön kannustusjuttu puoleltani. Mutta hän on niin hyvä siinä, mitä osaa, että ei kai kaikkea tarvitse osatakaan, jos omaa oikean tangosylin.

Monta ihanaa kappaletta tanssin sylitanssiin ja kosiskeluun perehtyneen Kaakonkulman herran kanssa. Samoin minua haki useita kappaleita syksystä asti paikkakunnalla ollut muusta maailmasta, melkein kuin muulta planeetalta, vieraileva nuori herra, jonka suhdetta ja opiskelun halua tanssiin voin vain ihailla. Että mies voi oppia niin lyhyessä ajassa suomalaista tanssikulttuuria ja mikä rytmin ja tunnelman hallinta hänellä onkaan. Mutta mitäpä ei kakskymmentä veellä olisi hallussa. Kävelyhumpasta hän pitää ja tangoista. Mutta melkein kaikkea hän tanssii. Polkka, jenkka ja masurkka lienevät ulkopuolella.

Cha-cha-chaalle haki miellyttävä varttunut herra, jota myös ihailen hänen tarkasta viennistään. Itse asiassa sambat jäivät tanssimatta. Niitä tuli ainakin kahdet. Jos joskus opin käyttämään kroppaani niin kuin oikein sambassa tulisi tanssia, niin sitten en jätä niitä väliin. Ei riitä, että askeleet olen osannut jo kauan. Kaipa samba täytyy opetella sitten taivaassa.

Eräs musisoiva, esiintymislavoillakin nähty herra on aina ilo tavata ja kun tanssimaan pääsen hänen kanssaan, se on vielä suurempi ilo. En ennättänyt vain hakea naistenhaulla, kun odottelin, että kiitostangolle hakisin häntä. Odotteluhan on turhaa naistenhaulla, kun haut tässäkin tanssipaikassa tapahtuvat jo ennen seuraavan kappaleen alkua. Samoin oli käydä Isännänkin kanssa. Ei siinä rytäkässä tahdo löytää ketään. Onneksi hetken saimme muistella tanssin huumaa vuosien takaa.

Hitaita valssejakin esitettiin useita ja yksipari niistä oli mukava tanssia runosielun kanssa muiden kappaleiden lisäksi. Ensi lauantaina sitten tanssimme nyt menetetyt tangot sadalla prosentilla korotettuina… Toisista hitaista valsseista kiitokset Hesan suuntaan.

Vaikka paikalla oli vähintään ulkonäöltä tuttuja herroja, niin tanssin vain yhdeksän miehen kanssa. Tosin neljän kanssa useita kappaleita. Naistenhaullakaan en osannut laajentaa hakujani. Ei kai se olekaan tärkeää, miten monen kanssa tanssii, vaan miltä se tuntuu.  Ja tuntuihan se, joten kiitollinen olen kaikille minua hakeneille herroille.