"Kerran kesässä" Riutanharjussa

Kyllä piti veikkailla lauantai-illan tanssipaikan suhteen. Välillä oli yksi voitolla ja kohta uudelleen ajateltuna kaksi ja kyllä ristiäkin kokeilin. Pajarinhovi, Kukonhiekka vai Riutanharju. Ja lopputulos molempi parempi/pahempi.

Vielä autoa tankatessani en tiennyt minne olen menossa. Kukonhiekka oli jo pudonnut pois – liian paljon väkeä ja liekö edes lämmintäkään ja ehkä muustakin kuin tanssista nauttivia paikalla . Samaa uumoilin Pajarinhovin suuntaan. Ennen käymätön paikka ja alkoholitarjoilu kai samassa, mutta Varjokuvan musiikin takia sinnekin voisin mennä. Varmistin vielä ennen ajamaan lähtemistä ajanko sinne vai en ja sain neuvon, ettei ehkä kannata. Siis Riutanharjun suuntaan. Sitäkin lähtöä piti harjoitella muutamalla turhalla kymmenellä kilometrillä. Jotain oleellista jäi kotiin. Siispä "kerran kesässä" tämä matka.

Perille saavuin ajoissa, kai liian ajoissa muutaman muun kanssa. Sisälle pääsee 20 vaille kahdeksan. Eli siis onko huviluvista kiinni milloin saa sisälle laskea ja milloin viimeisenkin asiakkaan oltava ulkona illan päättyessä. Joissain paikoissa sisälle pääsee vasta samalla kellonlyömällä kun tanssit jo alkavat ja toisaalta jossain ilmoituksessa ollut tanssien päättymisaika tarkoittaa, että väki on oltava pois silloin eli tanssit päättyvät ainakin 15 minuuttia aiemmin. No, oli niin tai näin, mutta tyhmää on odottaa ja nyt itselläni oli tarkoitus vaihtaa vaatteita ennen tansseja ja nauttia kahvion syömisistä.

Tanssiväkeä oli kuulemma vähemmän kuin viikko sitten, mutta oli jossain vaiheessa ihan riittävän ahdasta. Naisten hakurivi oli muotoutunut vesipisteestä hieman eteenpäin alkavaksi jatkuen orkesterilavan eteen. Ikäryhmittely näytti aika selkeältä ja siitähän oli herrojen helppo hakea itselleen sopivan ikäisiä.

Tuttuja oli paljon ja ilta sujuikin sekä tanssien että jutellessa. Alkuillasta olin innostunut ja tanssimiseen oli hyvin tilaa. Naisten puolituntinenkin sujui hyvin eli hain kai kahta/kolmea herraa. Sitten väen lisääntyessä osasin väistyä ja naisten tunti meni osittain ihmetellessä ja hakujen yrityksissä. Joku onnistuikin. Loppuiltaa kohti aika sujui hieman tanssien ja enimmäkseen fanitellessa kumpaakin orkesteria. No, en siis ihan tanssimatta ollut. Tanssin kymmenen herran kanssa, joista neljän kanssa yhdet parit ja muiden kanssa useampia.

Eräs pääkaupunkiseudun herra uhrautui ehkä liikaakin, sillä olin enimmäkseen epätahdissa koko ajan hänen kanssaan, lajista riippumatta. Täytyy ehkä uskoa, etten koskaan opikaan tanssimaan hänen kanssaan, vaikka kuinka haluaisin. Tulihan se taas todistettua usean kappaleen voimalla. Silti tanssin mielelläni hänen kanssaan.

Polkalle ei kukaan hakenut, mutta masurkalle haki tuttu neito ja vientiä ei voi moittia, sillä polkkaosuuden suunnanvaihdotkin sujuivat hyvin. Jenkalla sotkin pitkää pinssiherraa omilla askelillani. Tangoja tanssin ainakin neljän herran kanssa, mistä olen tyytyväinen. Kahdet rumbat ja yhdet chachaat olin tuttujen herrojen hyvässä ja välillä persoonallisessa viennissä. Naistentunnin viimeiselle kappaleelle hain harvoin näkemääni herraa, toivoin kyllä tangoa, mutta jotain foksia se oli. Humppaa, foksia ja buggia oli myös lajeina ja erään herran kanssa bugilla on aina ollut hauskaa.

Naisten hakuvuorojen mahdollisuuksia en tohtinut käyttää niin kuin niitä olisi voinut. Paikalla oli liian paljon herroja ja osa oli muuallakin kuin hakualueella, joten en tiennyt ketä voi hakea ja mistä, joten luovutin. Kieltämättä joidenkin herrojen ilmeet eivät antaneet aihetta tanssiinhakuajatusta pitemmälle. Ei siis ollenkaan niissä tilanteissa ollut huono vaihtoehto kuunnella ja katsella Eijaa ja Omegan soittajia ja PNP:n iloista porukkaa.

Alkuillasta naistenhuoneessa viehättävä nuori neito tuli juttelemaan ja kysyi olinko ollut Kalliojärven pinssitapaamisessa. Hän oli ollut siellä ensimmäisiä kertoja ja aloittelemassa tanssimista. Hän oli katsellut lavatanssihistoriani erästä onnistuneimpaa tanssihetkeä. Kalliojärvellä oli tanssilattian vieressä ylätasanne, jossa oli tilaa ja kun oli ahdasta varsinaisella lattialla, niin osa ihmisistä tanssi siinä ylhäällä. Olin tanssinut jiveä ja chachaata nuoren herran kanssa ja se oli innostanut tämän neitosen tanssimisen tielle. Hän oli kysynyt jälkeenpäin tältä nuorelta herralta, että olemme varmaan tanssineet paljon, kun tanssi oli sujunut niin hyvin kaikkine kuvioineen. Vastaushan oli tietysti ollut, ettei kuuna kullan valkeana olla edes nähty. Se, ettemme olleet harjoitelleet tanssimista keskenämme ja että se silti näytti hyvälle, oli saanut hänet innostumaan tanssimisesta. Hän vielä kiitteli minua siinä naistenhuoneessa, että on tanssin tielle lähtenyt. Yllättynyt voin vain olla tällaisista kiitoksista. Että jotain hyvää olen saanut joskus jälkeeni tietämättäni.

Loppusaldo tästä illasta  tanssin ja tunteen osalta oli hetkittäin hyvä jopa sielua tyydyttävä, mutta mitään sellaista siellä ei ole, mitä ei olisi saavutettavissa muillakin tanssipaikoilla. Etelän ihmiset vain hehkuttavat muutamalla tanssipaikallaan, jonne heillä on tapana kokoontua. Se on sitä kuppikuntailua ja minusta loistava esimerkki kauniilla paikalla oleva Kolmilammi. Itse rakennusta ei voi kyllä kehua ja sen hyvyys tanssipaikkana onkin vain se, että tuttu tanssiporukka kokoontuu siellä ja heille olisi sama mikä se paikka on, kunhan ovat yhdessä. Tärkeys on ne tietyt samat ihmiset. Samaa on hieman myös Riutanharjussa, joskin siellä vierailee tanssinharrastajia ympäri maata ja käy tavallista tanssiväkeäkin. Se, että tanssitaito on erinomaisen hyvä esimerkiksi Riutanharjussa on etelän tanssinopetuksen näyte. Kilpailutasoisia tanssijoita on osa ja muutoin tanssikursseja käyviä. Mitkään näistä seikoista eivät vähennä muualla Suomessa olevien tanssipaikkojen merkitystä ja tansseissa kävijöiden arvoa. Niistä vain ei riitä juttua julkisesti. Saakoonkin itse kukin onnen hetkensä tanssin kuviokoukeroista, tavallisesta sylitanssista tai siltä ja väliltä.