Vuoksenniskan työväentalolla sunnuntaina

En nyt lauantai-iltana vielä päättänyt, mitä teen sunnuntaina, mutta suunta oli itsestään selvä päivän kuluessa - Vihreän kullan kulttuuritietä pitkin. Tätä tanssi-iltaa en olisi väliin jättänyt, mutta sitähän en tiennyt etukäteen. Eikä syynä ollut oma tanssiminen tai hyvät hakijat, vaan se tanssimusiikki, mitä esitettiin.

Tanssit alkoivat kello 17 ja orkesterilla oli kaksi settiä ennen solistin esiintymistä. Tämän tanssipaikan lattia on erikoinen. Sinne oli nytkin pantu valkeaa jauhoa ja aika mukavasti, suorat rivit, kolme kappaletta, kohti orkesteri lavaa. Luulin, että kyse oli liukasteesta, mutta se olikin jarruainetta, joku tiesi kertoa. Miten joku lattia voi olla liian liukas, jos se on puhdistettu. Minun kengilleni lattia oli alkuillan tahmeuden jälkeen sopiva. Tämä talo on kai vanha talo. Korkeutta on, mutta ilmastointia en tiedä muuta kuin, että avataan korkeiden ikkunoiden yläosat ja orkesterin nurkkauksesta ovi ulos.

Kuuma siellä oli ja itselläni sitä lisäsi liika vaatetus. Eikä vähimpänä syynä jotkut nopeat kappaleet kuten tosi nopea jive seudun taitavan askeltajan kanssa, joka hitaan valssin vie malttaen. Opit hän on saanut siellä, missä akanat karsitaan jyvistä. Tutun pariskunnan herra tanssitti ensimmäisen polkan vaimoaan ja kipaisi hakemaan minut penkistä toiselle polkalle, joka sai nopeudessaan jalkani lujille. Pidän hieman hitaammista polkista. Se oli kyllä lempipolkkiani, Väärä vitonen.

Yhden tanssitutun herran nikki oli arvauksissa edellisenä iltana (oli varattuna) ja nyt sitten ihan parin kappaleparin aikana tuli varmistus. Sylitanssit olivat suosittuja ja ei niistä mitään valittamista ole, kun herrat vieläkin sallivat ikäiseni tanssijan olla siinä lähituntumassa. Humpat, bugit, rumbat ja chachaat olivat mukavat tanssia. Sitten illan ehdoton ilopilleri pyöritti minua niin, etten tiennyt, mitä jalkani tekivät. Ihan joku askeleeni saattoi mennä bw:na, mutta loput olivat jiven ym harhailua. Hauskaa oli, kun herralla on mielikuvitusta kaikenlaisiin askeliin, niin ei voi kuin ihaillen yrittää olla mukana.

Illan kohokohtana olivat tangot. Jo niiden takia voisin matkustella aika kauas Omegan keikoille. Joka setillä ja joka tauolla tangoparit esitettiin. Kun katselin muistiinpanojani aikaisemmista heidän illoistaan, niin samaa oli ollut silloinkin. Tänä iltana soitettiin kolme argentiinalaista tangoa ja yksi tango oli rumpalin käsialaa kokonaan (kuten oli Metrimasurkkakin) eli Adios noñinon parina soitettu. Ne kaksi muuta olivat Adios muchachos ja Olé guapa, jotka olen kuullut ennenkin.

Kosketinsoittaja/haitaristi/laulaja Anna-Liisa Väkeväinen on sulautunut niin orkesteriin, etten enää Oravalan Tomia etsi joukosta. Hänellä on soittotaidon lisäksi kaunis ääni. Illan viimeinen valssi Luutnantin sydän päätti illan, jonka musiikin puolesta muistan pitkään. En ymmärrä, miksi minusta tämä toinen ilta tuntui täydelliseltä musiikin puolesta. Niin solistin kappaleiden kuin orkesterin. Ehkä lavaolosuhteet olivat paremmat kuin edellisenä iltana, ehkä itse kuulin paremmin ja tunsin sydämelläni. En tiedä, miltä esiintyjistä tuntui, mutta jokin heistä vain säteili. Ja kun äänimiehenä on ammattilainen, joka tietää mitä tekee, niin sopivaa oli voimakkuus. Kyllä hyvän tanssimusiikin valtaistuinta keikuttaa tämä orkesteri taidollaan.