Kuoleman paikasta toiseen 

Tällä viikolla minun ei pitänyt edes ajatella tanssimista ennen perjantaita, saati olla menossa jonnekin. Mutta ei se niin mene, kun tanssimusiikilla ja tanssimisella on iso osa vallassa pääkopan sisällä.

Niin vain FBI Beat sai aikaan lähtöni Monreposiin. Jotain kutsuvaa molemmissa nimissä. Kyse oli tähti-illasta ravintolassa. Väkeä oli vähän mennessäni ja ei siitä mitään ruuhkaa syntynyt koko aikana, minkä olin paikalla. Hyvissä ajoin osasin lähteä pois. Mutta poikien soittaminen on sitä, mitä minä sanon tanssimusiikiksi. Vaikka nimessä on beat, niin sen minkä musiikissa tulkitsen beatiksi, ei tullut. Hyvä niin. Jeren ääntä voin vain ihailla. Sitä syvyyttä. Ja kyllä koko porukka laulaa iloisesti.

Tanssillisesti ilta oli kehno. Taisi olla yksi hyvin tanssiva pari paikalla ja toisten tanssimisesta paras jättää mielipiteeni omaan arvoonsa. Ihan kunnon ravintolatanssia. Edellisen lauantai-illan "peikko" tuli sitten eteeni. Se herra, joka valitsi naistenhaulla kahdesta hakijasta myöhemmin tulleen (ei siis minua, joka seisoin jo hetken herran edessä),  ilmaantui ravintolaan. Ajattelin, että hän on viisas ja ei lähesty minua, mutta ei se tietysti niin mennyt. Jossain vaiheessa hän tuli istumaan viereeni sohvapenkille ja tarjosi Sisua. Ei hän sen vertaa tunne minua, että sitä laatua on minussa ilman pastillejakin. Rauhanele se tietysti oli, jonka torjuin, koska en ollut saanut mielestäni edellistä kohtaamistamme. Selitystä hän yritti, mutta tehty mikä tehty ja tanssimaan lähdöstä myös luovuin. Anteeksiantavainen tietysti pitäisi olla, mutta…. Ehkä joskus haen häntä uudelleen, kunhan aikaa kuluu. Saanko pakit sitten, on sen ajan murhe.

Muutamia tanssikappaleita tanssin ja vain yksi herra tanssi kohtuudella. Aika meni mukavasti kuunnellessa orkesteria ja jutellessa erään naisen kanssa, joka oli alkanut käydä tanssimassa. Markuksen halaukset ja juttuhetki illan alussa oli tarpeen, kun näin asiakaskunnan laadun ja vähyyden. Poislähtöni edellä rumpali tuli juttelemaan ja kuulumisia vaihdettiin. Oli kai nähnyt iltani vaisun kulun. Nuoren miehen hiukset vain kasvavat vuosien aikana. Mielessäni lyhyempi versio. Koko porukan elämäntilanteissa on tapahtunut ja tapahtuu iloisia asioita. Tyytyväisyys elämän kaikilla saroilla näkyi heistä. Voin vain onnitella jokaista erikseen ja soittokuntana hienosta yhteistyöstä ja tanssikulttuurin elävöittämisestä.

Sitten viikolla lyhyen matkan päässä savuttomassa tanssiravintolassa kahtena iltana vähän aikaa kuuntelin kahta eri kahden hengen orkesteria. Kumpikin esitti aivan hyvää tanssimusiikkia ja kahtena aivan erilaisena iltana. Yhdistelmä Vesa Parantainen ja Jouni Pelli soittivat monipuolisia kappaleita ja ensin mainitulla oli hyvä äänikin. Joukossa oli paljon kauniita vanhoja kappaleita, joita ei enää missään kuule. Paikalla oli jonkin verran väkeä.

Toisena iltana paikalla oli Arto Kurvinen ja Kapa Montonen. Kummallakin meriittiä takanaan ja Kapalla myös musiikintekijänä. Ammattimuusikoita kumpikin. Heitä olen kuullut aiemminkin. Ensimmäisenä iltana paikalla oli kaksi herraa, joiden kanssa oli mukava tanssia ja toinen ilta alkoi niin, että mietin kotiin lähtöä ennen sisälle menoa. Paikassa olikin kello 21 saakka erään valtakunnallisen järjestön kevätpäivät. Paikka oli täynnä. Tanssien alku siirtyi puoli kymmeneen, jolloin oli tilaa mennä istumaan. Kyse ei kuulemma ollut yksityistilaisuudesta, vaikka minä tulkitsin sen sellaiseksi.Talon väki oli eri mieltä, kun kysyin asiaa ja miksi ei edellisenä iltana kerrottu asiasta. Ei saliin nyt voinut mennä, kun joukolla oli ihan omat jutut menossa mitalien jakoineen ym.

No, se oli sellaista ja  kauan en sitten ollut. Muutamat kappaleet tanssin. Toinen edellisen illan herroista oli paikalla. Hän oli lomailemassa pohjoisen tanssimekasta ja Aaltosten tanssikurssit olivatkin jättäneet häneen jälkensä.

Perjantai oli suunniteltu etukäteen ihan tarkkaan. Varjokuvailta Rauhalahdessa ja sitä ennen ajoissa iltapäivällä töistä ajelemaan ja äitiä katsomaan (edelleen vain muistamattomuus lisääntyy) ja tyttären luona kuulemassa, mitä seitsemän kuukauden kipsihoito on saanut aikaan. Hyvää oli saanut ja on toivossa, että joskus vielä kävelee.

Ei ollut aluksi paljon väkeä Rauhalahdessakaan. Keskiviikkoisin olen aiemmin käynyt ja silloin oli toinen tunnelma. Paikalla on silloin selvin päin olevaa tanssiväkeä. Nyt oli joukossa juomien voimalla liikkuvia herroja eikä tanssitaito kuulunut asiaan. Varjokuvan soittoa voin kuunnella vaikken tanssisikaan ja uudelta cd:ltä esitettiin useampi kappale. Sieluni lepää niitä kuunnellessa, mutta olin myös todellisessa kuoleman paikassa, kun Por una cabeza esitettiin. Olin kyllä huomannut, ettei tangontaitajia näkynyt paikalla. Takaapäin eräs herra pyysi tanssimaan ja en nähnyt millä askelilla oli siihen tullut. Humalatila oli kyllä riittävä, jonka huomasin muutaman kävelyaskeleen matkalla tanssilattialle. En voinut jättää häntä siihen. Inhimillisyyteni sentään joskus toimii. Juttu meni lattialla niin, että "en osaa oikein tanssia tangoa ja et taida sinäkään osata". Mitäs minä siihen muuta, että ei ole minulla kovin tanssitaitoa, mutta koetetaan pysyä pystyssä nämä kaksi kappaletta. Siinä keskellä lattiaa toikkaroimme, kun tanssiväkeä oli jo sitten runsaasti paikalla. Rumpalikin oli tehnyt näköhavainnon,  että lattialla oli tositilanne, mikä kappaleen mukaan tulee vain raviradalla.

Mutta illan pelastuksena olivat kaksi paria hidasta valssia. Toinen oli levymusiikin aikana ennen orkesterin aloitusta. Oli tilaa ja ulkonäöltä tutun herran kanssa sain sen tanssia. Vienti oli unohtumaton. Aiemmin emme oli sitä tanssineet. Tangot ovat tainneet olla lajimme  tanssikohtaamistilanteissa. Toinen pari oli orkesterin esitys ja taisivat olla myös kappaleet cd:ltä. Harvoin minua on kiitetty niin vilpittömästi. Ilo oli kyllä minunkin puolellani. Muutaman muunkin kappaleen tanssin hänen hyvässä viennissään, mutta nämä valssit nousivat omaan lukuunsa. Niitä muistelen. Herra sanoi vielä, että kun vain tansseissa näemme,  niin niitä tanssimme eli toivossa on hyvä elää.

Miksaaja Hande piti taas huolen äänen toistosta ja oli se taas kerran sopiva. Jotkut osaavat hommansa. Kyllähän soittajillakin on osuutensa asiaan. Ilahduttavaa oli kuulla myös komeaa soitinta, kontrabassoa yhdessä haitarin kanssa. Eipä sillä, ehdin kyllä kuunnella kaikkia heitä, sillä silmäni lepäävät heitä katsellessani ja jokin ihmeellinen mielihyvä täyttää sieluni heidän musiikistaan.

Kotimatkalla tuuli puisteli välillä autoa ja satoi puuskittain hetken jotain, minkä tulkitsin lumeksi. Onneksi ei enempää ja kuu alkoikin paistaa loppumatkasta. Kesäkumeilla ajaminen on ehkä tänä viikonloppuna suoritettava varovaisuudella.