Tulipunaruusut ja Kaija Lustila

Kuntotalolta ulos tullessamme yöllä sunnuntain puolella maa oli valkoisenaan ja tuuli riepotteli vähintään "nenäliinan" kokoisia lumiriekaleita. Noin 50 m kävelymatkan päähän parkkihalliin tullessamme olimme kuin lumiukot. Onneksi tien pinta oli sula, mutta vesinen eli sadetta oli ollut pitempään lätäköistä päätellen. Kotia lähestyessä sade oli loppunut ja tiekin lähes kuiva. Jokin sadevyöhyke oli ollut Kouvolan seudulla. Lähes täysikuu paistoi taivaalla.

Minulla oli työpäivä maanantaina, joten reipasta oli toiminta työpäivän jälkeen, että pääsimme lähtemään kohti etelää. Vielä matkalla sanoin, että on kolme vaihtoehtoa ja mahdollisuutta valita eri tiet. Hangon tienhaarankin näin. Olisi ollut helppo ajaa Lohjalle ja jälkeenpäin ajatellen ei olisi ollut yhtään huonompi vaihtoehto. Rakas PNP oli siellä. Satulinnaan menevä tienhaarakin sujahti ohi. Liian paljon väkeä paikalla ja en pidä paikan hakualueesta, vaikka toinen rakas joukko, Varjokuva, olisikin saanut minut ajamaan sinne. En halunnut Elisaa viedä siihen tungokseen, vaikka ei ehkä sekään olisi ollut yhtään huonompi valinta kuin Paville meneminen. Se, mikä minua eniten harmittaa on, kun en kertakaikkiaan nähnyt Mäntsälän ilmoitusta netissä. Kai se oli. Jopa Mäntsälän kohdalla viittiloin Elisalle, että tuolla on kesäpaikka, mutta että kesällä on tansseja. Täysi katkos pääkopassa. Siellä oli kai ollut jo aiemmin avajaistanssit. Olisi voitu jäädä siihenkin.

Mutta Pavilla sitten olimme ja ajoissa taas. Aikaa oli edellisestä käynnistäni. Tulipunaruusut olivat nyt esiintymässä. Oliko se Menox-orkesteri toisena?  Kaija Lustila oli solistina ja yllätys. Hanuristina oli entinen Tulipunaruusujen soittaja. Musiikki oli sopivaa kaikelle kansalle, jota olikin paikalla. Henkilökunnasta joku sanoi, että puolet väestä oli sellaisia, jotka eivät normaalisti käy.

Alkuvalssille pääsimme Elisan kanssa, kun tuttuherra Maurizius haki minua ja hänen tuttunsa Elisaa. Sitten herrojen vaihto ja sen jälkeen minua ei haettu aikoihin, joten siirryin istumaan kahviotasanteen penkille, josta näki lattialle ja myös orkesterin. Olen siinä istunut joskus ennenkin. Varjokuvaa katselemassa.

Onneksi Elisalla oli vientiä. Kukapa herra ei hakisi häntä. Hyviä olivat olleet tanssimaan. Minä tunsin oloni tosi turhautuneeksi, kun ei edes musiikki, vaikka oli ihan hyvää tanssimusiikkia, saanut minussa aikaan mielihyväoloa. Niiden kahden kappaleen jälkeen tutun pariskunnan herran kanssa tanssimme kävelyhumppaa (rouva käski hakemaan). Hänen vientinsä on persoonallista ja taitavaa. Eräs kotiseutuni lavoillakin käyvä herra haki hitaalle valssille. Hän oli väen nuorimmasta päästä, tosin ei mikään poikanen hänkään. Ihan hyvä tanssija, varsinkin jive on ollut hauskaa hänen kanssaan. Ensimmäisen hitaan valssin hän vei siinä lasiverannan puolella (onneksi minulla oli seuran takki päällä), jossa oli kylmä. Askel oli jotain muuta, vaikka ihan sujuvaa puolijuoksua. Hän ei ole kuitenkaan niin tuttu, että olisin lajista jotain sanonut. Toisen kappaleen alku lähti samaan tapaan, kunnes hän pysähtyi ja totesi, että tämä onkin hidas valssi. Lopun tanssimme sitten lajin mukaisesti. Kyllä hän sen osaa.Sotkinkohan minä hänen ajatuksiaan, kun ei tajunnut tanssilajia aluksi. Olin naistenhaun jälkeen vaatanaulakolta hakemassa laukkuani, niin hän käveli kysymään joko lähden pois. Kerroin, etten toki vielä ja ettei minulla ollut mahdollisuutta hakea häntä naistentunnilla. Miestenhaulla hän taas haki tanssimaan ja oli  yksi niistä harvoista  herroista, jotka hakivat.

Sitten alkoikin naistenhaku. Olin ajatellut, etten jaksa niitä vähiä tanssimiehiä yrittääkään juosta kiinni ja musiikin kuunteleminen jatkui. Kahvi ja pullakin maistui. Elisa oli aktiivinen ja kertoi, ettei valinnut herroja. Lähin herra vaan lattialle. Paikallinen naisväki osasi hakea omansa. Mauriziuksen löysin ja turvallisessa sylissä oli mukava tanssia. Hän piti huolta kyllä välilläkin, etteivät jalkani puutuneet kokonaan seisomisesta.

Ihan tunnin lopulla ryhdistäydyin ja hain hyvin tanssilattialla liikkunutta herraa. Sattui nopea foksi ja hyvin hän vei vaihtelevin askelluksin ja onnistuin sujuvasti seuraamaan häntä. Tangoa olin nähnyt hänen menevän hyvin. Salin parasta vientiä siinä oli. Sitten hän ilmaantui tangolle hakemaan ja siinä se oli. Hetken tunsin syvää iloa sisimmässäni. Ei mitään sipsutusta, vaan oikeaa tangoa, pitkillä askelilla ja taivutukset, jotka helposti oppisin useamman kerran tanssittuna vielä paremmin. Harva herra sen osaa niin kuin minun kroppani sen sallii ja itse yllätyn silloin kun se menee helposti ja rytmiin sopivasti. Tällä kertaa oli se hetki. Herra täytti ulkoisesti tangomiehen mitat. Ryhti kropassa ja raamia hartioissa. Oikeat käsiotteet, vaste ja sopiva vartalokontakti. Mitä ilmeisimmin tango oli lähellä hänen sydäntään.

Jos tämän illan tansseista jotain sanoisi, ne olivat aneemiset. Ilman muutamaa herraa ilta olisi ollut täysi fiasko. Edes hyvällä mielikuvituksella en löytänyt monta hyvää asiaa. Ja minä olin vielä vieraan kuljettanut ko.paikkaan. On meidän Elisan kanssa seuraavaksi tanssimatkailuiloksi löydettävä jotain hieman enemmän. Kotimatkalla ei edes nukuttanut, mikä yksin ajaessani on välillä ongelma. Saatiinpahan kerrata nämä tanssi-iltamme ja löytää niistä hyvät puolet ja unohtaa ne muut. Kesä on edessä ja tanssimatkoja voimme alkaa suunnitella.